Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

perjantai 29. toukokuuta 2015

Neljä päivää tiedottomana

I päivä
Sunnuntaina siis sinne veljiin.
Puoli päivää ilman kului hyvin, vieroitusoireista ei merkkiäkään. Autonrattia kun itse käänteli, tiedon tuska pysyi suht hyvin loitolla. Jos vieressä olisi istunut, kuten tavallisesti, olisi ollut toisin.
Maantieajo ei herättänyt vielä 'vanhaa' autoilijaa, vasta Espalta Mannerheimintielle kääntäminen sai jo muutaman törähdyksen aikaan: joku kaistapää oli jättänyt jakeluautonsa kylmänviileästi kaistalle siihen Svenska Teatternin viereen - ja siitäkös repesi kaikkien kiukku!

Velivierailu illemmalla pitkän kaavan mukaan ja sitten rättiväsyneenä nukkumaan.
Ei puhettakaan että olisi tullut kirjoitettu sana mieleen.


II päivä
Myöhäinen ylösnousu, ettei aamulehti olisi kummitellut mielessä ja lukulakkoa lopettanut; siitä sitten Hietalahden halliin aamupaloille.
Toinen pitkä vierailu velipojan luona: sininen suklaati maistui, kävely käytävärupattelulle onnistui hyvin. Vanhat asiat juohtuivat mieleen, eilinen käynti ei; muisti on armollinen vanhemmiten.

Ikävä jää, mutta ei auta, poistuttava on.
 
Elite tarjoaisi sipulisoppaa ja kaalikääryleitä. Ei maistu, ei käy.
 
Mika Waltarin Kuningasajatuskin Eliten edessä on vähän siinä ja siinä. Mutta Manalan oviaukko käy. 
Hyvin ovat pihvinsä käristäneetkin nimen velvoittamina, polttamatta kuitenkaan.

HS, IS ja IL houkuttimina pöydällä, vaan tarttumatta jäi syöttiin.

Laivaan laivaan.

Laiva nielaisi pian kulkijansa ja sielläkös muka mitään houkutuksia - kuka nyt laivalla lukemaan!
Hienosti sujui jo toinen päivä tiedottomana, näpit irti kirjoitetusta tekstistä.
Hitto! Alan vähitellen ymmärtää kuitenkin jo tässä vaiheessa: entä jos joutuisi olemaan Sata päivää ilman kirjoitettua tekstiä, niin kuin ne Nykäset ja Nybergit ilman viinaa - siinä sitä olisikin kärsimystä nokko.
Hyvinkin saattaisi retkahtaa.

III päivä
Hyvin menee, tuskin mieleenkään juolahtaa vanhan kaupungin vilinässä, Raatihuoneen kellareissa ja torin terasseilla lukuhommat. Lukuhommat muuttumassa laskuhommiksi: onko ja mitenkä
paljon halvempaa täällä kuin Suomessa ne sakut ja muut litisevät. Sama hintaluokka on, mutta samahan on vaikutuskin, ja kutinsa pitää se baarimikon ammoin lausuma totuus valikoijalle: "Sama myrky kaik!"
Sama myrky, sama myrky. Niinpä.
Eikä sitä illalla sitten mitään luettavaa olisi jaksanutkaan eli ei muuta kun kirjatta kyljelleen.
Jo kolmas tiedoton päivä!

IV päivä
Heh!
Hyvin menee: vieläkään ei tiedon tuska ole ylitsepääsemätön. Taitaisi onnistuakin sata päivää ilman lukuhommia - nyt kun alkuun on päästy.
Ei edes värikäs Öhtuleht R-kioskin tiskillä siinä Tammsaare-puiston laidalla herätä osto- eikä lukuhaluja. Johan nyt! Tässä ripaskassa Lehtoset Salamat unohtuvat, jopa Kilpi Itse.

Ei kun Vanhaan kaupunkiin kukkakojujen ohi olemaan.
Jotenkin alkaa hälytellä: Näinkös helppoa tämä tiedottomana käppäily onkin!

