Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

lauantai 31. joulukuuta 2016

Mobergia suosittelen

Maastamuuttajilla tässä on vuoden vaihteet aina ohitettu, joten napataan vanha, entinen ja aina pätevä:



Onni yksillä, kesä kaikilla


"Anno 1851 korjasin 18 pusselia Ruista, 11 pusselia Ohraa ja 32 pusselia Perunaa, kaikki kukkuramittoja;
Anno 1853 korjasin 38 pusselia Ruista, 25 pusselia Ohraa ja 69 pusselia Perunaa, samaten kukkuramitalla."

Vuoden viimeisenä päivänä on traditiona tarttua Vilhelm Mobergin Maastamuuttajiin. Tuntuu niin turvalliselta sekä ylen juhlalliselta tarttua Amerikkaan muuttaneen Karl Oskar Nilssonin kanssa kuluneeseen almanakkavihkoseen tai pännään jolla siskolle Ruotsiin kirjoitetaan kirje. Merkitä vuoden sato ja vaurastuminen ja verrata puutetta ja ikävää täynnä olleisiin alkuaikoihin, maahanmuuton alkutaipaleeseen, pahanoloiseen loputtomaan laivamatkaan valtameren ylitse.

Hyvänolontunne ja kiitollisuus on molemminpuolista, kun omalta kohdalta muuntaa vuoden sadon terveydeksi ja liikunnaksi ja rakkaiksi lähimmäisiksi sekä ystäviksi; muuttaa maissibushelit hiihtokilometreiksi, peltoeekkerit kävelykilometreiksi, karjan määrän pyöräilykilometreiksi ja kaiken työn ja tuskan eläkkeelle siirtymisen riemuksi ja mahtavaksi vapauden tunteeksi.

Ajaksi jolloin ei tarvitse pelätä huomisaamun aikaista heräämistä valvotun yön jälkeen. Puolisairaana töihin menoa.

Nyt saa valvoa kuinka kauan huvittaa, herätä lukemaan kirjaa puolikahdelta pimeään yöhön, keittää yökahvit kolmelta. Painaa silmänsä kiinni kuudelta aamulla kun toiset käynnistelevät pakkasaamussa jähmettyneinä jähmeitä autojaan, työmatkalle hankkiutuvat.

Tämä on sanoin kirjoittamatonta, kuvin kuvaamatonta onnen aikaa, josta nauttii jokaisella solullaan ja jokaisella sielun siemauksellaan.

- Vautsi vau!

Entä kun ottaa sitten päivemmällä sukset liiterin seinustalta ja painaltaa alamäkeen, kiertää rantalepikkoa umpihankeen umpimetsään ja palaa parin tunnin perästä henki höyryten kirkon kiviaidan viertä takaisin - nakkaa sukset hankeen pystyyn, kopistelee enimmät lumipaakut monoista ja rytkyistään. Pistää mehun liedelle.

Pojat, pojat mikä riemu!

Ihan palaa mieli palata takaisin pihamaalle, ottaa sukset liiterin seinustalta ja nousta suksille ja kiepauttaa lapinkäännös yhtä ketterästi kuin nuorempana, ihan pelkästä ilosta.

             Hyvää uutta vuotta, ystävät - niin ei-ämeriäkkyläiset kuin ämeriäkkyläisetkin!
Ilo teidän kaikkien kanssa on ollut ja on loppujenlopuksi hupsia!          


" Uusi Dufwemåla Center City Post Ofis
Minnesota State North-America
Joulupäiwänä Herran Wuonna 1860.


Kallis Siskoni Lyydia Karlsson,

Woikaa hywin sitä toiwotamme kaikki ...
Astrakaani ei ole wielä tehnyt Hedelmää, kun Kukat paleltuiwat kahtena kewäänä. Mutta warmasti se wielä kukoistaa ja antaa omenoita.

Sinä kysyit wiime kirjeessä olenko minä katunut että muutin. En minä katunut ole. Kerskata en tahdo mutta jos wertaan millaista on minulla ja kotipuolen Talollisilla, niin hywin on minulla Asiat. Menneenä Syksynä korjasin 125 pusselia koornia, 73 pusselia wehnää ja 51 pusselia ruista, kaikki kukkuramitalla laskettuna, Ja wielä minä olen ostanut Hewosen.

Täällä istun kleimilläni enkä pokkaa kellekään. Mutta ketään Hutilusta ei onnesta Pohjois Amerikassa. Se wie miehen koko Elämän ja se on yhtä raatamista Joka päiwä.
Kuinka on wanha Äitimme, Sano hänelle rakkaat Terweiset Pojalta täältä kaukaa maailmalta.

Wuosi 1860 kulkee Loppuansa kohti, ja olemme taasen tulleet wuotta likemmäksi Iankaikkisuutta. Rakkaalle Siskolleni ja kaikille jotka Wanhalla syntymäseudulla wielä muistawat minut lähetän Jouluterwhdyksen ja toiwotan teille Rauhaa.
Piirsi
hellä weljesi
Karl Oskar Nilsson.
 
 
 
 Oma saaliini säkissä
= aika vaatimaton Karl Oskariin verrattuna:

torstai 29. joulukuuta 2016

Verta nenästä - kaivaako?

Eilen illalla tappoivat punaordalaiset Suleikan miehen rekeen. Revolverillä pamauttivat ohimolle ja veri roiskahti. Lumeen jäi sakeanpunainen läikkä ja Suleika vapisemaan rekeen äijien ratsastaessa eteenpäin.
Niinkö kirjaimellisesti luin ja olin ottanut taakan kantaakseni, että aamulla heräsin veren maku suussa. Nenästä sitä pursusi.

- Nyt minä kuolen! Nyt minä kuolen! olisin huutanut jos olisin ollut lapsi. Kuulemma usein huusinkin ennen kuin totuin veriruiskauksiin. Talttuivat ne kaikki. K-vitamiiniakin taisi joku hoitotäti suositella.

Nyt ei muuta kuin tuppoa nenuun ja sormi puristamaan nenäruston alta. Siitä tokeni.

Eikä siinä sitä paitsi ollut mitään mahdollisuutta jäädä sänkyyn lötköttelemään, koska tavoite oli asetettu: 300 ennen vuoden vaihdetta.
Eikun vesisateen jälkeen paanalle! Tai tolastahan hiihtämisessä jos missä voi ladusta puhua.

16 kilsaa ja jo vain täyttyi - viitsinyt vaille jättää! 700 enää tavoitteeseen. Kilsoja tai euroja, sama asia, koska kilsa on euro. Loppuvuoden päivät voi vaikka lupottaa.

Varmuuden vuoksi kävi hiihtosiiri niilollensa ostamassa ikään kuin palkinnoksi apteekista jonkin veret seisauttavan hemostaattisen gelatiinisienen.
Tämmöisen pussukan ojensi:

Tuotekuvauksessa lukee että sieni on eläimillä testattu ja että siasta valmistettu.

Ei kai varmaankaan mitään verrokkivihjailua joulukinkun jälkipulskuuteen? Taikka en uso, sillä yhessähän tässä tonnia kohti taivalletaan. Ei se verta nenästä ...

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Suleika, lapsivaimo

Vanhenee tässä niin mielikuvituskin kuihtuu ja lurpsahtaa - vaikka on tätä ihan riittämiin!

Realismi kasvanut uhkaavasti lukemista 20 - 80, lukemiin 30 - 70.
Pian ollaan Mäki-Matin lukemissa fifty-sixty!
No toivottavasti ei niin toivottomaksi ja köyhäksi elämä, so. mielikuvituselämä, luiskahda että realismi voittaa.

Sitä tässä pohjustelen ellen peräti pelkää, jottei realistinen elämäkerta-/muu tietokirjallisuus à la auschwitziläisyys pääsisi nielemään elämältä makua, so. taiteenimu ei riuhtoisikaan enää puoleensa, vaan alan kiinnostua noista kauhistuttavista formuloista, traktoreista ja vektoreista.

Oireilua on havaittavissa, sillä lattialla on saanut kuukauden päivät pyöriä pölyttymässä Guzel Jahinan romaani Suleika avaa silmänsä, Into 2016. Vaikka kannessa houkutin: Parhainta venäläistä kirjallisuutta.

- Mutta kun se ei ole totta! alkaa mielikuvituksen vastavoima pullikoida, no tämä realisminperkele, en paremmin sano, jankuttaen, - elä lue! Elä tartu! heti milloin käsi kirjaa hamuaa.

Onneksi käsi voittaa! Suleika - mikä kaunis, suloinen nimi! Tartuttava siihen on, lähdettävä lukuelämysmatkalle. Yhtä väkevää tekstiä tämä on kuin jokin totuudenmukainen  keskitysleirikuvaus tai Mukan mielikuvituksellisnaturalistinen Laulu Sipirjan lapsista.
Tietysti käännös arveluttaa, kuten aina.


Kulakit, maanomistajat, saavat kyytiä ja huutia. Siperiaan! Siperiaan kuolemaan.

Taikka en minä tiedä, sillä sen verran vähän vasta luettuna, silti melkoiseen pyörteeseen Jahinan Guzel Suleikallaan on lukijansa jo imaissut, kainaloonsa kahmaissut.
Saa nähdä hengissäkö tästä 'siperiasta' selviää, missä Suleikan raivohullu miesmörkö Murtaza tapetaan ja lapsivaimo Suleika rakastuu miehensä tappajaan ...

Kyllä Kalle nyt joka tapauksessa saa väistyä joksikin aikaa ja jäädä yksikseen polkemaan Taivalkosken umpilumisia teitä.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Lauluja ja laulajia

YLE-kotisivu

PÄÄuutinen!

Eikä  minulla minkään valtakunnan havaintoa laulajasta! Aivan ulkona. Apuva!

Olisiko Vanhan Miehen syytä tarkistaa yleistietonsa/-tietoisuutensa ja nuortua - päivittää päivittelyn sijasta? Lienee uutistoimitusten väki nuorempaa ja ajantasaisempaa nyt kun Arvit ja Pirjot ovat eläköityneet?

Ihan hävettää.
Mutta onneksi on tapani ja tanssahtelu. So. antaa mahiksia - eikös jossain joulukesälaulussa lauleta J.H. Erkon sanoin, ja Erkon sentään tunnen:

"Vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään ja koukkuselkä sortuu eiku suortuu..."


sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Lämmittävä joululahja

 - Kylymä on ja kylymänä pysyy!

Vintin patterissa vika. Ja aatto ylihuomenna! Jouluvieras parhain tulossa.

- No kun en millään jouvva, säikäyttää sähkö-Make naapuripitäjästä. Syynkin kertoo, intiimin, vaan siitä ei täällä huudella.
- Huomenna ehin raon.

- Meillä kinkunhaut tilalta ja tytön kaupungista. Vaan ota se avain sieltä mistä ennenkin.

Soittaa kaupunkiin:
- Termostaatti lauennu. Ei ollu mukana, koukkasin kotoa. Nyt tarkenee tyttö. Oli kolea huone  pistin kahteenviiteen.
-  Ja laskit Lempin pihalle?
Oli senkin hoitanut siinä sivussa ja 'koukannut' puolensadan kilsan matkan kotoa termostaattia hakemassa.

- Ja sitten lasku, kiitos.
- Mitä nuista.
Joululahja kuulemma.

Lämmittää kauan.
 

perjantai 23. joulukuuta 2016

Sonni-Moilanen ja Helvi kihlakuvassa

22. Päätalo on hyvässä vauhdissa, vaikkei puhettakaan että toinen Iijoki-lukemiskierros olisi vuodessa taputeltu. Puolessa vuodessa oli salainen tavoite, vaan mitä vielä: ei kertakaikkiaan, vai miten se Hartsin Marja-Liisa aikoinaan liementi, puhettakaan jotta ronskisti hyppisi sivulta toiselle. Kun ei raaski niin ei raaski!

Eli nyt tässä mennään Ratkaisujen ajassa, siellä missä Kalle on pyörällään ajaa kihnutellut rakennusmestarina pitkin pitäjiä Taivalkosken kylien uusien koulujen vuosiremonttien kimpussa, nytkin on liikkeellä Metsäkylässä ja juuri tämmöisellä nilppukelillä miltä ulkona koko Suomenmaassa näyttä parhaillaan joulunalusviikolla olevan: hämärässä ja liukkaalla kaljamalla.

Ja eikö vaan kehno ala ottaa ryyppyä Esan luona työpalkkoja maksellessaan! Siitä sitä ei hyvä seuraa, kunhan yöselässä polkaisee neljätkymmenet kilometrit takaisin Lainansa luo umpipimeässä saunomisen, syömisen ja pirtupullon jälkeen ...

Saadaanpa nähdä!
Vaan jääköön Kalle nilputtamaan ja kaatuilemaan, kärsiköön häpeänsä.

Jurnuttakoon Lainalle sitten siitä Osuuskaupan Veikosta, joka on jo hieronut Lainan olkapäitä ja hartioita ja kuljettanut sängyllensä pääkipua potemaan kesken työpäivän. Veikkohan on niitä miehiä - korkonimestä päätellen melkomoinen härkä: Sonni-Moilanen, sano!

Mitä nyt ilmi on tullut Iijoki-sarja ulkopuolisista lähteistä niin ei olisi Kallella vara kieltää toisilta sitä mitä itse on tullut tehtyä. Mutta niistähän ei paljon dokumentteja jäljellä ole, paitsi tuo poika-Seppo.
Luikuria se rehellinen Kalle muutenkin laskettelee, kuulemma, kaunokirjallisuuden varjolla ja jättää totuuksia kertomatta, mitä lukijan on vaikea uskoa ja käsittää, koska tuntuu että ei niin intiimiä asiaa, johon Kalle ei olisi nokkaansa työntänyt - ja nokillensa saanut.


                                                         Sillä aikaa,
voidaan,
me jotka tiedämme 
miten oikeassa elämässä on käynyt,
 Kallen kumukehtaessa pyörällään kotia kohti yönselässä,
ihailla vaikka
Veikko Moilasen ja Helvi Ojalan eli Lainan 
kihlakuvaa,
joka on julkaistu
Raimo Jokisalmen kirjassa Ihmisiä Iijoki-sarjassa, Kirjakenno 2015.


tiistai 20. joulukuuta 2016

Papin emäntäpiika

Joulusuursiivouspäivän aamua. Kohta pitää tarttua mattopiiskaan ja imuriin ja ...

Sitä ennen kuitenkin, niinhän ne radiossa tahtovat levynkuuntelijoiden nautintoa venyttää, mielenkiintoinen pala kirjasta, jossa teologi Pentti Laasonen etsii mummoaan. Sitä tässä on etsitty jo aamuvarhain, mitä lie neljästä viidestä asti.
Löytyi. Ukki jää hakusiin.

Ja tämä on tosi tarina, aivan kuten suurin osa kirjoista joita nykyään saa luetuiksi. Fiktiot ovat tarkoin tutkitut ja luetut - silloin kun koko elämä tuntui enemmän fiktiolta kuin faktalta. Nyt ei tahdo enää upota kalloon muu kuin totuus.


Poika Pentti Laasonen Kiteen Muljulasta saa yhdenäkin tietää että äiti Lilli Maria Laasonen, o.s. Imberg, onkin tämän talon kasvattityttö, joka varttui täällä mummon veljen luona.

Alkaa mummon elinpiirin etsiminen: kenestä äidille isä, Pentille ukki?

Pietariin johtavat jäljet.
Eletään 1800-luvun toista puoliskoa. Pietarissa on paljon suomalaisia tehdastöissä. Se on myös äiti Lilli Marian syntymäpaikka päivämäärällä  6.2.1884.

Vaikka kirjan nimi on Kadonnut isoäiti ja Pietarin vetovoima, Kirjokansi 2015, niin kyllä tässä ennen kaikkea etsitään pojalle isoisää eli äidille isää - voisiko se peräti olla Kiteen leskeksi jäänyt kirkkoherra! U.W. Telén!

Monet asiat puoltavat asiaa, mutta.
Monta muttaa on matkassa, eikä Pentti-poika tutkijana - höh! - uskalla ottaa kantaa, vaan jättää asian lukijan ratkaistavaksi.

Hyvä puoltava asia on se että isoäiti Maria Imberg oli pappilan uskottu piika koko elämänsä ajan ja huolehti kirkkoherra Uno Wilhelmin aina kuolemaan saakka. Sai olla pappilassa, vaikka oli tehnyt aviottoman lapsen, käynyt tytön, Pentin äidin, tekaisemassa Pietarissa ja jättänyt lapsen veljensä hoteisiin, palannut pappilaan takaisin piiaksi. Ollut sitten emäntäpiikana.

Mutta, koska kirjantekijä jättää johtopäätösten teon lukijalle, niin yksi vastaanhangoitteleva pointti: olisiko raihnas, väsähtänyt, töistä vetäytynyt mies vielä 77-vuotiaana jaksanut isänhommiin?
No ei tuo epäilevä kysymys pois sulje, etteikö.

Vaan nyt tamp-paa-maan-maan-maan!!!

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Havukka-ahon ajattelija

Mihin jäimmekään?
Ahas!- Havukka-ahon ajattelijaan, Veikko Huovisen Konstaan, Konstan Pylykkeröön. Mutta siitähän on ties kuinka monta päivää ja hiihtokilometriä!

Niin se aika menee. Kinkkupaperia on metsästetty, sitä äitinaikaista, jossa toinen puoli on valkoinen ja toinen folioinen. Ei tunnu enää löytyvän: kaikenlaisia muovipusseja vaan, joihin ei kymppikilon potkallinen kinkku mahdu!
Vauva-lehti tai jokin ennen lukematon näyttää netissä lukijan suulla, jotta pitäisi ostaa samaa alumiinipaperia jota käytetään saunan seinissä höyrysulkuna. No hitto - 30 neliön rulla! Siihenhän vaikka norsun kierittäisi. Tai mitäpä jos kutsuisi tämän itsenäisen kunnan kannattajamassat sitten norsulle ...

No jo taas lähti ryöppyämään.
Sitä paitsi Taloon.com  torppaa koko idiksen: 'Tämä alumiinipaperi on tarkoitettu höyrynsuluksi rakentamiseen, eikä sitä saa missään nimessä käyttää ruuanlaitossa.' Vaan haittaisiko tuo, jos kerta niille tarjoilisi, pienet höyryt lisää.

Tuosta Konstasta piti sen verran puhumani, että se oli Lassi Uimosen joutsenlaulu näyttelijänä Joensuun kaupungin teatterissa, oikein soma ja sopiva lähtölaulu lupsakkaanolomuotoiselle miehelle. No ehkä oikea Konsta on ollut enemmän nälkäkurjen ulkomuotoinen, Kainuun Nälkämaasta kun kotoisin, mutta sisuspa se näissä asioissa ratkaisee. Ajatusten paino.
Sitä oli, vaikka vähän ne hyppelevät harakat sun muut soidinlinnut mehänrauhaa ja miehen mielen rauhaa häiritsivätkin. Jos katsojankin. Jättivät monesti Konstan toiseksi koko näytelmässä. Taka-alalle. Välikädeksi.
Toisaalta piristivät kummasti tunnelmaa - nämäpä tanssahtelevat, räpyttelevät, raakkuvat lintuset.

Ristiriita, kaiken kaikkiaan, jäi mylläämään kotiin palaavaa henkilöautolastillista: hyvät oli säpinät, ja näytelmä liikunnallinen, vaan olisiko sittenkin ajatteleva Havukka-aholainen vaatinut rauhallisemman 'mehtämiljöön'.

Kuvakuappaus Lassi Uimonen lintuin piirittämänä

torstai 15. joulukuuta 2016

Ei tuu helevettijjää!

Huom! Lue selkosuomennos potun pohjalta

Pakko laskee taas omaihtesä vapaaksi ja lopettaa noihen viisaihen kanssa ryöjäminen ja telemiminen. esim. ja esim. Kukaan jaksa koossa ajatuksiaan pitää ja pyörittää niitä päivätolokulla noissa kammottavissa KL-Auschwitzilöissä.
Varmaan Aleppo alakaa kummitella pienen itäsuomalaisen kyläeläjän pienessä piänupissa seuraavaksi jos. Tai vähintään vitsit  on vähissä. Ja elo luiskahtaa ankeenpuoleiseksi syyttä suotta ja ennen ja iliman aikojaan.
STOP! STOP!
Ja pois se meistä.

Kun tuota kirjavuortakin tuossa laattialla katselee niin ei sieltä helepotusta ole näköpiirissä: Hannu Salama toljottaa isoine silimälaseineen kannessa ja otsikoi PAPERILLA SEISOVA PERKELE.
Sen alla ite EICHMANN - Raportti pahuuden arkipäivästä. Eichmannin alle oon piilottanu Mäkelän tohtoriksi tekemän kirjan Tabujen rikkominen kissantaposta mustaan marsalkkaan: Tämä ei ole taidetta.
Ja ite vielä noita pyytäny ja ollu valihtemassa Kirjavinkkeihin!

- Ei tuu helevettijjää! sanos Kalle tai ainakin Hermanni, joka Helsingin olympialaisten puuhamiesten, voimisteluherroin, hommista kivahti: - Siinnon humpuuki huipussaan!

Onneks on olemassa aina Päätaloa kevennykseksi tai tavallaan niinku elämän tavallistamiseksi.

Ja illalla Havukka-ahon ajattelija ihka ilimielävänä! Vautsu-vau!
**********

Suomennos:
Kirjoittaja ihmettelee lukumakujaan, jotka seurailevat tv-uutislähetysten hirveyksiä. Tekee johtopäätöksen, että jompi kumpi, joko tv-uutisten seuraaminen tai vastaavien historian tapahtumien lukeminen, on jätettävä pois päivittäisestä elämästä. Muuten elämän ilo ja riemu kaikkoavat. Niinpä hän päättää sulkea ainakin täksi päiväksi sekä teeveen että kirjat ja lähteä ilottelemaan Veikko Huovisen Konstan kanssa kaupunkireissulle. Ilman raportointivelvoitusta.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Natsihkot kirjailijat

Aggressiivinen kulttuuritutkija Markku Eskelinen bloggaa ja pyöriskelee parhaillaan päivittäin uusimman kirjansa Raukoilla rajoilla kimpussa. Käy kiinni kuin sika limppuun. Ärisee häiritsijöille, puree Sipilää (ei pääministeri) koipeen, Hämäläistä (kyllä Karo) käteen yms. Ärisee ja rähisee vähintään kuin koira luustansa.

On miehellä kanttia ja otsaa ja ennen kaikkea kompetenssia toimintaansa, eipä silti.
Mutta jossain vaiheessa luulisi jo rauhoittuvan ja älyävän että kuolevia sitä kumminkin kaikk' ollaan. Eikä mikään niin hirmutärkeetä oo.  ddddddddddd


Mielenkiintoisen listan hän nostelee esiin sota-ajoilta suomalaisista kirjailijanimistä, jotka kuuluivat Weimarissa 1941 perustettuun Euroopan kirjailijaliittoon (Europäische Schriftsteller-Vereinigung, ESV).
Liiton idis ollut selvässti natsahtava; Eskelinen määrittelee ESV:n näin:
'natsien [n?]eurooppalaisiin propagandatarkoituksiinsa vuonna 1941 perustama järjestö, jonka varapuheenjohtajana toimi V.A. Koskenniemi'.
 
Eskelinen on löytänyt 43 suomalaista nimeä liitosta, liki puolet suomenruotsalaisia.

Poimitaas syntilistaan tutuimpia ja jäädään päätä pyörittelemään heidän haksahdukselleen: Ettäkö akateemikko Waltarikin - ja satamajätkä Pekkanen!

Colliander, Tito
Hellaakoski, Aaro
Hemmer, Jarl
Hämäläinen, Helvi
Kajava, Viljo
Karhumäki, Urho
Kivimaa, Arvi
Kojo, Viljo
Koskenniemi, Veikko Antero
Koskimies, Rafael
Leinonen, Artturi
Manninen, Otto
Paulaharju, Samuli
Pekkanen, Toivo
Pohjanpää, Lauri
Sarkia, Kaarlo
Soini, Yrjö / Agapetus
Talvio, Maila
Vaara, Elina  (Pro Finlandia -mitali 1959)
Viljanen, Lauri
Vuorela, Einari
Waltari, Mika
---
tark.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Maata(an) kuollakseen

Raotetaanpa joulukalenterin kahta luukkua kerralla tänään, voidaan huomennakin vielä näkemästä huokaista.
Käydään kahdessa paikassa, joissa kummassakaan ei mieli mettä keitä:
Pesiönvaaran kunnalliskodissa ja Auschwitzin keskitysleirillä.

"Siellä makaa sängyissään kaksi vanhusta. Kolmas sänky romottaa vuodevaatteita myöten tyhjänä. Toisen sängyn vanhus makaa kylkensä päällä ja peite pään yli vedettynä. Toinen vanha nainen on sängyssään selkäpiillään, kasvot peiton alta näkyvillä ja heti, kun tulemme Yrjön kanssa sisälle, hän huutaa täydellä kurkulla:

- Herrajumala kun minua paleloo!
^^
 - Minut tuotiin tänne ... Sanovat että ... olen hullu.
^^
- Jos joku väittää, että tämä on vielä huokuviin ihmisten asunto, niin tulukoon kahtomaan näitä lattijoita ja laipijoita. Vesitippu lahottanu niin isoja reikiä, että jos tippauttaa lakalta juurisaavin putovaa isommin kolahtelematta lattian alle. [voivottelee sosiaalilautakunnan jäsen, joka vasta oli menettänyt itsehillintänsä ja itkun ja vihan sekaisella äänellä ilmoille kirouksen:]
- Tästä ei tule ennää perkelettää!
^^
- Jos paekkovaisi kattoa ja riivovaesi isompia reikiä akkunakarmiin ympäriltä.
^^

Yli-Johanna on kaivanut pikanellirullan hameensa  lakkarista, hän kuorii sen päältä vapisevin sormin paperin, haukkaa hampaan tyngillään pötkön päästä ja sanoo möreähköllä äänellään:
- Ja jos kunnalta ei löyvy varoja korjauksen, niin pijetään satteilla astijoeta vuotokohtiin alla, Ettei lattia laho lissää ... "
                  - Päätalo: Muuttunut selkonen. Gummerus 1991


