Hannu Mäkelästä on kysymys. Siis puhe ja kysymys, arvelu että mogen är.
Joensuussa syksyllä oli se nimellä prameilematon Kirjallisuustapahtuma, jossa akateemikko Mäkelä esitelmöi jostakin, mistä en muista halaistua sanaa ja mainitsi että hän pitää blogia kotisivullaan Kirjailija Hannu Mäkelä = Mutinaa.
Hannu oli menettänyt vaimonsa vasta, ilmenee blogissa. Kuukausi aikaisemmin olivat käyneet yhdessä Svetan kanssa Uudessa Valamossa ja nyt leskenä yksin Joensuuhun tullessaan. Niin elämä heittelee, heitteille jättää.
Niin lukee blogissa, käykää lukemassa.
Sveta kuoli 28.8.2017. Hannu kykeni esiintymään salin täydelle jo 16.9. Siis vajaa kolme viikkoa kuolemasta.
Asia jäi omassa mielessä vähän rempalleen, vajaaksi, unohtui nyt talven mittaan tyystin hangen ja suksien alle. Kunnes illalla samaa toistavan natopresidenttivaalikeskustelun aikana tartuin viimeiseen Parnassoon, kaksoisnumeroon 6-7/2017. Böllin luettuani tömähti:
LYHYET JÄÄHYVÄISET
Hannu Mäkelä
Kolme proosarunoa:- MINKÄ TOISILLE TEET
- KESKELLÄ YÖTÄ
- TODEMPAA KUIN TOSI
'Aina ajattelin että lähden ennen sinua ja sitten sinä itse äkkiä katosit. Keskellä yötä tulee soitto kaukaa Mustanmeren rannalta. Sen pienestä kylästä soittaa anoppi joka siinä sanoo vain:
"Sveta umerla. Vsjo. - Sveta on kuollut. Tässä kaikki."
Ja siihen puhelu loppuu. Eikä mikään sitä enää muuta, vaikka lause tuntuu ensin unennäöltä. Katson sähköpostin, vielä olet hengissä ja kirjoitat klo 21.16. kun vastaat hyvänyön viestiini. ---"
Tässä sitä taas ollaan, Joensuun kirjallisuustapahtuman jälkilöylyissä, herkkänä herkkää hetkeä todistamassa. Nyt jälkikäteen kun mietin niin oli se vähän sekavahko tai ainakin hajanainen akateemikon esitelmä:
- 12.15–13.00 Runoudesta proosaan, kirjailija Hannu Mäkelä
*** myös
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti