Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Marjanjalostusprosessi

 motto: ettei liian vakavaksi pottu menisi ja halkeaisi 👇  

Asiantuntijana opastusmielessä vaiheistan herukoiden mehustamisprosessin etenemisen powerpointina, you know:
Tarvitaan
1.  Se marjapelto

2. Ne mustat viinimarjat

3. Kukkurpää sankollinen, ainakin

4. Se syntinen nainen - alumiini-Maija aitasta 

5. Tuli hellaan ja tiputus!

Jäähdyttyään jalojuoma pullotetaan ja pullot kiikutetaan kellariin;
jokunen pullo jätetään jääkaappiin ensihätään maisteltaviksi
joko sellaisenaan tai vaikkapa

marjamannapuurona.

Muistutus
Kuuntelulle:
Piäni polku sekä ralli Mannapuuronkorven mailla vahvistavat ja väkevöittävät makunautinnon.
  
*** myös


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Sirpaleita

Ensinnäkin: Miljoona miljoona miljoona ruusua Martvalle. Pikkusessa kaupunkipahasessa järjestää pikkuinen kirjoittajayhdistys hienon iltapäivämatinean, Maruknat, ja paikalla toistasataa ihmistä! Paikalla kolme merkittävää luennoitsijaa.
Valtakunnallinen näkyvyys nolla, tietysti.
Vaan eipä hällä väliä.

Anneli Kantoon en ennättänyt, FT tutkija Marko Hautalan esitelmä "Algot Untola, kapinallinen kynämies", harmi kyllä, jäi kiireen takia - eläkeläisellä! - kuuntelematta.
Mutta: Sirpa Kähkönen (s.1964), Graniittimiehen lukeneen, nappasi mukaansa.

Juuri kun olin muistiin väkertänyt epäolennaisuuksia, empaattinen, suojeleva, pehmeä ääni, kirjailija sanoo:
- Minulla on tulinen luonne ja temperamentti.
Ja äidin suvusta imeytynyt punaveri, joka hellitti vasta kirjailijan työssä ja tutkimuksissa - arkistojen kautta on tajunnut että asioilla on toinenkin puoli.

Ukistaan kertoi ja tämän alun toistakymmentä käyvän pyssyllä leikkivän 'Napoleonin' hätkähdyksen, kun sisällissodan aikana näki, miten aikuiset suomalaiset toisiaan kohtelivat: Tappamalla. Kiduttamalla. Näännyttämällä. Leirittämällä.
Ukin, Lauri Tuomainen, tie kävi Neuvostoliittoon, jossa hän punaupseerina vuodessa teki johtopäätöksensä ja palasi takaisin Suomeen - ja sai Tammisaarta 7v. Soti sittemmin molemmat sodat omissa joukoissa ja ojensi ennen kuolemaansa pikku-Sirpalle muistikirjan, jota Sirpa yhä aarteena veskassaan kantaa.

- Ymmärrän radikalismille alttiita (terroristeja?), mutta tietenkään en hyväksy heidän tekojaan.
Jotenkin noin käsitin Kähkösen ohilivahtaneen huomautuksen.


Sittenpä jätän lukijan ratkottavaksi ja kuviteltavaksi ja mietittäviksi Muuri-brosyyrin sivuille muistiin sullomani ranskalaisviivoituksen:
  • sotakokemuksia: miltä sota tuntui?
  • kadonnut viattomuus - karskiksi sotilaaksi
  • punaorpojen kohtelu!
  • unohdus ei auta
  • vääryyden kokemukset puolin ja toisin: lahtareita sekä että
  • epäoikeudenmukaisuus, viha, syrjintä 
  • sotavammaisuus
  • oma järkytys on polttoaine
  • kaupunki jopa parempi paikka kuin maaseutu: työ- sekä sivistysmahdollisuudet
Eiköhän noilla tiedoilla tämänkin potun lukija omassa nupissaan pääse jyvälle ja osaa kaikessa rauhassa järjestellä asioita jonkinlaisiin suhteisiin.

Sirpa Kähkönen ei halua mässäillä kerronnassa verenroiskeilla, naturalismilla, vaan haluaa kertoa tiedot, taustat ja tapahtumat ja jättää nuo lukijoiden asetettaviksi omissa päissään.

Niinpä.
Juuri tuon takia tykkään teatterista enemmän kuin elokuvista.

perjantai 25. elokuuta 2017

Kirjeenvaihtaja

Mustalainen on muuttunut romaniksi.
Neekeri mustaksi.
Apukoulu erityiskouluksi.
Laboratoriohoitaja bioanalyytikoksi.
Lääkintävoimistelija fysioterapeutiksi.
jne.

Jotenkin noin.
Ei tahdo vanha mukana muutoksessa pysyä eikä kelkassa kestää, ja tulee turhaan loukanneeksi asianomaisia.

Onneksi yksi ammattinimike on ja pysyy aina vaan, vaikka ei sillä taida olla mitään virkaa digimaailmassamme.
So. ks. otsikko.


Mahtaa siinä kirje kuoreen vilahtaa kun Jussi Himangan ja Aarne Tannisen kirjeenvaihtajajälkeläiset Amerikoista raportoivat!
He-heh.

Tuli vaan mieleen, kun Kuopion sotakirjeenvaihtajaamme taannoin hehkuttelin.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kevyttä kamaa

Camoon!
Urbaanisanakirjan kommentti tosin oikoo: ' Se ei oo camoon vaa Come On. '
Mutta pitkän saksan lukijalle hyvin kelpaa.

Rento aloitus, vai mitä?

Johtuu ihan tästä:

Juuri lopetetusta rompsusta.
Sielläkin meno vähänkö rennohkoa, ainakin oppilaiden kielenkäytössä. Ysiä ovat, ja heidän joukossaan 'seisoo' Johanna savimajasta tullut kolmikymppinen kuvismaikka.

Vauhtia piisaa, mutta myös vakavuutta.
Siihen miesihastus Kristian + vararehtori Lauri, joka on ensin hyi! ja kohta jo naminami!
Vauhtia hillitsevät Kenian kokemukset: oman oppilaan menehtyminen ja katkennut rakkaus Ikenaan.

Kontrastia kerrakseen.

Onhan se teinimäistä, tuo vauhti tuossa kirjassa, mutta mitenkäs sitä noiden teinien maailmassa muuten opena olisit!

Välipalanahan tämä Menetetty tyttö menettelee tämmöiselle Oblomoville, joka mieluummin vauhdittomiin levähdyskirjoihin tarrautuu, Volteriin ja sen sellaisiin.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

maanantai 21. elokuuta 2017

"Koko Suomi hiljeni"

muka

Blogipottumme kirjeenvaihtaja ei usko otsikoihin. Kuten ei tuohon Ylenkään.
Kirjeenvaihtajamme näet seisoi pyhäisenä päivänä Kuopion Kansainvälisten markkinoiden torilla, missä kojuja täpötäyden, tuijottaen kaupungintalon parvekkeelle, odottaen hyörinän keskellä, että pian kaikki hiljenisi, markkinaväki rauhoittusi.


Vaan mites kävi:
"Harmikseni satuin seisomaan väärässä paikassa. Kaupungintalon kellon kumauttaessa kymmenlyöntejään juuri samalla hetkellä pärähti käyntiin viereinen lasten värikäs autokieputin, ja värivalot aloittivat vimmatun vilkuntansa. Ei hetken rauhaa muuallakaan torialueella." 
Raporrti jatkuu, mutta ei siitä tässä tämän enempää.
Mustan hetken koki kirjeenvaihtajamme.
Turun puukotukset 18.8.2017 
*** myös



lauantai 19. elokuuta 2017

- Kummasti sitä

kesäpäivässä ennättää,
vaikka makoileisi puolille päivin läppäröimässä, no niinkunyt näitä juttuja potuttamassa, ihastelee Harmaapartainen
ja sormin painotellen
Hänen pikkukätösensä
 luetteloi
 yhden päivän saaliin:
  1. mustikassa piirakan verran (käsin)
  2. imurointi ja mattojen tamppaus (pölyimuri/piiska)
  3. veden varistaminen ulkosaunan padassa (käsinpumppaus pumppukaunottarella/sankko)
  4. peltilakkaran, so.suojalevyn ruuvaaminen kiukaan savutorven piippureiän ympärille tiiliseinään (porakone)
  5. saunan ulkopenkin lahonneen laudan vaihto (sorkkarauta, saha, vasara)
  6. ns. naistenlenkki (jaloin)
  7. ulkokyly (löylykauha)
  8. avaamaton telkku (silmin)
Parin kirjan (Paasio / von Schirach) sivuja yövuoteella sihtaillessa löylynlyömä muminoi,
-  Joo, on tää. Tää on just tätä päivää, sitä mitä koko elämän ajan on kaivannut,
ennen kuin uni nielaisee koko ukon, Turusta tai muusta maailmasta mitään tietämättömän.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Syöttötuoli

Uusi pesäpallotermi?
Syöttölautanen jo on ja pallo, jolla syöttäjä syöttää. Syöttäjää kutsutaan myös lukkariksi.


Istuuko lukkari syöttötuolissa syöttäessään tolpan, jonka on osuttava syöttölautaselle?

Tai
Varauduttu
matsiin
on.

 teknisen väärän,
 jonka on osuttava lautasen viereen?
  Unohtaako tuo alkuasennon?

Heittelee välillä pelivälinettä pitkin ja poikin, huiskii sinne sun tänne, niin ettei tahdo räpylässä pysyä - ei omassa eikä meidän toisten.

 Meille ainakin on tulossa, kunhan uusi aamu valkenee,
 sen sortin lukkari aitan vintiltä haettuun syöttötuoliin 'istumaan'.



*** myös

tiistai 15. elokuuta 2017

Koulutusta

Vanha kettu nauraa harmaaseen partaansa:

- Hihihihihihjne.

Niinkö kehno ilkkuisi kiipelissä olijoille? Noille opeille, kollegoille, jotka tänään jumalankauniina päivänä lämpötilassa +20 C ovat astuneet kukin omaan luokkaansa. Ja eilenkö matonpesulle mennessä ohi koulun ajaessa olisi taputtanut koulunpihan täyttäneelle autopaljoudelle: opettajien autoille ja opettajille jotka koulun sisätiloissa koulutuspäivänään kärvistelivät valmistelemassa huomenna alkavaa lukuvuotta.

- Hihihihihihjne.

Sitten se meteli alkaisi. Korvia vihlova, välitunneilla. Häiritsevä oppitunneilla. Korvatulpitta kestämätön, kuulosuojaimitta kammottava!

- Hihihihihihjne.

Harmaapartainen sen kuin viheltelee ja nauruja ilmoille päästelee. Heittää paidan. Mattolaiturilla vettä letkusta lorottelee kun toinen mattoja harjalla hankailee, mäntysuopa sen kuin vaahtoa. Kesää pitää, rantasaunan edessä laine liplattaa.

- Hihihihihihjne.

Illalla varsin nauraakin, kun saa avata upouuden romaanin, Leena Paasio: Menetetty tyttö, jossa nuori Keniasta palannut kuviksen opettajanainen Johanna yrittää rehtorin työnhakuhaastattelussa selvitä ja saada vuoden pestin Espoon opetustoimeen.

Vaan siitä se hymy hyytyy ja nauru lakkaa Johannalta ja Harmaapartaiselta kun koulunaluspäivä koittaa ja alkaa kuulua sama sanojen ontto kumu ja kalina kuin pakollisilla koulutuspäivillä aina:
"Erityisesti monilukutaito ja kulttuurinen osaaminen sekä vuorovaikutus ovat äärettömän tärkeitä sääntöjä, ja ne pitää huomioida opetuksessa jatkuvasti.  --- Laitan muistilistan vielä intraan --- Tärkeintä on tarkistaa, että kaikilla oppilailla on toimivat Wilma-tunnukset. --- Ja Lauri on mukana monialaisten oppimiskokonaisuuksien työryhmässä. --- Millaiset tvt-taidot ..."
- Käläkäläjne.

