Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

tiistai 29. joulukuuta 2015

Poikalyskan kolkko henki

Mitä enemmän Joelia luupilla luen sitä enemmän vakuutun Lehtosen ja Päätalon samanmoisuudesta: oma elämä koko ajan puntarissa, vahvasti mukana kerronnassa; Kalle vain kertoo minänä, Joel milloin kenenäkin.
Similar similaria raksuttaa aivoissa joku kumman lymyyjä.

Onnen poika on viittä vaille päätöksessä, vielä odottelen kaverin mailissa kertomaa kohtaa:

"Tuossa Jukan, siis Joelin, Onnen pojassa on herkkä kohta, kun Joelin alter ego lähtee pappilan pihalta kouluun ja leikkikaveri jää katsomaan perään, olisi mielellään hänkin lähtenyt. Siinä on moniselitteinen tilanne. Yhdeltä osalta eräs käännekohta Joelin elämässä: entäpä jos... miten olisi huutolaispojan elämä sujunut, elleivät asiat olis kulkeneet niin kuin ne nyt kulkivat. Sitä sopii monen muunkin kohdalla pohtia."

Niinpä: jos Augusta Wallenius ei olisi poikaa huutanut Vuohimäen kartanoon, niin ?.

Ei tuo kouluunlähtö vielä ole lapsuuskertomuksissa vastaan tullut.
Mutta nämä pari kohtaa pysäyttivät tarpeeksi, koska nämä kohdat ovat kuin omaa kokemaa lukioajoilta Elleineen, Ostereineen:

"Koulu oli pelottava, opettajat tuntuivat vaativan mahdottomia ..."
"... paikka, minne useinkin maanantaisin lähti kuin teilattavaksi ..."

      ...lähti kuin teilattavaksi!
Joelpa sen sanoi!
Ei siis mikään ihme että kehuttua lämmintä läheistä lyseon henkeä en aistinut opetustilanteissa, tai no ehkä kohtasin sen Impan urheilutunneilla pystyviivoineen ja armahduksineen. Vierauden tunne riekkui päällimmäisenä, toisten, opettajien käsissä riepoteltavana oleminen; ei lukiossa oppilaiden kesken sen kummempaa kiusaamista ollut.

Jotenkin jäivät siis noteeraamatta Lyseon 150-vuotisjuhlat ja koko juhlaviikko syksyn aikana. Toisaalta antoi kolkko 'poikalyskan henki' jonkinlaiset valmiudet heti kirjoitusten jälkeen alkaneeseen miesten kouluun. heh!
 

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Juurikin näin

Oikeastaan eiliseen enkäenkä-valita juttuun yksi lisä, jota en oikein ymmärrä. (jopemaisesti: en voi sietää)
JuuriKIN. Siis: MYÖS juuri. Eli ettäkökin: vaikkakin, muttakin?
Mitä hittoa!

Jopakin YLEllä:
YLE: Kotimaa


Siiskin tuo punajuuri-kohta kuvassa.
Se se tässä juurikin kyrsii, muttakaan en minä valita, silläkin sen suuntainen on uudenvuodenlupauksenikin.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Massarauha



Hyvätahto.
Kyllä se minusta yhdyssana on. Sano muut mitä sano.
Onhan riemumielikin, kuin myös ratkiriemu.

Mutta se siitä. Ja sitä kohti pyrkikäämme.
Siksi en valita sitäkään ettei täällä kirkkorakennukseen päässyt jouluevankeliumia kuuntelemaan. Niin vähän sanankuulijoita, ettei muutaman takia kannata kirkkoa lämmittää.

Enkä sitä että hautuumaan pylväsvalot pilaavat kynttilöiden levollisen liekkimeren.
Massarauhan.

Enkä sitä että.
Enkä tätä.
Enkäenkä ...

 

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joululahjakirjasiivous

Kaveri jo hädissään kyselee, että mistä kummasta otat ajan ja eikö silimät jo luppase paljosta lukemisesta kun miula hyvä jos vartin verran ennätän tavata niin jo.

Mitä vielä, nytkin tätä kirjoittaessa on klo 04.31 tätä päivää; yönselässä tässä ratkaistu Kavin palindromit; luettu Lehtosta ja edistetty muidenkin lukuharrastusta ovelasti itseään armahtaen; sitä myöten keräilty kirjoja lahjoiksi itseltä pois yöpöydältä omaa lukemista odottamasta, toisen kontolle sano.

Pakko tässä on huomata rajallisuutensa ja vähennettävä pöyhkeyttään, joka näkyy olevan uusiutuva luonnonvara - sitä se Jovelikin Anttinsa kautta Onnen pojassa pohdiskelee, kumma kyllä että jopa Joel!

Suomeksi sanottuna siis:
Siivouspäivän päätteeksi siivosin siis yöpöytää: Salaman siirsin isompiin hyllyihin, Haahtelan jätin, Laxnesin siirsin jne.
Lahjakirjoiksi laitoin neljä.
Hyvällä ruokahalulla varmaan olisin nielaissut myös lahjakirjat, mutta jouluähkyn pelossa lahjoitan ne edelleen pois lukunälän kapelossa oleville lähimmillemme; tuskin saajat paheksunevat kun alustavan joulunalustonttukurkistuksen ja -silmäilyn olen jokaiseen lahjakirjaan luonut.

Joululahjakirjasiivouskäsittely alkakoon napapiirin takaa Lapista, kun sieltä joulukorttikin päivällä tulla tupsahti, kaksikin ystäviltä Hetasta:

* Kerttu Vuolab: Valon airut. Upea tarinointiromaani kirjoittajan piirtämin kuvin Saamenmaasta, missä tunturit, tuuli, luonto kaikkinensa saavat ihmishahmon; eufemismiset sadut ja tarinat  helpottavat ja pehmentävät elämää vaikeuksissa ja vastoinkäymisissä. Vuolab sai viime vuonna Gollegiella-palkinnon pohjoissaamen kirjallisuuden edistäjänä.

* Leena Leskinen: Parasta ennen. Ensin jää työttömäksi mies, sitten vaimo. Elintaso hiljalleen rapistuu ja vaimo kera miehen sen mukana. Tragikoominen tarina enempi naisen kuin miehen sisältä.
On siellä herttaisiakin tai suloisia muistumia aivan Onnen pojan luokkaa:

"Ukki lähtee yövuoroon mopolla. Tehtaan ja kosken duetto kuuluu hiljaisina iltoina pihalle.
Mummo aamulla 05.30. leivinuunin lämpö: Mie teen nyt aamusta piirakat. Iltapäivällä paan vielä kukon pellille, ukki sai muikkuja verkosta. Mie siivoan vähän, nuku sie, tyttö."


* Tiina Lehtineva: Hero - He olivat nuoria ja kuolemattomia ja maailma oli heidän.
Lautamiehenä olen kohdannut moniakin noista nuorista (jos vanhemmistakin), jotka tappelevat, valehtelevat, puukottavat, jengipomottavat, huumeillaan, tuijottavat aseen piippuun. Kirjan kansi varoittaa: TÄMÄ EI OLE ONNELLINEN TARINA. LUE JOS USKALLAT.
En siis uskaltanut, siirrän tarinan kokemattomamman ja siksikin rohkeamman käsiin.


* Helttunen, Saure ja Suominen: Mieli ja maisema - Kirjailijoiden työhuoneita.
Tätä pitikin kurkkia useampaan kertaan, toivottavasti saajat ymmärtävät kahvitahrat sivuilla, ja muutamat rypistykset. Nämä ovat elävien kirjailijoiden kämppiä, kuolleista kirjailijoista ja kodeista on kirjoittanut ja kuvannut sama kolmikko aikaisemmin teoksessa Haltiakuusen alla.
Mielenkiintoista - ettenkö sanoisi.


Nyt vain lukulahjat toisen tontun avulla pakettiin ja sitten  - hys hys ja tip tap! 
o.
d.o.t.
t.e.
l.e.m.a.a.n.
a.a.t.
t.o.a.

 - ja saajien naamaliikkeitä ... 

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Ihmisen osa

Sieltähän se tuli, jo kuukausi taapäin - Onnen poika. Mutta sepä onkin niitä vanahan ajan kirjoja joita ei hotkimalla lueta - maiskutellen, maiskutellen kuin makoisinta jälkiruokaa. Ja tämä Joelin kirja onkin Lehtosen teoksista suloisimpia elikkä herttaisimpia. Ei sitä silti kukaan nykyaikana jouda lukemaan kun pitää hökeltää joka paikassa, varsinkin näin joulun alla.

  1. Kellarin akkuna pitää sulkea jottei lumi sisälle tunge, taikka, totta puhuen, vesisateeksi muuttuva sää kastele laariperunoita roiskeillaan.
  2. Ja pihamaa on hiekoitettava jottei pukki raajojaan rikkoisi.
  3. Niin ja sähkövaloja on ripusteltava puiden oksille jos kaikkien ulkoulokkeiden haaroihin.
Hiihtääkin pitäisi tässä kiireen hötäkässä, muuten jäävät tulevat mualimanmatkat haaveiksi. Sitten Helenakin saa taas ilkikurillaan töräytellä totuuksia joutavanpäiväisistä haaveiluista, että muka 'haaveilet vain" kun satun Parempaani nuoreksi ja notkeaksi kehumaan.
Jotta tämmöinen on meno ja meininki: maallinen maallakin.

Vaan ihan oikeastikin: eipä kellarin ikkunaa iänkuun päivänä ole näin myöhään kuin joulukuun 20. päivä talvea vasten kiinni laitettu. Saati että rossipohjan tuuletusluukut kivijalassa yhä auki ammottaisivat! Lempillehän hyvinkin passaa: yhä saa lunkuista sukeltaa yönselkään hiiriä jahtaamaan ja öitään talonsillan alla viettämään. Onnellisna sitten aamutunteina kaapii ulko-ovea, sisälle tuppautuu, toppastuoleille, untuvapeitteille mahaansa vajuttelemaan.

Onnen poika on leikattu Lempi, kun ei tarvitse joutavanjälillä, tyttöretkillä, säntäillä.

Onnen poika on Lehtosen Antti-poikakin, tuo kasvatiksi kartanolle otettu, kouluja käymään ja eteen päin elämän teille:
"Oli niin suloista, oli sunnuntai. Aho äänetön ... tuolla kiilteli lepikon läpi matala järven lahti. Toisaalta näkyi se leikkivä järvi, ja toisaalla mäntymetsää joka sihisi helteestä ja tuoksui pihkalta. Karu maisema, ikään kuin eloton ... Mutta ympärillä sunnuntain suloinen, epämääräinen rauha. Ei kenelläkään mitään tekemistä, hevosetkin haassa jossakin loikoivat, kelloja ei kuulunut ... Kaikki rauhaa ..."

Tosin pelkonsa ne ovat pikkuisellakin: keittiöön ilmestyvä tumma nainen, musta varjo, äidiksi itseään väittävä, möröt vintillä ja kelkkamäessä isommat pojat, hampparit ja hampuusit, kiusaajat ja pahantekijät:
" - sysäsivät hänet väkivaltaisesti syrjään, tuuppivat niskasta ja nakkasivat käsipuolesta, ja nyt ne solvaavat, kiusoittelevat, ärsyttävät. Silloin Antti yht'äkkiä suuttuu; hän on varovainen, mutta kuitenkin hyvin pitkävihainen ja itsepäinen, - sellainen hän on sisältä tuo pieni ja heikko. Hän alkaa iskeä takaisin nyrkeillään, silmittömästi, sokeasti, - mutta minkäs huono voi vahvemmilleen!"

Silti onnellista aikaa, kaikin, saa elää Antti.

Lukijana takaraivossa tietenkin pyörähtelee, että Joelin omaa elämäähän tämä kuvastin: äidin sen Heikaraisen, taikka Mataleenan, hylkäämä huutolaispoika on päässyt sen papin leski-Walleniuksen hoitoon ja huolenpitoon.
Onnen poika siis hän jos kuka.

Melkein yhtä onnellinen kuin tämä hyväkäs:

Lempipuuhissa
 
+2½ C hiihdot 40 km/€ 

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lyhyestä virsi - ruma

Kirja-arvostelut ovat aina olleet konstikkaampia kuin itse kirjat.
Mutta eivät ihan aina.

***

Kylävaaran

limbo          


== Ilkka Kylävaara: Sirra. Gummerus 1981.

Sirra on romaani. Sirra on ambulanssi. Sirralaiset ovat ambulanssin kaapannutta rytysakkia: Ratto-Riitta, Erkki Lettu ja Otto. Ympäri Suomea kaahataan. Tykeillä ampuillaan. Ruumiita listitään. Sika syö yhden fetsipäisen humun.

Kutka-Kylävaara poltti julkisesti kirjan joulun alla, siis tuhkaako tutkin? Siksikö en mieltynyt?
Olenkohan ilkkamaisen vai akkamaisen ilkkuva kun sanon totuuden: ainoan hymähdyksen Sirra aiheutti sillä kertaa, kun kirja jostakin käsittämättömästä syystä oli joutunut ylösalaisin käsiini.
- Karjalainen 22.2.1982
 
***
 
En siis ehdottanut, niin kuin EJ Sariolalle, Kylävaaralle nobelia, tai niin kuin Putin Blatterille. Ilmankos ei kiitoskorttia Ilkalta herunut Paulon lailla.
 
 
 

torstai 17. joulukuuta 2015

Tässähän tämä - kokonaisuudessaan

 

Täysosuma       

 pikareski          

 piilokärkineen  


Paulo de Carvalho-Neto: Setäni Atahualpa. Suom. Pentti Saaritsa.
a-sarja. WSOY 1981. 306 s.
 
Sanomalehti kertoo ajankohtaisasioista. Vuonna 1981 painettu kirja ei ole uutinen.
 
Siksi lyhyesti: 1923 Yhdysvalloissa syntynyt Brasiliassa kasvanut, Chilessä ja Ecuadorissa toiminut, Uruguayn Paraguayn, Venezuelan, Espanjan yliopistoissa opettanut kansanrunouden ja etnologian professori Paulo de Carvalho-Neto on kirjoittanut vetävän kirjan Ecuadorista, kahdesta "räkäintiaanista", useasta kunnon intiaanista ja suurlähetystön rappiolla elävistä "ihmisistä".
Täynnä lihaa ja verta.
 
Tämä pikareski piilokärkineen on täysosuma, etenkin sen rento suomennos.
Ah, erinomaista. Persaus!
- Karjalainen 19.4.1982


Mitäpä sitä tyhjiä horisemaan!
Ja varmaan Paulo ymmärsi tuon maita ja mantuja vilisevän tekstin sen kummemmin kääntämättä.

Näin on eilisen lupaus täytetty ja esille kaivettu.
Huomenna sitten päinvastainen murjaisu.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kuka ketäkin kiittää

"... ehotin Mauri Sariolalle nooppelia.
Kirjailijalta iteltään sain hyvin innostuneen viestin postikortilla", kommentoi Erkki Jormanainen, kirjailija itsekin, eilistä pottua pohtiessaan, voiko toimittaja olla kriitikko. Päätoimittaja oli tyssännyt lennokkaan alun.

Vaan kirjailijapa toimittaja voipi olla, jopa tunnettu kirjailija kuten Heikki Turunen Karjalan Maa -lehdestä; lehti on kuollut ja kuopattu, mutta Heikki senkun porskuttaa - kaheksannellakymmentä!


Turjailijalla oikein kunnon kemut!
 
Hyvä se on Heikki veäntäämmäännii, ei sillä - juhlan paikka son jälilleennii.
Mänkööt nopelit muile.
 
Jos sai Erkki kiitosviestin iteltään Sariolalta, niin panenpa paremmaksi: tuli silloin aktiiviaikoina Brasiliasta asti käyntikortti, jossa luki
 
TEL 213 / 559-5402
Paulo de Carvalho-Neto, PH. D.
Professor / Writer
 

Kortin takana käsin kirjoitettu viesti, joka kuului näin:
 
"Thank you for your note on my novel SETANI ATAHUALPA, published in Karjalainen 19/4 -82.
I am still writing SUOMI, my new novell.
 
Sincerely
Paulo"
 
 
Katellaanpa huomenissa, kiittikö de Carvalho-Neto, eli Paulo vaan näin tuttavien kesken, turhasta.

 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kirjaorjuudesta irti

kukin taaplatkoon tyylillään, ei pijä kaikkea kaikkien turpa rullalla lukeman
 

Vuoden viimeisessä Kritiikin Uutisissa, 4/2015, keskitytään kritiikkiin
- Heh! Mites muutenkaan!
ihan niin kuin Jääkiekkolehdessä lätkään ja Juoksijassa juoksemiseen.
- Torviko oot!

Kari Saviniemen mukaan japanilainen kirjailija Yasushi Inoue näyttää pienimuotoisilla romaaneillaan hyvän kirjailijan teksti-idiksen: "Kirjailija luo tilanteen ja jättää yhdistelyn sekä rakentavan kokoamisen vastaanottajan iloksi."
- Siinnon ideaa! Ruokakinhan on ite suuhun lapettava.
 
Jukka Laajarinne, kirjailija, miettii, onko mitään kehittävää saanut kriitikoilta.
- Kirjailija? En o kuullukaan.
Jotkut analysoivat romaanin juonenkulun ja sisällön, mutta harvempi enää kirjan rakenteeseen ja käytettyihin keinoihin pureutuu. Kaikki arvottavat kyllä.
- Antasivat numeron loppuun niin ei tarttis turhaa jorinaa lukea!

Laajarinne kummastelee kriitikoiden ohiampumisia:
  1. Kirjallisuustutkija lukee teoreettisen viitekehyksen läpi, millä ei juuri tekemistä 'kirjan ydinkysymyksen kanssa, ja antaa lopuksi teoksesta negatiivisen arvion'.
  2. Pienen lehden arvostelija ei nähtävästi, asiavirheistä päätellen, ole lukenut koko kirjaa.
  3. 'Valtakunnan päälehti lyttää käsikirjoittamani kuvakirjan ja yleistää yhden lapsen kokemuksen: Tästä lapset eivät pidä.
  4. Joku ei ole ymmärtänyt romaania, mutta 'uskaltaa reippaasti julistaa, ettei teos tuo mitään uutta edustamaansa genreen'. 
- Elä näihen kanssa ristillisesti!
Niinpä, omatuntoni Courier.

Onneksi ikä tekee tehtävänsä ja on kahleista vapaa. Kirjatkin saa lukea niin kuin ne itse haluaa: emotionaalisuus edellä keulimassa.
Usuttaa moiseen uskallukseen muitakin.

KU esittelee numerossaan Kirjailija-lehden syysnumeron, joka keskittyy kritiikkiin ja jossa kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen
- Kirjailija, taas? Ei mitään havaintoa.
vaatii kritiikille laadunvalvontaa jotta ylikävelyjä tapahtuisi harvemmin. Lehtien toimitusten j.n.e.
Blogeillahan on oma laadunvalvojansa jo: Kiiltomadon päätoimittaja Aleksis Salusjärven Laadunvalvontayksikkö.

Lehden päätoimittaja Marissa Mehr heittää pääkirjoituksessa, Pirstaleiksi pärähtävä kriitikko, säväyttävän kysymyksen kriitikoista: "... lakkaako ammattikunta olemasta, tai toisin sanoen, tuleeko siitä loinen jonkin muun, esimerkiksi toimittajan, ammatin kylkeen?"

lauantai 12. joulukuuta 2015

Marilyn Monroen mies

https://www.youtube.com/watch?v=8VOCgWDl8KU

Arthur Miller (1915-2005) näytelmäkirjailija ennätti pitkän elämänsä aikana kolmesti naimisiin, keskimmäinen avioliitto oli lyhytkestoisin; taisi Marilyn-vaimolla (1926-1962) olla monenlaista vientiä.

Omaelämäkerrallinen näytelmä Jälkeen syntiinlankeemuksen ei ole pelkkää MM:n parjaamista, vaikka kriitikot niin väittivätkin.
Niin luen tästä melkein viholliseksi muuttuneesta KK:stani, joka vääjäämättömästi, sittenkin ja kiitos, taitaa kuin taitaakin olla luettu ja nujerrettu vuoden loppuun mennessä: jäljellä enää 61 sivua.

Millerin näytelmistä ainakin Kauppamatkustajan kuolema ja The Crucible (Tulikoe /Noitavaino) jäivät  henkiin ja jälkimaailman näyttämöille.

Sielläpähän  pyörivät nuokin tiedot pääkopassani, kuin likapyykki pyykkikoneessa, aikansa ennen kuin huuhtoutuvat ja puhdistuvat eli katoavat pois mielestä todennäköisesti kokonaan. Jos joku vuoden päästä kysyy, kuka on Arthur Miller, todennäköisesti vastaan että amerikkalainen kirjailija joka oli naimisissa sen yhden filmitähti Dupiduun ja Dirlidirlidilidamin kanssa. Mutta, todennäköisesti: yhtään kirjailijan kirjoittamaa näytelmää en muista. Vaan väliäkö sillä, sillä uuden vuoden aikana on tullut tuhottoman paljon uutta tärkeää muuta muistettavaa nykäsistä, keskisistä, hakkaraisista, syyrioista, eu-loista ...
Siihen mennessä Pia Talonpoika-Nykäsen pressan kutsuilla nuljahtanut jalkakin (kuva) on varmaan jo parantunut, niin ettei ainakaan uutiseksi asti Iltalehteen riitä.

Että pulassa tässä pian olette tekin, jos ette - priorisoi.

ÄSH! tää onkin tään:
 https://twitter.com/vainioalisa?lang=fi


 

torstai 10. joulukuuta 2015

Pikkuhiljaa tästä hiihellään kohti joulua

On hanget korkiat niatokset ja ulukona paukkuvat pakkaset, van joulu joulu on meeillä.
Sibbeä vähän sekaan näin 150-juhlavuonna.

Sisältötodiste:

X XII seisoo allakassa, ja +5C mittarissa, joten ei oo ihme jos jo joululauluja laulatuttaa.

Ja pakkoko joulun alla on totuutta silmiin kahtoa toljottaa. Kuvittelee tuohon samalle sänkipellolle hanget, edes matalat, ja vaikka itsensä suksin siihen suihkimaan, mitäs vaikeeta siinä muka. Lunta nimeksi, jos ei uskalla vallan Stubb-lisin pröystäillä, vaan vähän KaisemminMäkäräisemmin:


Kyllä se siitä sitten joulukin tulla jolokuttelee, kun sentään sen verran valmisteltukin jo jotta piparitaikinakuppi on kaluttu ja tortunluumutäplällä kieli ja kitalaki poltettu.

Ahas!

Joulukortteja tuntuu pitävän nyt hetipaikalla rientää kirjuttelemaan ennen Kauniita ja rohkeita, sillä että maanantaiksi viimeiseen halpaan postituspäivään ennättäisivät laatikkoon.
No lähetään, lähetään!
Ja katotaan mitenkäs tänä vuonna käy, kun viime vuonna näyttiin jääneen voitolle.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Leningrad

 
Onhan tuolla tullut piipahdeltua milloin mikäkin mielessä: viimeksi jääkiekko, sitä ennen Dostojevski, niin ja Smolna, jossa Leninillä oma luukku niin kuin sittemmin Putinilla.

Hyppäisikö taas nousna pääsiäisnä vaikka Putinin jalanjäljille?
Sillä sen verran mielenkiintoisesti ikätoveri Mihail Berg (s.1952) kertoo lapsuuden ja nuoruuden aikaisista leikki- ja tappelupaikoista, joissa nämä naapurukset pyöriskelivät toisiaan tuntematta. Ovat voineet Taurian-puistossa tavatakin, mutta ystäviä pojat eivät olleet, eivätkä edelleenkään ole. Köniin antoivat ja köniinsä saivat huligaaninalut.

Mutta tuosta Bergin kirjasta, Kirje Presidentille, toisen kerran ja toisessa paikassa, ensin täytyy keskittyä 80-luvun neuvostorealistiseen 300 sivun Dorosinskaja & Krutsina-Bogdanov matkaoppaaseen Leningrad ja sen esikaupungit, jotta kuulujen poikain temmellyskentät Liteiny prospektin liepeiltä löytyisivät.

Ja löytyy, hieno kartta, latinalaisin aakkosin - sen verran sentään palvelualttiutta tai länsivaluutan tarvetta isolla maalla silloin!
Konnusennaja-aukio, Malaja Ohta, Krasnaja Konitsa löytyvät, Putinin Baskovoi -lapsuudenkuja jää epävarmaksi. Mutta selviää täältä.

Tämä jäljittelyhän alkaa olla yhtä mielenkiintoista kuin Veikko Neuvoselle koko luonto, Pirkka Pekka Pelteliukselle kukan tuoksu, sen presidentti Niinistön suosikkikukan, valkolehdokin, jonka Petelius nuuhki parinkymmenen metrin päästä eilisen Linnan-kättelyohjelmalausunnon mukaan.

Mutta onpa Pietarissa viisimiljoonaisessa popularykelmässä mitä jäljitelläkin!
Muitakin kuin Putin.

Siis
niin no ainakin nuo Pietarin kuulut kirjailijat, joihin patsaisiin törmää väkisin, Puskin, Gogol, Turgenjev, Dostojevski ...

Ja voi siellä jazzata, urheilla ja painiakin jos haluaa, varsinkin jos liikkuu Nevskiä syrjemmällä hämärissä; viime reissullakin se muuan kaveri kertoi tirauttaneensa yöllä täysillä turpiin sitä ryöstämään alkanutta taksisuharia, sitä josta jossakin jo kerroinkin joskus.

 

lauantai 5. joulukuuta 2015

ADHD


Erityisopettajanakin määrittelen Ilkan vähintään ADHD-porukkaan: ei tahdo perässä pysyä tämän matkamiehen kelkassa. Taipale - mitä sopivin nimi ainaiselle lähtijälle ja tulijalla!

Poliitikko, ylilääkäri, sosiaalipsykiatrian professori, pasifisti ja kansalaisaktivisti ...

Vauhtiveikko, sano!

Otteet kuin saarnamiehen, ja puheviittauslyhennykset samoin. Nyt vain uskonnollisten puhujien käyttämät, käsittämättömät ja itse sanomaa ja sisältöä sotkevat  Joh.3:17; 2.Moos.5:15; Ps. 21:11 jne. ovat vaihtuneet maailmanmiehen lukemattomiin yhdistyslyhennelmiin CPAPD, CAFIU, END, CNDIPPNW, IPPNW ...

Ota siitä sitten selvää, kun jo muutenkin on mukana pysyminen.

Mutta väliäkö hällä! Hyvää hän tarkoittaa ja aikaansaa: mm. asunnottomia 'alanmiehiä' ei enää ole. 
Näppituntumalta voi sanoa että hän tuntee kaikki Suomen vaikuttajat, ja lähimain kaikki vähänkin merkittävät ihmiset lähimaissa. Nokian johtajiinkin otti heti mainosmielessä yhteyden, kun pissillä käytyään Vappu-vaimo oli nähnyt naurettavan näyn, miten viimeisen päälle laitetut naiset tönkivät kyynärpäitään myöten seisomapissipaikan viemäriaukosta sinne pudottamaansa kännykkää.

Henkeä haukkoen tämän miehen perässä tässä mennään, 63. sattuma menossa 111:stä. Pakko välillä hellittää, ettei kelkasta kellahtaisi.

Vaan se on ainakin jo selvinnyt, että
kolme on kohdetta Ilkalla niin Suomessa kuin ulkomailla, minne mies aina päänsä työntää ja tutustuu apu ja auttaminen mielessä:
  1. mielisairaala
  2. vankila
  3. asunnottomien majoitustilat
Melkoista anekdoottia tarjoaa sekä sivujuonnetta pursottavat pääjuonteiden lisäksi vauhdikas Venäjä mon amour juttukirja ja sen tekijä.

Ainakin neljä on miehessä ihmistä sisällä samassa paketissa, minkä itsekin tässä toteaa:
"Kari Välimäki on joskus kertonut, miksi ihmiset eivät minusta oikein pidä: - Ilkka, sinä liimaat postimerkitkin neljä kertaa nopeammin kuin muut." 
Kirjavinkit

torstai 3. joulukuuta 2015

Iisakinkirkkourakka

Siis tämä: Kansojen Kirjallisuus 1-12.
34 vuotta ja 7000 sivusta  vielä lukematta tähteet, so. 67 sivua + lähteet.

Tuona aikana valtioita on hajonnut: mm. kirjassa mainittuja Tshekkoslovakiaa ja Jugoslaviaa ei enää ole.
Tuossa ajassa on sallittu kieli muuttunut: KK puhuu neekereistä tuontuostaan aivan luonnollisesti; ilmankos itsenikin on ollut hyvin vaikea hahmottaa neekeri-sanassa jotain negatiivista, varsinkin pitkänsaksanlukijana, englantia taitamattomana.

Aika kulkee lukijansa ohi, lukijan huomaamatta muuttua ja mukautua.

Edellinen hörppy Kansojen kirjallisuutta on runsaan seitsemän kuukauden takaa, tuolloin selvisi Mailerin kautta hipsteri-määritelmä: minulle-kaikki-nautinto-heti-tyyppi. En tosin ole tarvinnut tuota lapsi-karkkihyllyllä -tietoa mihinkään, sen enempää kuin Jr derivaattaansa. Peri amerikkalainen ihminen lienee kyseessä.


Mailerin ja Arthur Millerin välistä on poimittava teatterikirjailija Tennessee Williams (synt. 1914, oik. Thomas Lanier Williams). Juopon mississippiläisen retkun poika vaihtoi nimensä, koska alkuperäinen nimi olisi kuulostanut kevätsonetteja suoltavalta runoilijalta, eli vissiin linnun piipitykseltä. Tennessee sentään villejä intiaaneja vastaan puolustavalta taistelijalta.

Komea joukko näytelmiä oli syntyvä, vaikka ensimmäinen Williams, Battle of Angels, olikin täysi fiasko:
  • Lasinen eläintarha (1944)
  • Viettelysten vaunu (1947)
  • Taivas on raja (1948)
  • Kissa kuumalla katolla (1955)
  • Äkkiä viime kesänä (1958)
  • Baby Doll, elokuvakäsikirjoitus (1956)
Raha, seksi, ahneus, valheellisuus. Näkyvät. Ahdistusta ja pelkoa aiheuttaen.

'Williams haluaa näyttää meille kaikki ne pahat henget jotka ovat päässeet irti maailmassa', kirjoittavat tanskalaiset yliopisto-opettajatohtorit KK:ssa. Mitään sanomaa kirjailijalla ei ole, eikä elämällä tarkoitusta. Kuolema kolkuttaa jo kaikkien ovella.

Williams itse kuoli toistakymmentä vuotta KK-sarjan* ilmestymisen jälkeen tukehtumalla lääkepurkin korkkiin vuonna 1983.

Tuommoisia, valottomia, tahtovat syvällisimmät kirjat ja kirjailijat olla kirjallisuudessa.
Kavahtakaamme noita, varsinkin näin joulun alla!
Vai mitä?

*Verdens Litteraturhistorie -  Billeskov Jansen, F. J. m. fl.
Published by Politikens 1971-74 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Almanakka - Joulukuu


Isolla kirjaimella lopetetaan, koska isolla näköjään on aloitettukin kuukausi: Tammikuu.
Eevan kunniaksi.
Vuosien vieriminen on nyt pistettä vaille - ennen uusia vuosia. Eeva Kilpeä jos ketä on syytä kuunnella, luonnonkunnioittajaa viimeiseen tinkaan. Linkolaa äidillisempää otetta, jyrkkyyttä kuitenkin ja selkeitä rajoja meille penikkatautisille.

2.12.
klo 23.56.
Minä olen taistelija ja näkijä. Tyydyn siihen, Alistun tehtävääni. Siihen on suostuminen.
Ei muuta tietä.  2003 - 75 v.
(Taas hybris-kohtaus! 2011 - 83 v.)
5.12.
*Me erosimme, Mikko ja minä, 30 vuotta sitten: ei ehkä olisi pitänyt.  1996 - 38 v.
6.12.
Torstai klo 0.21.
Ihminen ei pysty kaikkeen, mutta aika paljoon hän pystyy kuitenkin.  2001 - 73 v.
7.12.
Klo 23.17.
Eläiminä, miehinä ja lapsina lähestyy Jumala naista.  2001 - 73 v.
16.12.
Sunnuntai klo 13.54.
Ihmiset kuolevat ikävään. Ehkä kaikki olennot kuolevat ikävään.
He ikävöivät itsensä kuoliaiksi. 2001 - 73 v.
 
19.12.
Sunnuntai-ilta klo 22.42.
Kun lumi tulee, mieli rauhoittuu. Ihmismielikin on niin lähellä luontoa ja luonnon rytmiä kaikesta vieraantumisesta huolimatta. Kaikki on hetken puhdasta, kaunista ja levollista. 2004 - 76 v.
 
22.12.
Klo 5.05.
Elämähän on täynnä paradokseja. Vatsa on ruoansulatusta varten eikä siedä ruokaa. Olen kasvissyöjä enkä erityisemmin pidä kasviksista. Toiset kaipaavat ihmissuhdetta voidakseen riidellä, he eivät pysy terveinä ilman riitaa (väitti isä äidistä!). Jotkut ovat maailmanparantajia koko ikänsä, mutta inhoavat ihmisiä. Minä kärsin yksinäisyydestä, mutta en siedä seuraa.  2005 - 77 v. 
24.12.
Niin kaukaa lapsuuden joulut hohtaa
ja niissä toiveet ja tosi kohtaa
kuin satukirjassa konsanaan,
ei haihdu ne mielestä milloinkaan.
(Vanhaa muistoalbumia mukaillen) 
31.12.

*Viimeinen yö. On 52 vuotta siitä kun Mikko ja minut vihittiin Tainionkoskella kirkkoherran kansliassa vuoden viimeisenä päivänä 1949.
  2001 - 73 v.