Onko se nyt sitten
neljäs
viides
vai
kuudes päivä
tiedottomana kun istutaan laivan kannella, kotiinlähtöä tehdään, ja tuijotetaan taivaalle, josta hirmuinen ääni lähtee. NATOn konepari siellä harjoittelee ilmaleikkejään.

Noistako ja muista tuon kaltaisista tosiaan pitäisi päivittäin lukea silmät tapillaan
 - eikö parempi olla ja elää rauhassa tiedolta?

Mutta, voi veljet mikä ilo sitten viidentenä päivänä, tai kuudentenako se nyt onkaan, kotona purskahtaa, kun sänkyyn käy ja voi retkahtaa: pala Sorron lapsia, viivähdys Suljetuilla porteilla ja päälle vielä ripaus jotain modernimpaa, vaikkapa Maratonia. Jopa passaa!

Ei pysty sittenkään ei - sataa päivää tiedottomana, lukemattomana olla ähöttämään.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Atima

Kalle Päätalon sanoin: lähetään tästä atimoimaan*.
Veli Suomenlahen molemmin puolin oottamassa: vanhempi veli tällä - ja Rääveli tuolla puolen.

ks*

lauantai 23. toukokuuta 2015

Rajoittunut osin omasta tahdostaan

______________________________________________________________________________

Tuossahan tuota olisi suoraa ohjelmaa Ylen Teemalla tälle päivälle nokko.
Kevätpäivä kauneimmillaan. Hiirenkorvimmillaan.
Kumpi voittaa, puoleensa vetäisee?

Ei pärjää ensimmäinen nykyisin käännöskirjallisuutta karttavan lukijan prioriteetissa.
Melkein yhtä vähissä sille aikaani annan kuin dekkareille, joille en lämpene ollenkaan.

Aitoa alkuperäistä suomen kieltä sen täytyy olla, saman sävyistä juurta kuin villasukka, lanttukukko, ruisleipä ...

Elämän aika on rajallista, on karsittava ronskilla kädellä ehtiäkseen.

Hyytsaaressa kukkuu käki. Sinne sännätään.
Suorana sekin lähetys.

Helsinki Lit 2015 - hiirenkorvia sielläkin!









pst pst
josko se karhukin
(= Karhun kanssa kolmin vajaa tunti sitten 19.06.2011
 + "Ulkokuntalainen" - ämeriäkkyläiset kostavat  24.06.2011)



tiistai 19. toukokuuta 2015

Avaamaton kirja auki

Joskus tämmöinenkin neitsyttapaus sylissä: pian sata vuotta vanha kirja, antikvaarista tilattu, käsissä - eikä kukaan lukenut! Lehdet lehdissä kanteistaan kiinni.

Paperiveitselle töitä.

Sitä mukaa kun sivun saan luetuksi, seuraava sivu veitsen viillolla auki. Näin jännääkö lie dekkarienkin luku: veitsen liike ja välähdys lampun valossa, yö saapumassa - verta odotettavissa.
Nimikin viittaa pahaan: Sorron lapset.



Eipähän tarvita kirjanmerkkiä:
jättää auki viiltämättä seuraavan sivun kun tympääntyy.

Alkuoraallaan on vasta annakareninamainen intohimoinen lääkärinrouva Julia Oljemarkin rakkaussuhde maanmittari Isidor Tistelbergiin.
[Joel Lehtosen r.suhde Sylvia Avellaniin, siis.]

[Mitä ne jotkut tyhjää puhuvat, ettei romaaneja viitsi lukea kun ne eivät ole totta! Ainakin toinen puoli totta tässäkin.]

Ottaa uuden ehomman kirjan käteensä, sellaisen jonka kaikki sivut ovat temppuilematta luettavissa. Siis semmoisen vähemmän käsitöisen, veihdettömän.
Tuon Maratonin. Saanee siitä ainakin rakkoja jalkoihinsa?