Sitten vuoden 1951 Taivalkoskelta kymmenen vuoden takaiseen Puolaan 1941, missä KL
(Konzentrationslager) kuin mylly, joka jauhoi ihmisistä tuhkaa tieten tahtoen, ja missä kylmyys kahta kauheampi:
"Me makasimme tiiviisti vierekkäin, vartalot huopien peitossa, selät ja kyljet vastakkain.
^^
Minun vieressäni makasi tajuttomana yksi vanhemman puoleinen vanki (vuoristoseudulta). Hänen kasvonsa olivat vain parinkymmenen sentin päässä minusta, enkä varmasti koskaan pysty unohtamaan sitä näkyä; niitä peitti liikkumaton kuori kaiken kokoisia syöpäläisiä, jotka olivat kaivautuneet hänen ihoonsa.
Vasemmalla puolella makasi toinen vanki (Narkun), joka oli kuollut.
^^
Sitä ennen alkoivat hänen huovallaan olevat syöpäläiset piristyä ja suunnata minua kohti."                            -  Witold Pilecki: Vapaaehtoisena Auschwitziin. Minerva 2016

Mikähän se tämmösiä luetuttaa, Kafkaakin kummempaa?

Jopa käytättänyt jälkijättöisenä noilla paikoilla nuuhkimassa ja toteamassa jotta totta mikä totta. Elokuvana en suostuisi Pileckin tarjoamaa vapaaehtoisesti katsomaan.

Mutta nyt on korkea aika tukkia luukut, nousta tästä vällyjen alta ja lipotella sytyttämään ulkokuuseen valot.

torstai 8. joulukuuta 2016

Ohuita ja paksuja - kirjailijoilta

Hämeenkatua ne ovat käveleksineet nämäkin kirjailijat, kuka ennen sotia, kuka sodan päätyttyä:
  • Viita
  • Oiva Paloheimo
  • Eila Pennanen
  • Ville Paula x
  • Linna
  • Reino Mantere x
  • Yrjö Jylhä
  • Auni Nuolivaara
  • Ilpo Kaukovalta x
  • Elsa Tervo x
  • Viljo Kajava
  • Alhovuori x
Ennen Reijoa ja Kallea. Rastitin nimet, joita en ole lukenut, en kuullutkaan heistä.

On tuossa luetteloa jo nokko. Vaikka monta nimeä vaille jääkin.
Päätalo nuo luettelee Muuttuneessa selkosessa opettajan leskirouvan ja kirjaihmisen Anni Vaalamon kanssa turistessaan. Yksi painava syy Kallen Tampereelle hinkuamisessa olikin alun perin, josko Tampereella aukenisi paremmin kirjailijatie. Eihän Taivalkoskelta ollut kirjailijoita lähtenyt, minkä nyt Eino Railo oli käynyt Pesiön pappilassa syntymässä.
Joten kohilleen sattu aanat!

On kirjailijaksi muuntuminen onnistunut myös muualla.
Ihan piti kaivaa luettelo esille, kuinka monta kirjailijaa on syrjäinen Pohjois-Karjala liipannut jollain lailla kirjailijataipalella. Jotta ovatko muutakin kuin Turuset, Lappalainen, Pulkkinen, Puhakka, Tikka ja Varis lehahdelleet jossain vaiheessa näillä vaaroilla.

Pohjois-Karjala           
 
 
Komia on luettelo, jonka Sampo tarjoaa.
Painakaa vain nappia ja nimeä niin johan täsmentyy.  Muttei silti tarpeeksi pitkä lista ole pitkäkään lista, sillä Pakarisen kohdalla on vain Älähän hättäile Pertti ja joku Eino. Eläkä EJ hättäile, mukana oot!
Kopaskaapas!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Isänmaata pitkin suksin

Vanha Mies katsoo aamukahvihämärissä lipputankoa akkunaruudun läpi. Ja lumikinosta.
- Mänis lunta kenkään, olokaan!
Ja pitäs vielä ulkovintille kavuta ja hakea lippu.
- Suap olla.

Vanhaa Miestä oikein hytisyttää ajatus hangessa kahlaamisesta, vaikkei muniansa myöten tarvitsisi edetä eikä kelkkapulkkaa vetää niin kuin Sinisalo-Lahtinen Tuntemattomassa.
Siltipä.
Toisaalta voisi kyllä, sillä taivas on kaikkien; sitä paitsi sitä vasten ja siellähän se liehuisi vapaana, hulmahtelisi. - Ihan katottavaa kamaa, naurahtaa Vanha Mies, vähänkö modernisti.

Vaan ei taivu tuumaan, ei liputa. Kunnioittaa muulla tavalla päivää päivemmällä.

Silloin käännämme katseemme tuonne liiterin nurkille, mistä kohaus kuuluu. Kaksiko noita jo siellä on touhussa, katsokaas!
Autotallin ovi on rullattu ylös ja ovat nyt laittamassa kapuloita, ei ei rattaisiin vaan jalkoihinsa.
Siitä nousevat tielle ja lähtevät lykkimään isänmaata pitkin suojeluskuntatalon ohi alamäkeen saarenpäätä kohti.

On siinä vapauden tunnetta hyppysellinen mukana, kieltämättä, vaikka maa ei omaa olisikaan.

Se on kuitenkin satavarmaa, kun puolentoista tunnin ja saunan jälkeen kysymme reporankaiselta Vanhalta Mieheltä "Miltäs nyt tuntuu?", niin vastaus on positiivissävyinen, milloin mitäkin: - Velat tuntuu suatavilta. Tai: - Enemmän kuin seihtemän oikein ois osunu lotossa. Taikka: - Eipä tunnu ei nin mittää puuttuvan! Tai, tai, tai.

Taikka vaikka jottai sanattomuuden rauhaa.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Juhannus on heillä herttainen

Niin jalat maassa kuin Kalle Päätalon kirjoissa mennään ja vedenvälppeessä lipotellaan, joutuu Kalle-kieleen perehtynyt intomielikin silloin tällöin ölölle yötä ja pysähtymään tuumaustauoille, jotta mitähän? mitähän?

"Yli kaksikymmentä miestä kiersi ponttuulla vorokkia. Aina kun neljänneskilometrin mittainen varppi oli kierretty vorokin kautta ponttuun reunalle siutinkivyyhdiksi, nostettiin ankkuri ja puju ponttuulle. Siitä molemmat siirrettiin suureen uiton veneeseen, samoin heitettiin varppivyyhdet."

Ei paha!
Aivan kuin Kilven Volterin kuorimöyriäisten sarven torkotuksia sekä sanakirjainten saivaroita  tutkailisi!

Kalle on palannut Iijoki-sarjan 21. osassa Muuttunut selkonen Taivalkoskelle rakennusmestarina makselemaan kunnanjauhoja, joita Päätalon kattilakunta joutui kerjäämään isä-Herkon mielisairauden aikana. Vaan ei ole selkonen niin kuin ennen, eivätkä ihmisetkään. Tampereelle takaisin puolivalmiiseen, velkaiseen, mutta omaan taloon palajaa Kallen mieli tuon tuostaan, Lainasta puhumattakaan.


On juhannusaatto, vietetään se alta pois, matkustetaan Polon perukoille juhannuksen viettoon, missä, Eeti-siskon mies Hartika-Veikko käy kauppaa osuuskaupan myymälänhoitajana. Alkumatka pyöräillään, sitten ajellaan onnikassa kun Tessu on viety ruokolle Kallioniemeen.

Hyvissä ajoin Laina on mourunnut ärsyttävän varoituksensa: - Ethän, isi, alja Veikkon kansa ryyppään? - Mää nin pelkään. Jos sää ja Veikko aljatte ryyppään hirveesti.

Meinasipa matka katketa jo siihen paikkaan pihamaalle Kallen tenäytyessä ja tenhotessa:

"Pirruako lähettäisiin Poloon asti riitelemään! Viijjään tavarat takasi ja minä lähen Tessun kansa puron varteen. Yritän onkia tonkoja. Ollaan juhannus Asutusaluveen koululla ..."

lauantai 3. joulukuuta 2016

Hellanlettat tentään

Tänään tapahtuu historiallinen jopa talon nimen muuttava ensivierailu.
Paikat on puunattu ja puhdistettu, lumet kolattu pihalta.
Puoliääneen monta kertaa otsikon sanat rallateltu kun on nähty ja koettu miten pienen pienet sormet puristuvat pehmeäksi nyrkiksi, kietoutuen koppaan työntyneen tunkeilevan sormen ympärille.
Mites sitä sanotaankaan valloitusta tarkoitettaessa: 
"kietoo sormensa ympärille".

Toivottavasti hänestä tulee ajatteleva, mutta vähemmän ajatteleva mies kuin nuo kaksi edellä esiteltyä, jotka liikaa ajattelemalla ohittivat onnensa.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulurilikuttimien tuoma onnentunne

Joulun kilikuttimia ja rilikuttimia tässä etsiessä yläkomeroista ja ulkovintiltä aloittelen
Witold Pileckin vähemmän jouluista tosikertomusta
Vapaaehtoisena Auschwitziin - Vastarintaliikkeen soluttautujan uskomaton tarina.
Älytön luontokappale on ihminen älyttömässä ympäristössä, sa mun sa!

Samalla lopettelen Salmisen Toisinajattelijoiden Suomea ja kertaan Leif Salménia, joka kyllästyi osaansa 'tv-pellenä' ja muutti Barcelonaan vapautta etsimään ja muutti samalla mielipiteitään - nk. uudistui.
Kai huomasi, ettei tiede analyyttisyydessään tavoita sielun syvyyksiä.

Salmén havahtui näköalattomuuteen, Lefakin!: jos ei 'itse asiassa käsitä muuta kuin Matti Nykäsen ja R-kioskin mainokset', niin on se pelottavaa, so. itsetutkiskelun paikka.
Syntyy esseekokoelma Plaza Realin kyyhkyset, Tammi 1990.
- Radikaali vapaus merkitsee tietoisuutta, että on absoluuttisesti vastuussa omasta kohtalostaan ja että on viime kädessä absoluuttisesti mahdotonta jakaa toisen kohtaloa, hyvässä ja pahassa. Se merkitsee, että emme voi koskaan kokea toisen tunteita ---

Mutta.
Plaza Realin kyyhkysissä lisää:
- Niin paradoksaalista kuin se onkin, juuri tässä absoluuttisessa vierauden tunteessa voimme kuitenkin löytää mahdollisuuden tuntea yhteisyyttä  kaikkien ihmisten kanssa, koska kaikilla on sama kohtalo. Olemme kaikki yhtä haavoittuvia, ja vain äärimmäisen nöyryyden pohjalta voimme olla aidosti vapaita, todellisesti solidaarisia.

Ettei vaan puolalaisen Pileckin kokema tuon suomalaisen Salménin sanoman todistaisi vankien katsoessa rivissä miten yhtä uhria taas tapettiin:

"Silloin tunsin, että näillä vieri vieressä seisovilla puolalaisilla oli kaikilla sama ajatus mielessään, että sama viha ja kostonhalu olivat vihdoin yhdistäneet meidät, että olin ympäristössä, joka soveltuu täydellisesti tehtävääni, ja huomasin mielessäni jotakin onnen kaltaista ...
Hetken päästä pelkäsin, että olin mennyt päästäni sekaisin. Jos täällä tunsi onnea, mistä syystä tahansa, se oli järjetöntä... epänormaalia!
Tutkiskelin tarkasti sisimpääni ja huomasin olevani onnellinen ennen kaikkea siksi että halusin alkaa työni enkä siis ollut murtunut."

Kaipa minullakin on oikeus nauttia noista valoa tuovista joulurilukuttimista, vaikka maailma on mikä on.

Leif  Salmén
kuva: Heini Lehväslaiho

torstai 1. joulukuuta 2016

Probleemin lopullinen ratkaisu

Eilinen mies ratkaisi ikiaikaisen pohdintani todistein.
Tämänpä ärsyttävän entiija-peluuni: kuvako vai sanako?

"Kun ääniradio vielä perustuu puhuttuun sanaan, kuulijan on pakko hahmottaa kuultu asia käsitteellisesti. Televisio perustuu sähköiseen kuvaan ja katsoja hahmottaa sanoman kuvallisesti. Ero on sama kuin käsitteellisen ja kuvallisen ajattelun välillä: kuvallinen ajattelu on alkukantaisin hahmottamistapa, kivikaudelta kotoisin. Puhe ja kirjoitettu teksti eliminoituu televisiossa, ei ajatella esimerkiksi sodan käsitettä vaan räjäytyksiä ja kypäräpäisiä sotilaita, jotka ovat yleisiä ja anonyymejä."  - Siperialainen estetiikka, Otava 1978.

Piste.
Sanoisi Juhani Tamminen.

Mutta entä se musa?
Erno Paasilinna
Kuva: Otava/ Irmeli Jung


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Oletko Ennakkoluuloinen? -testi

"Toisinajatteleva kävelee pihalla ja huomaa ensimmäisen sinivuokon auenneen. Miten tuollainen pieni kukkanen saattaakin aueta tähän maailmaan ilman kiväärivartiota? Ja onko se edes luvallista?"

Niinpä. Miten osuvaa!

Ja nytkö pitäisi alkaa ruotia onnistunutta kuvausta, kuinka hentous ja viattomuus eivät tosiaankaan ole tätänykyä. Mutta röyhkeys on.

Enpä punoudu tämän enempää tuohon nappilaukaukseen, kuvaan, jonka kirjailija onnistui ottamaan.
Enkä paljasta kirjailijan nimeäkään, koska, kerrankin innostunut, Ennakkoluuloinen pettyisi ja päästäisi ainaisen tuhah-hah-duksensa:
- No pitihän tuo arvata. Pyhpaska! mistää kotosi!

Ennakkoluuloisen elämä oikeastaan on yhtä hankalaa kuin Toisinajattelijan.
m.o.t.
ps
Kokeilepa: jos tiedät kirjailijan, olet - testihäviäjä*!

Hämäyskuvakavalkadi toisinajattelijoista
*so. kaukana ennakkoluuloisesta 
hiihdot 10-10+10/101 km=/€

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Kunnanjohtaja osaa poistua näyttämöltä

Kuntajohtajilla on pakko olla esiintymiskykyä ja näyttelijän taitoa, joita voi hyödyntää vielä eläkkeellä lekotellessaankin.
Entiset kunnanjohtajat ovat kunnostautuneet täällä idän suunnalla näyttelijöinä. Jorasmaan Ilpo meillä ja Matti Tohkanen Eno-Joensuussa.


Eipä tarvitse enää tuuliviirinä vasten tahtoaan liehahdella eikä kuopiolaiseksi naamioitua.
Kai se oltuaan aikansa
poliittisten koirien kusitolppana,
joksi kuntajohtaja Heimo Polvi kastoi kirjansa kymmenkunta vuotta sitten, antaa kerrankin takaisin sanomisen mahdollisuuden? - eikä tartte kuiskia!

Sentään kumpikaan mainituista ei ole vielä niin pitkälle harrastuksessaan mennyt kuin ne yhdet syytäjät, nepä yhet jumalanteatterilaiset Oulussa kerran.

No leikki leikkinä, ja pois pylly tyynyltä! sanoo vanhan kansan leikkisä tokaisu.
Eli asiaan ennen kuin palstatila loppuu.

Sitä oltiin öylispurkuiltapäivää viettämässä taas teatterissa! Louhitalolla.
Ja hyvässä, kotoisassa, vaikka itse kipale ankeahko onkin: ei oo töitä, ei oo rahhoo - olo vähän kuin Perjantain Katuma 25 -tv-dokkarissa.

Ei syytä pelästyä, en kerro näytelmästä tämän enempää, vaan kerron tuosta Tohkasesta Louhitalolla, missä Kauas pilvet karkaavat aina itsenäisyyspäivän iltapuhteelle saakka. Ja siitä kun Tohkanen karkasi myös. Sitä paitsi turha kysellä lippuja: jokainen näytös on loppuunmyyty.

"Matti Tohkanen, joka oli mukana kaikissa Marjan [vaimo] ohjaamissa Louhiteatterin näytelmissä, kertoi kysyneensä joskus Marjalta, että milloinkahan hänen pitäisi lähteä näyttämöltä tietyssä kohtauksessa- Marja oli vastannut: En ole kenenkään huomannut jäävän näyttämölle. Kyllä ne kaikki sieltä pois tulevat." 
- Marita Mustonen: Louhiteatteri Sanan ympärille rakennettu talo / Muuan kyläkirja 2016 / toim. Tapani Tavi

Eikä jäänyt! Nyt vuoropäällikön viran hoidettuaan ja mersunromun ostettuaan jätti mies näyttämön niin tarkasti, jottei tullut edes lopputaputuksille! Autokin oli hävinnyt jäljettömiin parkkipaikalta.
On. On Matti oppinut poistumaan, ihan niin kuin vaimo jo sanoi.

tark.

torstai 24. marraskuuta 2016

Kartalla

Kolmantena aamuna riidannapistelun jälkeen oikaisi Kalle koipensa satulan yli ja lähti polkemaan Asutusalueen koululta kohti kirkonkylää. Pyörän pinnat ja ohjaussarvi olivat ruosteessa, oma pinna kireällä:
 - Se perkeleen suolalasti auton lavalla!

'Maantie vetää jo suoraan Sainvaaraa ja Kostonjokea kohti. --- Punauttelen jälleen päätäni ja kun lähelläni ei näy ihmisiä, sanon ääneeni:
- Voi minnua perkelettä, minkä menin tekemään!'

Tässä vaiheessa ei muu hyvi lukijana kuin etsiä kartta kouraan, jotta Kallen kelkassa kaikki mutkat kestää, pysyy kartalla, ja kun muistaa, ettei tämä vähäinen viiden kilometrin pyörämatka Taivalkosken kirkolle Asutusalueen kansakoululta, missä kunnan rakennustoimisto ja 'koti' sijaitsevat, jää viimeiseksi polkaisuksi, vaan pian alkaa peninkulmien päivittäinen reissuaminen pitkin pitäjiä.

Sitä se Kalle tuolla lointeli, että pitikin jättää Tampere ja ihmistenilmat!

Vaan löytyypä hyllystä kartta ihan tätä tehden: Koillismaa-sarjan jatkeelta Eero Martikaisen toimittaman Kalle Päätalon Koillismaa runsaskuvaisen kirjan väliin olen jossain Kalle-kiimassani ekaluentakierroksella tämän sujauttanut:
Kalle Päätalo kunnanrakennusmestarina
Taivalkoskella 1951-1952.

Sen on Elsa Ruokakangas täydentänyt niillä paikannimillä, missä Kalle virkatehtäviään hoitaessaan pyörähteli, eli sattuu nappiin juuri aloittamaani romaaniin, Iijokisarjan 21. osaa Muuttunut selkonen sekä kahteen seuraavaan osaan Epätietoisuuden talvi ja Iijoelta etelään, jotta mestarin matkassa mukana pysyy.

Ei kun Kallen perään! Tarakalle.
Muuttuu se polkupyörä vielä moottoripyöräksikin, kartan IC:hen, joka ei millään lähde lämpimänä käyntiin ja jonka kunnanisät hempeyksissään suovat kunnan rakennusmestarin käyttöön.
Vaan sitä ennen poljetaan uskina peninkuormien päivämatkoja satoi eli paistoi.

'Polkea rynnin Jussinmäen päälle --- Joudun jarruttamaan, ettei alamäessä vauhdin saanut pyörä rullaisi Neljäntien risteyksen yli. --- Pysähdyn risteykseen katselemaan ympärilleni. Näen edessäni muutaman sadan metrin päässä kummullaan seisovan Taivalkosken uuden kirkon. Samalla suunnalla, lähempänä risteystä, Jalavan vanhan kauppakartanon. Saman kauppakartanon, jossa talvisotaan asti olivat asioineet ja sen matkalaisten pirtissä yöpyneet etupäässä Metsäkylän asukkaat. --- Siinä katsellessani havahdun useammalle asialle: Hoidan kolmatta päivää syntymäkuntani rakennusmestarin virkaa ja vasta nyt tulen ensimmäisen kerran pitäjän keskuspaikkaan!'
- Kalle Päätalo: Muuttunut selkonen.1991

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Muajussia sun muuta mukavata

Tuhrautu noihen kirjeihin pelissä palstatilaa toista viikkoa niin paljon jottei päässy valtakunnallisista asioista ja muista turhanpäiväsistä kotkotuksista kertomaan.
Niinku
näistä:
Maajusseista, jotka valitsivat puolisoehokkaan itelleen.
  • Timo, rojujesa keskellä, teki oikein eikä valinnut kumpastakaan; se ristillinen ilonen poika otti omannäkösesä.
  • Paavo solokkas aikasa ja valihti pirtsakan Ellin, joka uusimpien tietojen mukaan on jo rasksaana muttei Patelle.
  • Ja se rehevä eläinliäkärinainen poimi kaltaisensa, vaikka vähän epävarma pieruhuumorinpäästelijästä olikin.
Saa nähä ensi maanantaina kuis skulaa.

Ja toinen mistä olis ehottomasti pitäny päästä viikolla turinoimaan oli tuo Pättinki.
Sitä ajaa näköjään yhä sen perästä vaikka hornantuuttiin jotta näkis ja kuulis.

Niinku
Imatralle vuonna 2008, Kauppalehen mukaan on ajeltu.
Taikka Lieksaan ihan yhen äkin yllättäin pyhänseutuna.

Ja näkyyhän tuo Badding keikkuvan korkealla kunnahalla myös
mielimusiikkilistalla kohta Suomen ja Kuuban huru-ukkojen välissä tässä 



profiilissa.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Kirje töistä jo!


19.9.1977

"päivää!
Syksy on tullut! Takana ovat kesän iloiset päivät ja huoleton elämä. Unessa olen useasti käynyt teillä kun taloanne maalaatte ja yhä vieläkin rakennatte leikkimökkiä pihalle. Ja päivisin hiipivät mieleen reippaat ajat Rantakatu 15: loistohuoneistossa, pultsarit pihalla, rotat huusissa, akku-ukko ja Hyttinen hommineen, hoi pojat, onko putket jäässä?
Näin elomme vierii ja yhtenänsä hierii, kuka tietää mitähän tuli, heipä hulina hei ja rillumarei!
Kirjoituksenne arvoisassa Suomen kuva(tus)lehdessä olemme lukeneet ja sielun syvyyksiin sen karuttoman kertoman painaneet. Ah, sielläpä sitä tutkiskelemme pitkinä talvi-iltoina ikkunan ääressä huopatossut jalassa ja nuttu nurin, reuhkaräppänä korvilla. Taas tuliset tiet, taas tuliset tiet; kai tummia toiveita täynnä.

Ja mikä osamme on, mikä arpamme, näillä turhuuden turuilla, kaduilla kaltoilla, viertoteillä? Tee työtäsi aamusta iltaan! Vie uneesi työsi ja tuska.
Eikä siinä kaikki, hoi, veljeni merellä myrskyävällä: humpuukimaisteriksi sinun tuleman pitää (vaikka hyvin tiedät että tiedonpuun oksat jo lahonneet on aikoja sitten, kauan sitten; ja ontossa puussa vain hyytää tuuli, joka on kuin professorin tupakan huuruinen hengitys keltaisten hampaiden lomitse). Ahkeruus ilomme voittaa ja kova onni käy lävitse harmajan kiven!

kas kuusen latvassa oksien alla on pesä pienoinen oravalla ja sinnepä kulkee mun tieni illalla lempeäll’! Hongiston suojassa hyvä on olla ja hiihdellä hankia hiljalleen, mut ensin on eessämme ankara syksy ja tuikea taistelo metsässä käy!
Vielä metsikössä puoloja punanaan,
vielä koivikon rinnasta nousee huomen ___________________!
käyhän taaskin juttelemassa virkkaa toinen veljelleen ….

Reijoilmari + Ulpu"
Kuva: Erkki Karén
 uusin kirja 2014
+
CV
1-2-3-4-5-6-7-8-9

maanantai 21. marraskuuta 2016

IV B – Majurin keittiössä

sivu IV B

"No ny mää muistan!: Yks Yrjö S:n tuttu (ei se toinen vaan se) majuri  e v p. 
Kävin sen pakeilla, jotta olisko sillä asuntoa tiedossa. Onhan sillä: keittiötään tyrkytti. Humelissa oli jätkä – ihan hermoraunio. Tupakkia poltti minkä ikuna kerkes. Ei meinannu laskee poijes. (HUH!) Seinällä sillä oli Turkin lippu, puukkoja, tikareita, pistooleja, tussareita, mörssäreitä, kiväärejä tauluja, tuohikontteja etc ... etc… etc .. Hyvä että poijjes sieltä pääsin. Sun pitäs käyvä siellä, tai asua!  SE ON ELÄMYS.

Joo. Ilmoja on piisannu: satanu ja paistanu. Siitä se talvi tulla tupsahtaapi kohta.
KIRUTA !

Osotan tän kirjeen 82300:aan. Aattelin jos panis osotteeks: Joensuun korkeakoulun oppilasasuntolan, putka n:o 1 . En viiti

PEACE forever RIP"
Jos alla lehmuksen
levätä mielii ken
Ja kilpaa linnun kanssa
livertää laulujansa,
Niin tänne tervehdin häntä:
Tääll’ ainoat
On vainoojat
Vain talvi ja lumiräntä.


(Shakespearen Wille)

Kauko Keuhko laulaa ratiossa! 15.40

 
 1-2-3-4-5-6-7-8-9
 
 

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

IV A – Puutteessa ja vaarassa

 
sivu IV A

"Tokkopa tää 50 pennillä perille tulee, mutta lunastatpahan sitten Rönkön rouvalta tai Pakkasen E:ltä tään kirjeen ! (mulla ei oo rahnaa)

Kävin tässä tänä päivänä Kaupunkin kirastosa. Joo. Iso paikka on. Kortinkin sain.

VOI SURKU, kun ei oo DX-ratioonia täällä. Kaverilla on transistoriratiooni, mutta siinähäntä ei ole lyhyviä aaltoja.

mitäs vielä?

Kovaa ajavatten pahukset täällä noilla autoloilla. Ei siinä köyhä poika arvoo männä 16.00 – 17.00 –ruuhkaan seikkailemaan. Polliisit siellä huitovat keskellä risteystä ja heiluttavat semmosta pulikkata. Saa varoa etteivät ne sillä päähän kolahuta. Ja sittön ne puhaltavatten pilliä. HURRRRRR."



Tuo on liikennelaitoksen sininen sähkökäyttöinen Bussi
 


1-2-3-4-5-6-7-8-9