Monialainen. Oppimiskokonaisuus. Vuorovaikutus. Kulttuurinen osaaminen. Monilukutai...
Jotenkin alkaa Harmaapartaista pyörryttää ja alahuuli väpättää.

Vieraannuttavia.

On, on Johannakin sekaisin ja voimaton tuossa sanojen suossa, mutta onneksi on konkreettisempaa, mihin verrata: sinne Keniaan, missä vasta paikkaili savimajan seiniä lehmänlannalla.

Ja Harmaapartainen voi vaikka huljutella mattoa järvivedellä.


 KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

lauantai 12. elokuuta 2017

Yönkirurgi

painajainen

Unien jatustelu ei kaikkia miellytä.
Ei ainakaan Päätalon Kallen isä-Herkkoa, jolla oli kiukussa pitämistä kun tuli puheeksi veli-Kallen, sen Patruunan unienselvitys; Patruuna se näet jaksoi veivata ja selvitellä uniaan, jaaritella, jutustella ja kämmeniinsä tuijotella.

Tuo vain varoitukseksi, sillä pian työntyy esille viimeöinen uni, josta ei väkivaltaa pidä puuttuman.

Viime aikoina on tullut kahmalokaupalla luettua natsi-Saksasta, esim., ja  vallankumouksista Pietarissa, mistä 'makupala' tästä. Noista aineistako unessa esille puhjennut väkivalta?
Unen urheilullinen sytyke lienee meneillään oleva yu-MM-mittelö Lontoossa, taikka jos sittenkin enemmän väkivaltaiset vastikään Hollannissa päättyneet naisten jalkapallon EM-kisat.
Kylmänviileästi tartun kentälle vaipuneen palloilijan käteen, joka tuntuu olevan ranteesta kokonaan poikki, sormet ja kämmen roikkuvat lerpallaan nahkojen varassa. Joku tuo rautasahan ja joku pudottaa maahan kännykän, josta kuuluu lääkärin ohjeet: - Tartu vasemmalla kädellä tiukasti pelaajan käsivarteen ja ala sahata ranteesta. - Ei helvetissä! vastustelen. - Muu ei nyt auta, poikki vaan, muuten tulee kuolio ja vie koko käden. Maassa makaava kalmankalpea pelaaja nyökkää tuskissaan ja ojentaa käsivartensa.
Puistattaa, mutta ei kun toimeen! Puolensataa vetoa ja roikkuva osa mätkähtää ruohikkoon. Valmis, käsivarsi on ranteesta poikki. Ei verenpisaraakaan missään. Pelaaja nostetaan ambulanssiin.
Eikä tuossa vielä kaikki.
Peli ei etene kun muutaman minuutin - niin taas! Sama homma edessä, kentällä kieriskelevä peluri vain toinen. Toimeen, nyt riittää parikymmentä railakkaa vetoa ja irto...

"Huommenta! Aamukahville", kajahtaa juuri kun toisenkin pelaajan sormet tipahtavat rannetta myöten kenttään.

Helpotuksesta huokaisten asettuu yönkirurgi tuskanhikeä pyyhkien aamiaispöytään todeten sen kummemmin pöytäkumppaniaan pelottelematta: - Kaikkea ne näyttävät.

Olisiko aika kaivella kirjahyllystä ja kerrata ukko-Freudin Unien tulkinta? Vai humpuukiako sekin, niin kuin tuo unentodellisuus?



KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

torstai 10. elokuuta 2017

Urheilukirjat

Urheilutietäjät järjestelevät suomalaiset urheilukirjat paremmuusjärjestykseen toptenillään.
Omia sattumiani rokkaan kokoilen näin Lontoon MM-kisojen aikaan samalla hämmästellen brittien buuausta Justin Gatlinille, joka on  ottanut vastaan omat lipsumisrangaistuksensa ja miehen lailla kärsinyt ne. Ja kestänyt!

Myös Kirvesniemen Harri sen kuin porskuttaa ja johtaa suksiyritystään Kiteellä.


Mika Myllylä kuittasi kohtalonsa toisin. Ja ehti purkaa sisintään ennen poistumistaan sykähdyttävällä kirjalla, jossa urheilun liekki on läsnä mutta leikki kaukana.
Sepä nouseekin omassa kympissäni urheilukirjojen kärkeen.

  1. Mika Myllylä: Riisuttu mestari
  2. Juhani Peltosen: Elmo
  3. Lasse Virén: Kullatut piikkarit
  4. Eva Wahlström: Rajalla
  5. K. Kare: Tahko Pihkala - Legenda jo eläessään
  6. Matti Hannus: Flying Finns - Lentävät suomalaiset
  7. Mauno Saari: Juoksemisen salaisuudet
  8. Juoksija-lehden Olympia- ja MM-kirjat
  9. Pentti Haanpään urheiluaiheiset novellit; Pyöräurheilija Saikansalo yms.
  10. Ollin pakina: Sekuntikellot
Lista voi olla vaikka tuonnäköinen; voisi olla toisenlainenkin, sillä siitähän puuttuvat suomalaisen urheilun raamattu, Martti Jukolan Urheilun pikkujättiläinen; Aino Saarisen Tahto; Jouko Puhakan Huippumaileri; Marko Tapion Tarina viidestä kilometristä;  Jouni Tossavaisen Juoksijan testamentti jne.

Melkoisen kovaa leikkiä - liekin roihutessa - urheilun huipulla, kaiken kaikkiaan!
 
Ja parashan on vielä tulossa, kunhan Hän niittaa urheilu-uransa, eli jäämme Rydmanin kanssa vartoomaan vesi kielellä suursuosikkimme Kaisa Mäkäräisen elämäkertaa. Vai mitä K.?



KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös


sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kirjan kannet kiinni

- Dramatisoit, dramatisoit!
Noin kuulemma morkkasi tohtori Tikka aikoinaan selkää potevaa potilasta, joka lenkkasi irvistellen vastaanottohuoneen lattian poikki.

Tuolla otsikolla teen samoin. Koska hetkeksi vain.
MM-YU-kisat nimittäin painavat päälle ja tiukassa on, jotta jaksaa päivän päätteeksi yön myöhäistunneilla enää kirjaa käsissään kannatella kun silmät luppasevat ja ajatukset vielä kentän kiihkeissä kamppailuissa: Toissailtainen MOn kymppitonni, viimeöinen USAINin karvaskalkki, so. Farahin voittorutistus ja Boltin pronssi satasella.
VoV!

Suuria tunteita! Suurta näytelmää. Varsinaista kesäteatteria! Suoraan Lontoosta, sieltä missä myös muita teattereita nokko; ja olinhan siellä teatterissa kerran minäkin. Öhöm!


Kauppalehti 11.11.2010 - 15:15
11.11.2010
4.11.  Thursday  -  The fourth pension day
Ruokapalaksi, maan päälle päästyään, he valitsevat, pakkohan kansallista ruokaa on edes kerran maisteltava, fish and chipsit.
Iltapalaksi, sitten kun kaupungin kaikki mainosvalot ovat syttyneet kiimaansa, he astelevat ylväästi upottaviin mattoihin ja leveää portaikkoa myöten kuin paraskin hoviväki Queen's-teatteriin halveksimaan rahvasta ja rahvaan rahvaanomaista käyttäytymistä. Victor Hugon Kurjat, Les Miserables -musikaaliin - 25 vuotta yhtä soittoa samassa teatterissa livenä esitetty maailmanmenestys. Olisihan siinä lähellä pyörinyt puolensataa muutakin musikaalia: Leijonakuningasta, Mamma Miaa, Oliveria, Onassista yms. Kaikkea sentään yhdellä reissulla niellä.