Kengännauhat solmuun ja turhia kursailematta matkantekoon:
  • Eka kilsalla monien mietteiden seasta ponnahtaa esiin juoksijan tyytyväisyys siitä, ettei Tarja ole kuronut naamaansa pinkeäksi Silvian lailla.
  • Toisella kilsalla käy juoksevan miehen mielessä yli-ihmisyys? Erästää sietäisi: lihavista ihmisistä pitäisi maksaa raatorahaa! [Tässä kirjassa olisi ollut paperiveitsi tarpeellisempi, siiskö?
  • Kolmannen kilsan aikana alkaa juoksija etsiä sopivaa naispyllyä eteensä pylkkäsemään, eli toimimaisia ajatuksia päässä tälläkin kunnon miehellä, uurastajalla ...
Neljänteen kilometriin paneudumme huomenissa, jätetään mies hölöttelemään levottomuuksiaan, eiköhän matka villeimmät ajatukset tapa, himot hyydytä.
On jo myöhäinenkin.

Aika kolistella
yöpuulle ...

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Lakkara häkkyrässä

Yhden lakkara häkkyrässä lepää - vai?
 Toisten lakkarat vielä levällään pitkin pientareita.
Pelin täytyy olla kummallinen jos sillä ei ole edes suomalaista nimeä, tai sitä ei käytetä.
Golfko?
Ei kun sen sukulaisuutuus: köyhän miehen golf eli Lakkara-häkkyrä-peli.

Golfissa uutta yllättävää, sen kerran kun siellä kävin, oli se, ettei peli jatkukaan reiältä reiälle, vaan kolotuksen jälkeen kävellään pari sataa metriä, tai ajellaan golfautolla niin kuin Mara A aikoinaan, toiselle heittopaikalle lähemmäksi uutta häkkyrää, ja sitten kolmannelle jne. Väliin jää pelaamatonta maastoa vaikka kuinka.

Lakkara-häkkyrässä idis on samanlainen: peliväline eli lakkara  (eli frisbee eli liitokiekko, heh!) heittää läväytetään minimimäärällä häkkyrään ja kävellään seuraavalle heittopaikalle. Kiirettä ei ole, sillä ei tässäkään aikaa oteta kuten ei isovelipelissääkään.

Kunta tarjoaa häkkyrät, avoimet rautakorit, ja pelivälineet, ne lakkarat, saa lainata kirjastosta.

Kuulitte oikein: k i r j a s t o s t a!

Kirjastothan ovat muuttuneet ajan myötä: harva sieltä enää kirjoja lainaa; melkoinen kirjahullubiblikko pitää olla jos moiseen vanhanaikaisuuteen alentuu kuin kirjalainaan. Nythän lukiotkin ovat menossa samaan ansaan: pian kirjallisuutta ei lueta vaan näytellään - näytellään kirjoja että katsokaas tällaisiakin vanhanaikaisia kapistuksia on vielä olemassa?

Mutta nyt emme poikkea aiheesta vaan käymme paanalle.

Siis lakkarat lainaan ja ystävät messiin!

Niin me teimme. Eilen. Ja tänään.
Ja hitot! Mukavaa se on.

Eläköön kirjastolaitos, kauan!

Piankos olemme näin taitavia:
Elävää kuvasatoa.

torstai 14. toukokuuta 2015

Vaikuttava koirankuolema

Timo K. Mukka kirjoitti novellikokoelman Koiran kuolema, jonka muuan nuori ylioppilas sai lakkiaislahjaksi, ja kirjoittipa Karjalaiseen siitä 'arvostelunkin', ylistävän, sillä eihän Mukka huonoa tekstiä voinut yo:n mielestä kirjoittaa.

Monta koiraa on luettu kuoliaiksi sen jälkeen, ja kerran tiskillä keskusteltu tuntemattoman miehisen miehen kanssa, josta nyt viimeksi olisi odottanut herkkyyttä löytyvän, koiran kuolemasta. - Se on enemmän kuin ihmisen kuolema, oman koiran kuolema. Niin uskollista ystävää ei ole syntynytkään kuin hänen Nallensa. Niin se sanoi herkistyneenä ja itki.
Uskottava oli kun tiskillä kyyhöttävää miestä katsoi.

Nytpä palautui mieleen tuo tiskin riski mies.

Hyvösen Vuotoksesta puolen välin olen ylittänyt, ja jos oli vaikuttava alku niin vielä vaikuttavampi on kohta, missä Heikki jättää elantonsa allasherrojen käsiin ja joutuu lopettamaan ajokoiransa, koska ei siitä kuitenkaan kerrostaloon asujaksi Rovaniemelle ole.

Kävelevät viimeiselle matkalle metsään, vanha on Luikku ja se aavistaa matkan pään.
"Luikku nosti päänsä, katsoi Heikkiin. Hei, minä ymmärrän, sinä päätät."
"He kulkivat ja kulkivat, kauemmas kuin olisi tarvinnutkaan."
Nielettää, niin Heikkiä kuin lukijaakin.
Heikki luopumassa aikeistaan. Ei pysty, ei.
"Sitten Luikku laski katseensa, riiputti päätään, asettui vaivalloisesti makaamaan vatsalleen, pää etutassujen väliin sammalta vasten. Katse Heikkiin. Tee se. Silmät kiinni."
Heikki hautasi kaverinsa.

Mutta, hei, nythän on helatorstai, ylösponnahtamisen päivä. Nuori yo on tullut vanhemmaksi ja viisaammaksi yo-kirjakriitikoksi, pystyy näkemään öhöm! jo asioiden suhteita ja suhteellisuuksia:
Päätä pystyyn, ylös. Mikäs hätä tässä! Hei, C'mon!
Lopetellaan Villi kaikessa rauhassa ja siirrytään sitten hiljallensa Sorron lapsiin.


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Lukeako vai puuhastella?

'Kirjoja niin pirusti pöydällä, ei taho piästä näistä töllöntöistä pihatöihin', huokailin taannoin mailitse.
Tuli kohta kirjojenkirjoittajalta vastaus:
'Kirjat syrjään! Kesä on lyhyt, kevät vielä lyhyempi. Ei ne kirjat minnekään karkaa. 
Syksypimeillä on aikaa tavailla.'
 
Synninpäästö, mutta sentään HS:n pääkirjoituksen verran päivittäin täytyy:
 'Joka kolmas suomalainen tarttuu tänäänkin kirjaan ja viettää sen parissa keskimäärin puoli tuntia.'
(Vähänkös näyttää uuden opetussuunnitelman mukaan, että Camus Gogoleineen kumppaneineen jäänevät tulevilta lukiolaisilta lukematta; olisi jäänyt minultakin jos ei pakkoa olisi ollut.
Ja olisinpa jäänyt paljosta paitsi!)

Vaan nyt kun lupa on irronnut hetkeksi hellittää, niin pannaanpa puutarha ja pihamaa timmiin kuntoon, eli osin on jo pantukin: 30 timoa maassa, salaattia, persiljaa, tilliä muutama metri. Nyt sitten vain odottamaan - lumisadetta!

Mutta orvokit nuo!
 
Orvokit nuo kestänevät meteorologi-Kerttujen lupaamat tuulet, sateet ja tuiskut.
Hitto että osaa olla komeana venekansa, taatissa ja tämmingissä - lähdössä helatorstainaattona kesän souturetkelle, ainakin Kilven Kirkolle-porukan följyyn, jos ei sitten peräti Juha Hurmeen hurmeiseen soutuun aina Perämeren pohjukoita koluamaan.

Onpa jännä seurata, minne kunne tämä venekunta kesän aikana purtensa kuljettaa (siniset kaverinsa joutuivat koristeiksi hautausmaalle, vietiin hautoja vartioimaan):




lauantai 9. toukokuuta 2015

Kustavissa

- Milloin se kalja on?

No se on niitä kesäkustavilaisten Matin & Tepon vitsejä. Vähän niin kuin Tepon Jaskan temmellyskospeli 'Sun kanssasi lähti silmä'.
Rahvaanhuumoria.
Emmehän me sivistyneet kulttuurihemmot nyt tommottii. Hyi!


Posti toi brosyyrin: Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 15.-19.7.2015.
Pääaiheena Elon aamukansa.*

Ai että! Mikä namu: elon aamukansa.

Mennä mielis, vaan kun on matkojen päässä. Hurme olisi pääliehujana, Haukion Jenni avaajana - vaikka viis noista.
Itse Volter, se se - se ei kuokkimalla lopu, sen miehen tuotos!

Jokohan eistyis ja lähtis? Palloilisi eka suosikkinsa mailla.


Toisen suosikin mailla onkin käyty jo ja oltu, Jokijärvellä Kallioniemen tantereilla tallattu omine aikoineen. Sen sijaan Päätaloviikko yhä käymättä, tarjolla olisi heti juhannukselta: 29.6.-5.7.2015.

Saahan sitä rastia ruutuun laittaa, vaan käymättä taitavat jäädä.
Lukeepa, sillä ei tässä enää millään konkreettisen operaatioiden vaiheessa eletä! Öhöm! :)

* Elon aamukansa = Aleksis Kiven määritelmä pikkuihmisistä

torstai 7. toukokuuta 2015

Viinamäen miehiä

Eino lopetti juomisen jouluna, Tommi juhannuksena. Kertalaakista.
Einon väänsi korkin kiinni kaksikymmentä vuotta sitten, Tommi kymmenen.
Eino oli juonut kolmattakymmentä vuotta, Tommi vähän toistakymmentä.
Eino kertoi että monta vuotta kulahti jolloin ei tiennyt onko juhannus vai joulu, päivistä/kuukausien nimistä puhumattakaan. Tommi oli sentään jyvällä ja selvin päin viikot, yleensä, koska kävi töissä: aluksi baarissa, sitten Alkossa myyjänä ja lopulta viinipuolen myyntiedustajana Altiassa.

Einolla kaikesta huolimatta oli auto, tai lada, ja yhden kerran Eino oli sen verran selvinpäin että sai ladan liikkeelle, vaan eipä Venäjän rajalla muistanut olevansa Venäjän rajalla ja ajoi tullipuomia päin ja jonkin matkaa siitä eteenpäin. Siitäkös metakka!
Tommin kummallisin teko oli lähteä kesken ravintolailtaa lentoon Kööpenhaminaan, missä aikansa sammuskeltuaan ajatutti taksilla suutelemaan Merenneitopatsasta.

Einon minä tunnen hyvin.
Tommin olen nähnyt pari kertaa livenä: ensimmäisen kerran Kiteellä kun mies kyykötti jäähallin kulmilla kahvia pahvimukista ryyppäämässä. Varmaan ihmetteli karjalaista mentaliteettia ja ystävällisyyttä, kun hämmentyneenoloisena kertoi, että tästä kulki yksi mies ohi ja huusi hänelle:
- Mitä apina!

Eino ei ole julkisuuden henkilö, joten hänen tarinansa ei ketään kiinnosta; muutaman kerran olen Uusi toivo -lehteen ottanut yhteyttä että tehkääs juttu Einosta, vaan ovat vedonneet resurssipulaan ja pyytäneet josko itse tekisin. Vaan en minä vähäinen tohi.

Sen verran voin sanoa tässä, että Einosta tuli Ukko Nooa eli kunnon mies: Käveli raitistumisen jälkeen eka vuonna tuhansia kilometrejä, ja toisena vuonna jos en ihan höpöjä puhu, jo pari kolme kertaa enemmän kuin mitä minä juoksin - ja minä juoksin tuolloin kolmisentuhatta vuodessa. Sitten Einolle järjestyi sijaisuuksia seurakunnasta ja aika tiivistikin toimi suntiona, haudankaivajana, kellonsoittajana ihan näihin päiviin asti: puvut ja lekkeet hommasi kun huomauttivat ettei villapaidassa ole suotavaa eikä oikein sovi kirkossa hommia hoidella, virsinumeroita tauluille merkitä. Nyt Eino on terveyden reistailujen, pumppuvikojen sun verenkierohäiriöiden takia siirtynyt soutuhommiin: vähintään kymppi per päivä kesäisin järvellä. On kuin paahdettu papu koko ukko kun kesällä kylillä törmäillään.

Niin, Tommi on koko kansalle tuttu,  Negativen Jonne Aaronin veli ja Katri Helenan manageri/kalakaveri. Hänen tarinansa voi lukea vasta ilmestyneestä kirjasta: Kaasu pohjassa, Otava 2015.
Kelpo kirja, suorasukainen: suorat sanat viinan vaarojen hyssyttelystä.

Einon elämäntarinaa ei ole kirjaksi kirjoitettu, vaikka Einon kirjan nimeksi kävisi, vielä paremmin kuin Tommin, tuo Kaasu pohjassa jo senkin takia kun törmäsi siihen Venäjän tullin puomiin ja jonain juhannuksena kynti täydessä kaasussa ryyppykavereidensa kanssa veneellä uppoamis-, hukkumis- ja sammumispisteessä kohti raittiimpien ihmisten kokkojuhlia.

Sano se Eino jotta saa näistä kertoa hänen törttöilyistään, josko joku opikseen ottaisi, eli en minä luvatta.
Vaan samassa tarkoituksessa se Tommikin kirjansa kirjoitti, opiksi jollekin, edes yhdelle; ja jos siitä menekki tulisi ja siten jää jaettavaa niin osa kirjan tuotosta jaetaan ennalta ehkäisevään päihdetyöhön.


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kirjahyllyttelyn tarkoitus

'Eivät sentinkään arvoisia.'

No, vot!
http://www.iltalehti.fi/asuminen/2015042919574518_an.shtml

Ikään kuin tässä hinnan takia noita hyllyteltäisiin.
Samahan se jos ystävän arvo rahassa punnittaisiin: 'Ei sentinkään arvoinen'!

En yhtäkään ystävää - rip, mats, ipo, veju - enkä yhtäkään kirjaa ole hankkinut 
jälleen-myynti-tarkoituksessa.

Koko IL-jutulle ja sen lähtökohdalle iso ja pieni
YÖK!yök!

maanantai 4. toukokuuta 2015

Eihän isä voi itkeä!

10000 vuotta + nämä jämät 2015, mitä näitä nyt Jeesuksesta kulunut, huokuvat kohinalla ohitse silmissä, kun Pirkko Hyvönen läväyttää jääkauden sulamisvedet liikkeelle, istuttaa mäntyäidin saaren nokkaan ja kasvattaa männylle poikasen, antaa ajan ja veden virrata, lohen kutea.
Kunnes tulevat voimalat.
Turvesuot muuttuvat tekojärviksi, lohien nousu estyy, porot kuolevat. Mänty hopeoituu ja viimein jäälohkare murjoo sen ja mittaisekseen kasvaneen poikasen matalaksi.

Voimakkaasti edetään alkutohinoissa.
En pitkiin aikoihin ole lukenut näin kierteisiinsä imaisevaa aloitusta. Ryöpsähdystä.

Sitten onkin aika ottaa ihmisyksilöt kuvaan mukaan. Paikalliset asukkaat.
Alkukesä.
Ensimmäinen lämmin kesäpäivä. Lintujen konsertti. Perunanistutuspäivä.
Koko Hiukan perhe on työntouhussa mukana. Perunanistutuksen lomassa isä poistuu pellolta joen partaalle, Matti seuraa salaa perässä. Isä itkee. Eihän isä voi itkeä!
- Ne tappaa sen, kosken! Mie en kestä tätä.
 Poika tarttuu isää kädestä.

Vuotos on romaanin nimi, kursiivilla kirjoitetut kohdat ovat tositapahtumia, kymmenien sivujen liiteaineisto lopussa, mutta sinne en mene, vaikka vastahan Lehtosen Joveli antoi hövelisti luvan: Sirkuksessa ja pyhimyksessä kirjoitti jokaisen luvun alkuun mitä odotettavissa oli tyyliin
“Yhdeksän vuotta myöhemmin: aika hyppäys, mutta vilkaisevathan eräät lukijat kuitenkin ensin, miten kirjan lopussa käy, tahtoen vauhdikasta, höläkkämäistä. –
Hyvältä kalskahtaa, lukemaan laittavalta, romaanin alku, kolmattakymmentä vuotta Koillis-Lapissa asuneen Pirkko Hyvösen jo toiseen painokseen yltänyt Vuotos, Nordbooks 2014.

Itse asian lopputulema, altaan rakentamattomuuden, kai tiedämme - vai vieläkö ottavat kymmenien vuosien painajaisen uudelleenkäsittelyyn uudessa eduskunnassa?
Alkaisi taas vuosien vuotos.

10 timoa vakoon
katiska pullollaan kutuahventa

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Selfiemanneja, hai!

Kuultokuvia keskeltä Suomea sarjassa-'Ei järjen häivääkään'.

Ajankohta ja puhujat selvinnevät - myös enemmän kouluja karttaneille.

Tosin kaikkihan saivat vapunaattona valkolakin, jos vain oli ulkona liikkuessa hattu päässä, taisipa tulla taivahalta liki viisi senttiä lunta.

Mutta päivällä oli jo kirkkaampaa, joten auringonottajakin heräsi:


---

1. Selfieman = Selvämies kamera kädessä roikottaa

 

2. Selfieman = Selvämies vertaa

 
 
3. Selfieman = Selvämies puhuu selvästi

 
---

4. Selfieman = Selvämies katulampunvarjostimeksi naamioituneena?
 

 
Herätys!
On aika jo kaikkien unhoittaa vappu!

perjantai 1. toukokuuta 2015

Almanakka - toukokuu


Ei Eeva kovin vanhuudesta innostu: vankeutena pitää, kuten lopussa käy ilmi. Kokemuksesta puhuu ja kirjoittaa, onhan hän jo kauan ollut vanh...tai voiko sanoa: siinä tilassa.

Vaikka on toukokuu ja kaiken herääminen käynnissä, niin ei Eeva hurraata huuda: itku pienemmästäkin herkässä kuin ydinvoimalapäätöksestä.
Tässä Eeva Kilven toukokuita eri vuosilta koottuina Kuolinsiivoukseen.

Ennen päiväkirjoja esirunona Toukokuu, josta pala:


Moraali ei puhuttele intohimoa,
intohimo ei kysy moraalilta neuvoa.

1.5.
Vuonna 2002 on vapunpäivänä keskiviikko. Kaunis, lämmin ilma. Valkovuokot kukkivat, koivut hiirenkorvalla. - Eeva 74 v
Vuonna 2003 vapunpäivänä oli karua ja väritöntä. Valkovuokot eivät kukkineet, koivut eivät vihertäneet. - Eeva 75 v

6.5.
Sunnuntai klo 7.09
Nuoret ovat rakastettavia, koska heissä on yhä kiintymisen kyky.   2001 - 73 v

10.5.
Perjantai klo 8.27
Nykyisyys on kohdalla vasta vanhana, vanhuuden muodossa. Mitään muuta ikäkautta ei tiesota niin voimakkaasti.   2002 - 74 v

16.5.
Jospa eläimet rukoilevat?
Jospa eläinten aivotoiminta mahdollistaa rukoilemisen, niin kuin meidän aivotoimintamme synnyttää Jumala-käsitteen. Hätää ja tuskaa ja pelkoa rukousten puhkeamiseksi on eläinten elämässä jatkuvasti yllin kyllin.
Kärsimyshän rukouksen synnyttää, ja toivo.   2003 - 75 v

27.5.
Jäljellä oleva luonto on arvokkainta mitä meillä on.   2008 - 80 v

28.5.
Isoäitiys riittäisi ammatiksi.   1985 - 57 v

30.5.
Torstai klo 9.34. Aurinkoinen
Vanhuus on rangaistus kaikesta siitä vääryydestä mitä ihminen on tehnyt elämässään.
2002 - 74 v

kesäkuu