Teatteri on upea, katsomo kolmessa kerroksessa. Vähän varoen VO hiippailee seurueensa, Vaimo ja Tytär, perässä lymyten, peläten asunsa riittävyyttä. Mutta mitä vielä: Joensuun elokuvateatterissa Tapiossakin käyttäydytään rapinaa lukuunottamatta siivommin. Ei näytä olevan pukeutumiskoodia minkäänmoista, joten ystävämme VO sulautuu loistavasti katsojajoukkoon. Monilla ulkotakit tuolinnojilla, joillakin nuorukaisilla kaljaa muovimukeissa eturiveissä - on tultu ja ollaan kuin elokuvateatterissa.
Esittäjien upeus korostuu rahvasta vasten.

Pian katsojatkin eläytyvät, taputtavat, hohottavat, huokailevat. Aivan näyttämöön kiinni lippunsa lunastanut silmälasipäinen mies, fani vimpan päälle, elää täysillä hyvän puolesta pahuutta vastaan, laulaa pontevasti mukana nekin kohdat joissa ei sanoja ollenkaan: "Tum. Tum. TUM!"

- Se oli elämys, VO vapautuneena, koulukiistoja muistamatta, mustan taxin takapenkillä kuningatar Elisbethin kotia ohittaessa huoahtaa. - Oi Big Ben, Oi West Minster Abbey! Oh Buckinghamin palatsi. Ola-laa! hän intoutuu liioittelemaan.

Asettuu aloilleen vasta, kun hänet survotaan Warwick Wayn B&B-hotellin pikkupikkupikkuruiseen huonekopperoiseen - kuin liian pieneen kenkään.

Näkyy pyörivän yhä!

Toki turvallisempaa istua kotona ja katsoa kun London calling! Heti puolen päivän jälkeen miesten maraton, perään naisten ja yön huippuna edessä odottamassa naisten satanen.
VoV!



KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

perjantai 4. elokuuta 2017

Sattuipa somasti

Turusta ensin, ei Turussa vaan Lieksassa, ja nyt Schroderusta Kiteellä, molemmissa raivattiin korpeen rintamamiestilaa.
Peninkulma tästä näyttämöpaikasta itään, niin oltaisiin jääneillä mailla.
Rajoilla ollaan!

Velivenäläisen ääni kaiuttimista kantautui yli sodan äänen.
Sitten pamahtikin kunnolla, niin että katsomossa korvat tilliä löivät. Säikäyttävän autenttista.

Raivaaja Reinikan Antti näki näkyjä maassa kieriskellessään, tai takautumia sodastaan. Aivan niin kuin Viljo siellä Vuonislahdessa. Eivät ne painajaiset jääneet sinne rajan taakse, vaan kulkevat miesten mielissä mustina läpi elämän.
Jos näytteli Turusen Maan veressä Tapio Kärkkäinen Viljonsa viimeisen päälle, niin näytteli myös Hannu Väistö osansa Kyläparin Myllyteatterissa Otsasi hiessä -näytelmässä, ja ne muut miehet ja niiden  toprakat akat.
Herrajestas!

Se tuossa omassa mielessä kutitteli, kun tuon Väistön kanssa yksi kokonainen päivä toissa keväänä sahattiin lautoja kenttäsirkkelillä. Se että miten hiljainen mies se siellä, ja nyt ihan toisin päin, toisella tuurilla nyt kävi.

Oli tässä muutakin muisteltavaa:
Kuunnelkaas!
nämä kaikki paikat tässä entisen kollegan mailla. Sen Tuomaksen äidin ja isän konnuilla. Siihen kun kakkuna vielä tulla tupsahti tauolla

Pikku-Ainon mansikkamyssy kunniapaikalla.
Aino,
se entinen mansikkamyssytyttönen, halaamaan vanhaa opettajaansa, niin jo kelpasi muistella.

Isoksi tytöksi oli kasvanut ja Helsinkiinkö jäämässä kanteleella soittelemaan, Sibelius-Akatemioihin ja sellaisiin.
- Olen minä hyvin musiikin opettanut, kun toinen maailman kuulu ja toinen alansa huippuja Suomessa.
Niin
olin jo röyhistelemässä rintojani, kunnes muistin että perättömän jäljillä liikun: Kirstihän ne musatunnit piti täällä päin ja kanteleen soiton alkeet opetti Ilomäen koululla Kaasisen Sari. Siitä jossain kirjoitinkin, miten joululta tuntui kun Sari ja Aino istuivat koulun jälkeen hämärissä kahdestaan luokan paljaalla lattialla, kun johtajan töitä näpersin Pömpelissä, ja sieltä hiipsin salaa ovenraosta kuuntelemaan Joulunkelloja ja katselemaan pienten sormien vipellystä kanteleen kielillä.
Siitä oli sodat kaukana.

Onnellisempi loppu oli tällä kylällä tällä raivaajalla Potoskavaarassa kuin sillä raivaajalla siellä Vuonislahdessa.
Siitäkin iloitsimme ja kylliksi hyvällä mielin nähdylle taputimme.


KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Synttärilahjaksi Maijua

Joillakin enemmän vientiä ja kysyntää kuin toisilla, kuten nyt tälläkin allakuvatulla naisella.
Niin,
ettekö tiedä kuka kuvassa puusta veisteltynä?
No tämäpä tämä:
Porraspielessä Katri Helena
Tohmajärvellä, siellä Maiju Lassilan mailla.

Hieno figuuri, vaan mikähän tuossa Katri Helenaa? Tykkääköhän museon rapuilla olevasta puumuotoilusta? Käy vielä kuin siellä Kuopion näytelmässä sen Panu Rajalan kirjan kanssa: vilkaisematta saunan uuniin!

Vaan mitäpä Katria tähän sotkemaan enempää, vaikka hänelläkin noita kilpakosijoita on riittänyt, Liimatainen taisi vetää pisimmän korren...
Lassilan Maijua siellä mäellä näytellään, Kilpakosijoita, sitä missä isä ja poika Sikanen yrittävät toisiltaan salaa tavoitella Saastamoisen leskeä. Mönkään tahtoo mennä, kun rippikoulutkin käymättä.

Jännä miten täysin toisenlainen ja silti mukaansa imaiseva!

- Niin, mitenkö niin toisenlainen ja minkä kanssa?
- No tuon edellispäiväisen, missä oli vauhtia ja vipinää ja vaarallisia tilanteita joka hetki, Traktorin Peppi Pitkätossun Sinkkolassa.

Aivan eri planeetoilta ovat, ääripäitä. Todistavat näin että kyllä teatterissa on ilmaisuvoimaa jos tasojakin.
Eikä aina tarvitse näyttelijän äänen olla puhdas, kunhan on persoonaa, ja sitä näissä muutamissa on, niin kun nyt tuossakin Veijo Hämäläisessä, joka tänä vuonna lukkaroi ja joka viime vuonna heräili kuolleista. Niin ja Jaatistahan ei voi olla huomaamatta eikä huomioimatta, muuten vielä häränkehno päälle hyökkää ... näytelmän härkä ja dramatisoijakin kun on ...

No kunhan rutisen omiani: oiva oli esitys kaikin.
Onneksi syntymäpäiväsankarikin tykkäsi; ihan kelpo lahjan sai kun sai tämän näytelmän lahjaksi. Olisikin ollut aika nolo tarjota kahdesti 35 täyttäneelle huono lahja; tällaisten lahjojen muisto kun tahtoo syöpyä ikuisiksi ajoiksi mieleen - toisin kuin jonkun kukkapuskan tai vatkaimen.

Sikaset, isä ja poika: Markku Hämäläinen ja Mikko Sairanen.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös