Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

tiistai 29. joulukuuta 2015

Poikalyskan kolkko henki

Mitä enemmän Joelia luupilla luen sitä enemmän vakuutun Lehtosen ja Päätalon samanmoisuudesta: oma elämä koko ajan puntarissa, vahvasti mukana kerronnassa; Kalle vain kertoo minänä, Joel milloin kenenäkin.
Similar similaria raksuttaa aivoissa joku kumman lymyyjä.

Onnen poika on viittä vaille päätöksessä, vielä odottelen kaverin mailissa kertomaa kohtaa:

"Tuossa Jukan, siis Joelin, Onnen pojassa on herkkä kohta, kun Joelin alter ego lähtee pappilan pihalta kouluun ja leikkikaveri jää katsomaan perään, olisi mielellään hänkin lähtenyt. Siinä on moniselitteinen tilanne. Yhdeltä osalta eräs käännekohta Joelin elämässä: entäpä jos... miten olisi huutolaispojan elämä sujunut, elleivät asiat olis kulkeneet niin kuin ne nyt kulkivat. Sitä sopii monen muunkin kohdalla pohtia."

Niinpä: jos Augusta Wallenius ei olisi poikaa huutanut Vuohimäen kartanoon, niin ?.

Ei tuo kouluunlähtö vielä ole lapsuuskertomuksissa vastaan tullut.
Mutta nämä pari kohtaa pysäyttivät tarpeeksi, koska nämä kohdat ovat kuin omaa kokemaa lukioajoilta Elleineen, Ostereineen:

"Koulu oli pelottava, opettajat tuntuivat vaativan mahdottomia ..."
"... paikka, minne useinkin maanantaisin lähti kuin teilattavaksi ..."

      ...lähti kuin teilattavaksi!
Joelpa sen sanoi!
Ei siis mikään ihme että kehuttua lämmintä läheistä lyseon henkeä en aistinut opetustilanteissa, tai no ehkä kohtasin sen Impan urheilutunneilla pystyviivoineen ja armahduksineen. Vierauden tunne riekkui päällimmäisenä, toisten, opettajien käsissä riepoteltavana oleminen; ei lukiossa oppilaiden kesken sen kummempaa kiusaamista ollut.

Jotenkin jäivät siis noteeraamatta Lyseon 150-vuotisjuhlat ja koko juhlaviikko syksyn aikana. Toisaalta antoi kolkko 'poikalyskan henki' jonkinlaiset valmiudet heti kirjoitusten jälkeen alkaneeseen miesten kouluun. heh!
 

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Juurikin näin

Oikeastaan eiliseen enkäenkä-valita juttuun yksi lisä, jota en oikein ymmärrä. (jopemaisesti: en voi sietää)
JuuriKIN. Siis: MYÖS juuri. Eli ettäkökin: vaikkakin, muttakin?
Mitä hittoa!

Jopakin YLEllä:
YLE: Kotimaa


Siiskin tuo punajuuri-kohta kuvassa.
Se se tässä juurikin kyrsii, muttakaan en minä valita, silläkin sen suuntainen on uudenvuodenlupauksenikin.

lauantai 26. joulukuuta 2015

Massarauha



Hyvätahto.
Kyllä se minusta yhdyssana on. Sano muut mitä sano.
Onhan riemumielikin, kuin myös ratkiriemu.

Mutta se siitä. Ja sitä kohti pyrkikäämme.
Siksi en valita sitäkään ettei täällä kirkkorakennukseen päässyt jouluevankeliumia kuuntelemaan. Niin vähän sanankuulijoita, ettei muutaman takia kannata kirkkoa lämmittää.

Enkä sitä että hautuumaan pylväsvalot pilaavat kynttilöiden levollisen liekkimeren.
Massarauhan.

Enkä sitä että.
Enkä tätä.
Enkäenkä ...

 

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joululahjakirjasiivous

Kaveri jo hädissään kyselee, että mistä kummasta otat ajan ja eikö silimät jo luppase paljosta lukemisesta kun miula hyvä jos vartin verran ennätän tavata niin jo.

Mitä vielä, nytkin tätä kirjoittaessa on klo 04.31 tätä päivää; yönselässä tässä ratkaistu Kavin palindromit; luettu Lehtosta ja edistetty muidenkin lukuharrastusta ovelasti itseään armahtaen; sitä myöten keräilty kirjoja lahjoiksi itseltä pois yöpöydältä omaa lukemista odottamasta, toisen kontolle sano.

Pakko tässä on huomata rajallisuutensa ja vähennettävä pöyhkeyttään, joka näkyy olevan uusiutuva luonnonvara - sitä se Jovelikin Anttinsa kautta Onnen pojassa pohdiskelee, kumma kyllä että jopa Joel!

Suomeksi sanottuna siis:
Siivouspäivän päätteeksi siivosin siis yöpöytää: Salaman siirsin isompiin hyllyihin, Haahtelan jätin, Laxnesin siirsin jne.
Lahjakirjoiksi laitoin neljä.
Hyvällä ruokahalulla varmaan olisin nielaissut myös lahjakirjat, mutta jouluähkyn pelossa lahjoitan ne edelleen pois lukunälän kapelossa oleville lähimmillemme; tuskin saajat paheksunevat kun alustavan joulunalustonttukurkistuksen ja -silmäilyn olen jokaiseen lahjakirjaan luonut.

Joululahjakirjasiivouskäsittely alkakoon napapiirin takaa Lapista, kun sieltä joulukorttikin päivällä tulla tupsahti, kaksikin ystäviltä Hetasta:

* Kerttu Vuolab: Valon airut. Upea tarinointiromaani kirjoittajan piirtämin kuvin Saamenmaasta, missä tunturit, tuuli, luonto kaikkinensa saavat ihmishahmon; eufemismiset sadut ja tarinat  helpottavat ja pehmentävät elämää vaikeuksissa ja vastoinkäymisissä. Vuolab sai viime vuonna Gollegiella-palkinnon pohjoissaamen kirjallisuuden edistäjänä.

* Leena Leskinen: Parasta ennen. Ensin jää työttömäksi mies, sitten vaimo. Elintaso hiljalleen rapistuu ja vaimo kera miehen sen mukana. Tragikoominen tarina enempi naisen kuin miehen sisältä.
On siellä herttaisiakin tai suloisia muistumia aivan Onnen pojan luokkaa:

"Ukki lähtee yövuoroon mopolla. Tehtaan ja kosken duetto kuuluu hiljaisina iltoina pihalle.
Mummo aamulla 05.30. leivinuunin lämpö: Mie teen nyt aamusta piirakat. Iltapäivällä paan vielä kukon pellille, ukki sai muikkuja verkosta. Mie siivoan vähän, nuku sie, tyttö."


* Tiina Lehtineva: Hero - He olivat nuoria ja kuolemattomia ja maailma oli heidän.
Lautamiehenä olen kohdannut moniakin noista nuorista (jos vanhemmistakin), jotka tappelevat, valehtelevat, puukottavat, jengipomottavat, huumeillaan, tuijottavat aseen piippuun. Kirjan kansi varoittaa: TÄMÄ EI OLE ONNELLINEN TARINA. LUE JOS USKALLAT.
En siis uskaltanut, siirrän tarinan kokemattomamman ja siksikin rohkeamman käsiin.


* Helttunen, Saure ja Suominen: Mieli ja maisema - Kirjailijoiden työhuoneita.
Tätä pitikin kurkkia useampaan kertaan, toivottavasti saajat ymmärtävät kahvitahrat sivuilla, ja muutamat rypistykset. Nämä ovat elävien kirjailijoiden kämppiä, kuolleista kirjailijoista ja kodeista on kirjoittanut ja kuvannut sama kolmikko aikaisemmin teoksessa Haltiakuusen alla.
Mielenkiintoista - ettenkö sanoisi.


Nyt vain lukulahjat toisen tontun avulla pakettiin ja sitten  - hys hys ja tip tap! 
o.
d.o.t.
t.e.
l.e.m.a.a.n.
a.a.t.
t.o.a.

 - ja saajien naamaliikkeitä ... 

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Ihmisen osa

Sieltähän se tuli, jo kuukausi taapäin - Onnen poika. Mutta sepä onkin niitä vanahan ajan kirjoja joita ei hotkimalla lueta - maiskutellen, maiskutellen kuin makoisinta jälkiruokaa. Ja tämä Joelin kirja onkin Lehtosen teoksista suloisimpia elikkä herttaisimpia. Ei sitä silti kukaan nykyaikana jouda lukemaan kun pitää hökeltää joka paikassa, varsinkin näin joulun alla.

  1. Kellarin akkuna pitää sulkea jottei lumi sisälle tunge, taikka, totta puhuen, vesisateeksi muuttuva sää kastele laariperunoita roiskeillaan.
  2. Ja pihamaa on hiekoitettava jottei pukki raajojaan rikkoisi.
  3. Niin ja sähkövaloja on ripusteltava puiden oksille jos kaikkien ulkoulokkeiden haaroihin.
Hiihtääkin pitäisi tässä kiireen hötäkässä, muuten jäävät tulevat mualimanmatkat haaveiksi. Sitten Helenakin saa taas ilkikurillaan töräytellä totuuksia joutavanpäiväisistä haaveiluista, että muka 'haaveilet vain" kun satun Parempaani nuoreksi ja notkeaksi kehumaan.
Jotta tämmöinen on meno ja meininki: maallinen maallakin.

Vaan ihan oikeastikin: eipä kellarin ikkunaa iänkuun päivänä ole näin myöhään kuin joulukuun 20. päivä talvea vasten kiinni laitettu. Saati että rossipohjan tuuletusluukut kivijalassa yhä auki ammottaisivat! Lempillehän hyvinkin passaa: yhä saa lunkuista sukeltaa yönselkään hiiriä jahtaamaan ja öitään talonsillan alla viettämään. Onnellisna sitten aamutunteina kaapii ulko-ovea, sisälle tuppautuu, toppastuoleille, untuvapeitteille mahaansa vajuttelemaan.

Onnen poika on leikattu Lempi, kun ei tarvitse joutavanjälillä, tyttöretkillä, säntäillä.

Onnen poika on Lehtosen Antti-poikakin, tuo kasvatiksi kartanolle otettu, kouluja käymään ja eteen päin elämän teille:
"Oli niin suloista, oli sunnuntai. Aho äänetön ... tuolla kiilteli lepikon läpi matala järven lahti. Toisaalta näkyi se leikkivä järvi, ja toisaalla mäntymetsää joka sihisi helteestä ja tuoksui pihkalta. Karu maisema, ikään kuin eloton ... Mutta ympärillä sunnuntain suloinen, epämääräinen rauha. Ei kenelläkään mitään tekemistä, hevosetkin haassa jossakin loikoivat, kelloja ei kuulunut ... Kaikki rauhaa ..."

Tosin pelkonsa ne ovat pikkuisellakin: keittiöön ilmestyvä tumma nainen, musta varjo, äidiksi itseään väittävä, möröt vintillä ja kelkkamäessä isommat pojat, hampparit ja hampuusit, kiusaajat ja pahantekijät:
" - sysäsivät hänet väkivaltaisesti syrjään, tuuppivat niskasta ja nakkasivat käsipuolesta, ja nyt ne solvaavat, kiusoittelevat, ärsyttävät. Silloin Antti yht'äkkiä suuttuu; hän on varovainen, mutta kuitenkin hyvin pitkävihainen ja itsepäinen, - sellainen hän on sisältä tuo pieni ja heikko. Hän alkaa iskeä takaisin nyrkeillään, silmittömästi, sokeasti, - mutta minkäs huono voi vahvemmilleen!"

Silti onnellista aikaa, kaikin, saa elää Antti.

Lukijana takaraivossa tietenkin pyörähtelee, että Joelin omaa elämäähän tämä kuvastin: äidin sen Heikaraisen, taikka Mataleenan, hylkäämä huutolaispoika on päässyt sen papin leski-Walleniuksen hoitoon ja huolenpitoon.
Onnen poika siis hän jos kuka.

Melkein yhtä onnellinen kuin tämä hyväkäs:

Lempipuuhissa
 
+2½ C hiihdot 40 km/€ 

perjantai 18. joulukuuta 2015

Lyhyestä virsi - ruma

Kirja-arvostelut ovat aina olleet konstikkaampia kuin itse kirjat.
Mutta eivät ihan aina.

***

Kylävaaran

limbo          


== Ilkka Kylävaara: Sirra. Gummerus 1981.

Sirra on romaani. Sirra on ambulanssi. Sirralaiset ovat ambulanssin kaapannutta rytysakkia: Ratto-Riitta, Erkki Lettu ja Otto. Ympäri Suomea kaahataan. Tykeillä ampuillaan. Ruumiita listitään. Sika syö yhden fetsipäisen humun.

Kutka-Kylävaara poltti julkisesti kirjan joulun alla, siis tuhkaako tutkin? Siksikö en mieltynyt?
Olenkohan ilkkamaisen vai akkamaisen ilkkuva kun sanon totuuden: ainoan hymähdyksen Sirra aiheutti sillä kertaa, kun kirja jostakin käsittämättömästä syystä oli joutunut ylösalaisin käsiini.
- Karjalainen 22.2.1982
 
***
 
En siis ehdottanut, niin kuin EJ Sariolalle, Kylävaaralle nobelia, tai niin kuin Putin Blatterille. Ilmankos ei kiitoskorttia Ilkalta herunut Paulon lailla.
 
 
 

torstai 17. joulukuuta 2015

Tässähän tämä - kokonaisuudessaan

 

Täysosuma       

 pikareski          

 piilokärkineen  


Paulo de Carvalho-Neto: Setäni Atahualpa. Suom. Pentti Saaritsa.
a-sarja. WSOY 1981. 306 s.
 
Sanomalehti kertoo ajankohtaisasioista. Vuonna 1981 painettu kirja ei ole uutinen.
 
Siksi lyhyesti: 1923 Yhdysvalloissa syntynyt Brasiliassa kasvanut, Chilessä ja Ecuadorissa toiminut, Uruguayn Paraguayn, Venezuelan, Espanjan yliopistoissa opettanut kansanrunouden ja etnologian professori Paulo de Carvalho-Neto on kirjoittanut vetävän kirjan Ecuadorista, kahdesta "räkäintiaanista", useasta kunnon intiaanista ja suurlähetystön rappiolla elävistä "ihmisistä".
Täynnä lihaa ja verta.
 
Tämä pikareski piilokärkineen on täysosuma, etenkin sen rento suomennos.
Ah, erinomaista. Persaus!
- Karjalainen 19.4.1982


Mitäpä sitä tyhjiä horisemaan!
Ja varmaan Paulo ymmärsi tuon maita ja mantuja vilisevän tekstin sen kummemmin kääntämättä.

Näin on eilisen lupaus täytetty ja esille kaivettu.
Huomenna sitten päinvastainen murjaisu.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kuka ketäkin kiittää

"... ehotin Mauri Sariolalle nooppelia.
Kirjailijalta iteltään sain hyvin innostuneen viestin postikortilla", kommentoi Erkki Jormanainen, kirjailija itsekin, eilistä pottua pohtiessaan, voiko toimittaja olla kriitikko. Päätoimittaja oli tyssännyt lennokkaan alun.

Vaan kirjailijapa toimittaja voipi olla, jopa tunnettu kirjailija kuten Heikki Turunen Karjalan Maa -lehdestä; lehti on kuollut ja kuopattu, mutta Heikki senkun porskuttaa - kaheksannellakymmentä!


Turjailijalla oikein kunnon kemut!
 
Hyvä se on Heikki veäntäämmäännii, ei sillä - juhlan paikka son jälilleennii.
Mänkööt nopelit muile.
 
Jos sai Erkki kiitosviestin iteltään Sariolalta, niin panenpa paremmaksi: tuli silloin aktiiviaikoina Brasiliasta asti käyntikortti, jossa luki
 
TEL 213 / 559-5402
Paulo de Carvalho-Neto, PH. D.
Professor / Writer
 

Kortin takana käsin kirjoitettu viesti, joka kuului näin:
 
"Thank you for your note on my novel SETANI ATAHUALPA, published in Karjalainen 19/4 -82.
I am still writing SUOMI, my new novell.
 
Sincerely
Paulo"
 
 
Katellaanpa huomenissa, kiittikö de Carvalho-Neto, eli Paulo vaan näin tuttavien kesken, turhasta.

 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kirjaorjuudesta irti

kukin taaplatkoon tyylillään, ei pijä kaikkea kaikkien turpa rullalla lukeman
 

Vuoden viimeisessä Kritiikin Uutisissa, 4/2015, keskitytään kritiikkiin
- Heh! Mites muutenkaan!
ihan niin kuin Jääkiekkolehdessä lätkään ja Juoksijassa juoksemiseen.
- Torviko oot!

Kari Saviniemen mukaan japanilainen kirjailija Yasushi Inoue näyttää pienimuotoisilla romaaneillaan hyvän kirjailijan teksti-idiksen: "Kirjailija luo tilanteen ja jättää yhdistelyn sekä rakentavan kokoamisen vastaanottajan iloksi."
- Siinnon ideaa! Ruokakinhan on ite suuhun lapettava.
 
Jukka Laajarinne, kirjailija, miettii, onko mitään kehittävää saanut kriitikoilta.
- Kirjailija? En o kuullukaan.
Jotkut analysoivat romaanin juonenkulun ja sisällön, mutta harvempi enää kirjan rakenteeseen ja käytettyihin keinoihin pureutuu. Kaikki arvottavat kyllä.
- Antasivat numeron loppuun niin ei tarttis turhaa jorinaa lukea!

Laajarinne kummastelee kriitikoiden ohiampumisia:
  1. Kirjallisuustutkija lukee teoreettisen viitekehyksen läpi, millä ei juuri tekemistä 'kirjan ydinkysymyksen kanssa, ja antaa lopuksi teoksesta negatiivisen arvion'.
  2. Pienen lehden arvostelija ei nähtävästi, asiavirheistä päätellen, ole lukenut koko kirjaa.
  3. 'Valtakunnan päälehti lyttää käsikirjoittamani kuvakirjan ja yleistää yhden lapsen kokemuksen: Tästä lapset eivät pidä.
  4. Joku ei ole ymmärtänyt romaania, mutta 'uskaltaa reippaasti julistaa, ettei teos tuo mitään uutta edustamaansa genreen'. 
- Elä näihen kanssa ristillisesti!
Niinpä, omatuntoni Courier.

Onneksi ikä tekee tehtävänsä ja on kahleista vapaa. Kirjatkin saa lukea niin kuin ne itse haluaa: emotionaalisuus edellä keulimassa.
Usuttaa moiseen uskallukseen muitakin.

KU esittelee numerossaan Kirjailija-lehden syysnumeron, joka keskittyy kritiikkiin ja jossa kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen
- Kirjailija, taas? Ei mitään havaintoa.
vaatii kritiikille laadunvalvontaa jotta ylikävelyjä tapahtuisi harvemmin. Lehtien toimitusten j.n.e.
Blogeillahan on oma laadunvalvojansa jo: Kiiltomadon päätoimittaja Aleksis Salusjärven Laadunvalvontayksikkö.

Lehden päätoimittaja Marissa Mehr heittää pääkirjoituksessa, Pirstaleiksi pärähtävä kriitikko, säväyttävän kysymyksen kriitikoista: "... lakkaako ammattikunta olemasta, tai toisin sanoen, tuleeko siitä loinen jonkin muun, esimerkiksi toimittajan, ammatin kylkeen?"

lauantai 12. joulukuuta 2015

Marilyn Monroen mies

https://www.youtube.com/watch?v=8VOCgWDl8KU

Arthur Miller (1915-2005) näytelmäkirjailija ennätti pitkän elämänsä aikana kolmesti naimisiin, keskimmäinen avioliitto oli lyhytkestoisin; taisi Marilyn-vaimolla (1926-1962) olla monenlaista vientiä.

Omaelämäkerrallinen näytelmä Jälkeen syntiinlankeemuksen ei ole pelkkää MM:n parjaamista, vaikka kriitikot niin väittivätkin.
Niin luen tästä melkein viholliseksi muuttuneesta KK:stani, joka vääjäämättömästi, sittenkin ja kiitos, taitaa kuin taitaakin olla luettu ja nujerrettu vuoden loppuun mennessä: jäljellä enää 61 sivua.

Millerin näytelmistä ainakin Kauppamatkustajan kuolema ja The Crucible (Tulikoe /Noitavaino) jäivät  henkiin ja jälkimaailman näyttämöille.

Sielläpähän  pyörivät nuokin tiedot pääkopassani, kuin likapyykki pyykkikoneessa, aikansa ennen kuin huuhtoutuvat ja puhdistuvat eli katoavat pois mielestä todennäköisesti kokonaan. Jos joku vuoden päästä kysyy, kuka on Arthur Miller, todennäköisesti vastaan että amerikkalainen kirjailija joka oli naimisissa sen yhden filmitähti Dupiduun ja Dirlidirlidilidamin kanssa. Mutta, todennäköisesti: yhtään kirjailijan kirjoittamaa näytelmää en muista. Vaan väliäkö sillä, sillä uuden vuoden aikana on tullut tuhottoman paljon uutta tärkeää muuta muistettavaa nykäsistä, keskisistä, hakkaraisista, syyrioista, eu-loista ...
Siihen mennessä Pia Talonpoika-Nykäsen pressan kutsuilla nuljahtanut jalkakin (kuva) on varmaan jo parantunut, niin ettei ainakaan uutiseksi asti Iltalehteen riitä.

Että pulassa tässä pian olette tekin, jos ette - priorisoi.

ÄSH! tää onkin tään:
 https://twitter.com/vainioalisa?lang=fi


 

torstai 10. joulukuuta 2015

Pikkuhiljaa tästä hiihellään kohti joulua

On hanget korkiat niatokset ja ulukona paukkuvat pakkaset, van joulu joulu on meeillä.
Sibbeä vähän sekaan näin 150-juhlavuonna.

Sisältötodiste:

X XII seisoo allakassa, ja +5C mittarissa, joten ei oo ihme jos jo joululauluja laulatuttaa.

Ja pakkoko joulun alla on totuutta silmiin kahtoa toljottaa. Kuvittelee tuohon samalle sänkipellolle hanget, edes matalat, ja vaikka itsensä suksin siihen suihkimaan, mitäs vaikeeta siinä muka. Lunta nimeksi, jos ei uskalla vallan Stubb-lisin pröystäillä, vaan vähän KaisemminMäkäräisemmin:


Kyllä se siitä sitten joulukin tulla jolokuttelee, kun sentään sen verran valmisteltukin jo jotta piparitaikinakuppi on kaluttu ja tortunluumutäplällä kieli ja kitalaki poltettu.

Ahas!

Joulukortteja tuntuu pitävän nyt hetipaikalla rientää kirjuttelemaan ennen Kauniita ja rohkeita, sillä että maanantaiksi viimeiseen halpaan postituspäivään ennättäisivät laatikkoon.
No lähetään, lähetään!
Ja katotaan mitenkäs tänä vuonna käy, kun viime vuonna näyttiin jääneen voitolle.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Leningrad

 
Onhan tuolla tullut piipahdeltua milloin mikäkin mielessä: viimeksi jääkiekko, sitä ennen Dostojevski, niin ja Smolna, jossa Leninillä oma luukku niin kuin sittemmin Putinilla.

Hyppäisikö taas nousna pääsiäisnä vaikka Putinin jalanjäljille?
Sillä sen verran mielenkiintoisesti ikätoveri Mihail Berg (s.1952) kertoo lapsuuden ja nuoruuden aikaisista leikki- ja tappelupaikoista, joissa nämä naapurukset pyöriskelivät toisiaan tuntematta. Ovat voineet Taurian-puistossa tavatakin, mutta ystäviä pojat eivät olleet, eivätkä edelleenkään ole. Köniin antoivat ja köniinsä saivat huligaaninalut.

Mutta tuosta Bergin kirjasta, Kirje Presidentille, toisen kerran ja toisessa paikassa, ensin täytyy keskittyä 80-luvun neuvostorealistiseen 300 sivun Dorosinskaja & Krutsina-Bogdanov matkaoppaaseen Leningrad ja sen esikaupungit, jotta kuulujen poikain temmellyskentät Liteiny prospektin liepeiltä löytyisivät.

Ja löytyy, hieno kartta, latinalaisin aakkosin - sen verran sentään palvelualttiutta tai länsivaluutan tarvetta isolla maalla silloin!
Konnusennaja-aukio, Malaja Ohta, Krasnaja Konitsa löytyvät, Putinin Baskovoi -lapsuudenkuja jää epävarmaksi. Mutta selviää täältä.

Tämä jäljittelyhän alkaa olla yhtä mielenkiintoista kuin Veikko Neuvoselle koko luonto, Pirkka Pekka Pelteliukselle kukan tuoksu, sen presidentti Niinistön suosikkikukan, valkolehdokin, jonka Petelius nuuhki parinkymmenen metrin päästä eilisen Linnan-kättelyohjelmalausunnon mukaan.

Mutta onpa Pietarissa viisimiljoonaisessa popularykelmässä mitä jäljitelläkin!
Muitakin kuin Putin.

Siis
niin no ainakin nuo Pietarin kuulut kirjailijat, joihin patsaisiin törmää väkisin, Puskin, Gogol, Turgenjev, Dostojevski ...

Ja voi siellä jazzata, urheilla ja painiakin jos haluaa, varsinkin jos liikkuu Nevskiä syrjemmällä hämärissä; viime reissullakin se muuan kaveri kertoi tirauttaneensa yöllä täysillä turpiin sitä ryöstämään alkanutta taksisuharia, sitä josta jossakin jo kerroinkin joskus.

 

lauantai 5. joulukuuta 2015

ADHD


Erityisopettajanakin määrittelen Ilkan vähintään ADHD-porukkaan: ei tahdo perässä pysyä tämän matkamiehen kelkassa. Taipale - mitä sopivin nimi ainaiselle lähtijälle ja tulijalla!

Poliitikko, ylilääkäri, sosiaalipsykiatrian professori, pasifisti ja kansalaisaktivisti ...

Vauhtiveikko, sano!

Otteet kuin saarnamiehen, ja puheviittauslyhennykset samoin. Nyt vain uskonnollisten puhujien käyttämät, käsittämättömät ja itse sanomaa ja sisältöä sotkevat  Joh.3:17; 2.Moos.5:15; Ps. 21:11 jne. ovat vaihtuneet maailmanmiehen lukemattomiin yhdistyslyhennelmiin CPAPD, CAFIU, END, CNDIPPNW, IPPNW ...

Ota siitä sitten selvää, kun jo muutenkin on mukana pysyminen.

Mutta väliäkö hällä! Hyvää hän tarkoittaa ja aikaansaa: mm. asunnottomia 'alanmiehiä' ei enää ole. 
Näppituntumalta voi sanoa että hän tuntee kaikki Suomen vaikuttajat, ja lähimain kaikki vähänkin merkittävät ihmiset lähimaissa. Nokian johtajiinkin otti heti mainosmielessä yhteyden, kun pissillä käytyään Vappu-vaimo oli nähnyt naurettavan näyn, miten viimeisen päälle laitetut naiset tönkivät kyynärpäitään myöten seisomapissipaikan viemäriaukosta sinne pudottamaansa kännykkää.

Henkeä haukkoen tämän miehen perässä tässä mennään, 63. sattuma menossa 111:stä. Pakko välillä hellittää, ettei kelkasta kellahtaisi.

Vaan se on ainakin jo selvinnyt, että
kolme on kohdetta Ilkalla niin Suomessa kuin ulkomailla, minne mies aina päänsä työntää ja tutustuu apu ja auttaminen mielessä:
  1. mielisairaala
  2. vankila
  3. asunnottomien majoitustilat
Melkoista anekdoottia tarjoaa sekä sivujuonnetta pursottavat pääjuonteiden lisäksi vauhdikas Venäjä mon amour juttukirja ja sen tekijä.

Ainakin neljä on miehessä ihmistä sisällä samassa paketissa, minkä itsekin tässä toteaa:
"Kari Välimäki on joskus kertonut, miksi ihmiset eivät minusta oikein pidä: - Ilkka, sinä liimaat postimerkitkin neljä kertaa nopeammin kuin muut." 
Kirjavinkit

torstai 3. joulukuuta 2015

Iisakinkirkkourakka

Siis tämä: Kansojen Kirjallisuus 1-12.
34 vuotta ja 7000 sivusta  vielä lukematta tähteet, so. 67 sivua + lähteet.

Tuona aikana valtioita on hajonnut: mm. kirjassa mainittuja Tshekkoslovakiaa ja Jugoslaviaa ei enää ole.
Tuossa ajassa on sallittu kieli muuttunut: KK puhuu neekereistä tuontuostaan aivan luonnollisesti; ilmankos itsenikin on ollut hyvin vaikea hahmottaa neekeri-sanassa jotain negatiivista, varsinkin pitkänsaksanlukijana, englantia taitamattomana.

Aika kulkee lukijansa ohi, lukijan huomaamatta muuttua ja mukautua.

Edellinen hörppy Kansojen kirjallisuutta on runsaan seitsemän kuukauden takaa, tuolloin selvisi Mailerin kautta hipsteri-määritelmä: minulle-kaikki-nautinto-heti-tyyppi. En tosin ole tarvinnut tuota lapsi-karkkihyllyllä -tietoa mihinkään, sen enempää kuin Jr derivaattaansa. Peri amerikkalainen ihminen lienee kyseessä.


Mailerin ja Arthur Millerin välistä on poimittava teatterikirjailija Tennessee Williams (synt. 1914, oik. Thomas Lanier Williams). Juopon mississippiläisen retkun poika vaihtoi nimensä, koska alkuperäinen nimi olisi kuulostanut kevätsonetteja suoltavalta runoilijalta, eli vissiin linnun piipitykseltä. Tennessee sentään villejä intiaaneja vastaan puolustavalta taistelijalta.

Komea joukko näytelmiä oli syntyvä, vaikka ensimmäinen Williams, Battle of Angels, olikin täysi fiasko:
  • Lasinen eläintarha (1944)
  • Viettelysten vaunu (1947)
  • Taivas on raja (1948)
  • Kissa kuumalla katolla (1955)
  • Äkkiä viime kesänä (1958)
  • Baby Doll, elokuvakäsikirjoitus (1956)
Raha, seksi, ahneus, valheellisuus. Näkyvät. Ahdistusta ja pelkoa aiheuttaen.

'Williams haluaa näyttää meille kaikki ne pahat henget jotka ovat päässeet irti maailmassa', kirjoittavat tanskalaiset yliopisto-opettajatohtorit KK:ssa. Mitään sanomaa kirjailijalla ei ole, eikä elämällä tarkoitusta. Kuolema kolkuttaa jo kaikkien ovella.

Williams itse kuoli toistakymmentä vuotta KK-sarjan* ilmestymisen jälkeen tukehtumalla lääkepurkin korkkiin vuonna 1983.

Tuommoisia, valottomia, tahtovat syvällisimmät kirjat ja kirjailijat olla kirjallisuudessa.
Kavahtakaamme noita, varsinkin näin joulun alla!
Vai mitä?

*Verdens Litteraturhistorie -  Billeskov Jansen, F. J. m. fl.
Published by Politikens 1971-74 

tiistai 1. joulukuuta 2015

Almanakka - Joulukuu


Isolla kirjaimella lopetetaan, koska isolla näköjään on aloitettukin kuukausi: Tammikuu.
Eevan kunniaksi.
Vuosien vieriminen on nyt pistettä vaille - ennen uusia vuosia. Eeva Kilpeä jos ketä on syytä kuunnella, luonnonkunnioittajaa viimeiseen tinkaan. Linkolaa äidillisempää otetta, jyrkkyyttä kuitenkin ja selkeitä rajoja meille penikkatautisille.

2.12.
klo 23.56.
Minä olen taistelija ja näkijä. Tyydyn siihen, Alistun tehtävääni. Siihen on suostuminen.
Ei muuta tietä.  2003 - 75 v.
(Taas hybris-kohtaus! 2011 - 83 v.)
5.12.
*Me erosimme, Mikko ja minä, 30 vuotta sitten: ei ehkä olisi pitänyt.  1996 - 38 v.
6.12.
Torstai klo 0.21.
Ihminen ei pysty kaikkeen, mutta aika paljoon hän pystyy kuitenkin.  2001 - 73 v.
7.12.
Klo 23.17.
Eläiminä, miehinä ja lapsina lähestyy Jumala naista.  2001 - 73 v.
16.12.
Sunnuntai klo 13.54.
Ihmiset kuolevat ikävään. Ehkä kaikki olennot kuolevat ikävään.
He ikävöivät itsensä kuoliaiksi. 2001 - 73 v.
 
19.12.
Sunnuntai-ilta klo 22.42.
Kun lumi tulee, mieli rauhoittuu. Ihmismielikin on niin lähellä luontoa ja luonnon rytmiä kaikesta vieraantumisesta huolimatta. Kaikki on hetken puhdasta, kaunista ja levollista. 2004 - 76 v.
 
22.12.
Klo 5.05.
Elämähän on täynnä paradokseja. Vatsa on ruoansulatusta varten eikä siedä ruokaa. Olen kasvissyöjä enkä erityisemmin pidä kasviksista. Toiset kaipaavat ihmissuhdetta voidakseen riidellä, he eivät pysy terveinä ilman riitaa (väitti isä äidistä!). Jotkut ovat maailmanparantajia koko ikänsä, mutta inhoavat ihmisiä. Minä kärsin yksinäisyydestä, mutta en siedä seuraa.  2005 - 77 v. 
24.12.
Niin kaukaa lapsuuden joulut hohtaa
ja niissä toiveet ja tosi kohtaa
kuin satukirjassa konsanaan,
ei haihdu ne mielestä milloinkaan.
(Vanhaa muistoalbumia mukaillen) 
31.12.

*Viimeinen yö. On 52 vuotta siitä kun Mikko ja minut vihittiin Tainionkoskella kirkkoherran kansliassa vuoden viimeisenä päivänä 1949.
  2001 - 73 v.
 
 


perjantai 27. marraskuuta 2015

Ai kuk kiva!

Arvon tässä parhaillaan L.L:n lyhyttä karriääriä ihaillessa jotta paneutuisko noihin venäläisiin Jerofejeviin ja Bergiin ja esittelis velloset Cityssä vai ottasko ja kirjottas siivouksesta.

Taidanpa pysyä potulla
ja muistella mitä sitä tuli siivotuksi, so. koko eilinen päivä remontin jäljiltä kirjojen kimpussa:

 a) poistoon b) vinttihyllyyn talteen c) alas pelastukseen yltöhollille.

Kerrankin mielenkiintoinen siivouspäivä!
Pölynpyyhintää ja veden kanssa lotraamista, kostealla rätillä hankaamista se lähinnä oli - ja kansien silittelyä ja sus'siunaamista.

  • a) Laatikollinen kiertoon jos jollekin kelpaa. Kirjavaliot, ne neljän romaanin koreakantiset pätkät kiireellä huit'hittoon! - ei noilla suomalaisia kirjailijoita onneksi pätkien rääkätty. Muutama kulahtanut lastenkirja, Sipilän vaaliläpykkä pois, Paavo Dostojevski V saa jäädä, ei siitä eroon pääsisi kumminkaan, kohta joku takaisin kantaisi. Nobelisti-79 Singerin Orjaa kaksin kappalein jostain syystä, toinen keräykseen, toinen Lublinin taikurin ja Soshan viereen paraatipaikalle alas.
  • b) Vinttiin kummallisia kirjoja -70-80-90-luvuilta, kuten Pällijeff Pertti Outoja leikkejä; Kotilainen Ari Ensimmäinen ero; Niskanen Pentti Yö ja usva jne. Talteen röykkiö lukuromaaneja = rakkausromaaneja -40 luvulta. Tuntemattomia kirjailijoita, tuntemattomia nimikkeitä, päällyksettömiä: ei voi tietää sisältöä jutun juonta. Ylös myös kaikki Utriot ja Sankarit, Kautut. Jääkööt jälkipolville selvitettäviksi. Tärkeitä lienevät olleet koska kotiin on hankittu. Hietamies-Hirvisaaren kanssa emmin alas jätän, jos joskus ...
  • c)  Pelastettavaksi, alas heti saataville myös Lo-Johansson Onni, Lyckan - en roman om kärlek på jorden; Tytti Parras Pieni hyvin kasvatettu tyttö Jojon viereen; Waltari Suuri illusiooniHaakana Kiva päivä; Lempi Jääskeläinen, nimensä tähden ja kun kerta toinenkin paljokirjoittanut viipurilaiskuvaaja pelastui ...
Tuomoista hurssasin pitkän päivän, ja yksi komerollinen vielä selvittämättä!

Että kaiken kaikkiaan:
Kiva päivä!
Vaikka lumet sulamassa tykkänään pois.

           

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Sanoista ei täsmään

Aina kun tekee mieli erikoisen hyvää ja aromikasta, hiipsin kaapille ja otan litteän hopeisen taskumatin ja sinisen suklaalevyn - kokoisen kirjan.

Suljetuilla porteilla. Volter Kilpeä, niinpä tietenkin - mitäs muuta!


Saaristolaissarjan, tuon hienon hitauden ylistyksen, ja koko tuotannon runsas satasivuinen kiteymä, jota tietenkään ei taas juuri kukaan tahtonut ymmärtää.

Niin kuin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran biografiakeskuksen Kilpi-pienoiselämäkerta ohimennen heittää: Sen vastaanotto antoi taas aiheen katkeraan purkaukseen. No mitästä suotta, Kilpihän (1874 - 1939) kävi silloin jo viimeisiään, elettiin vuotta 1938, ja mies jo vuoden päässä kuolemaa.

Turha Volterin viimeiseksi jäänyttä tiheää ajatteluntiivistettä on järjestelmällisesti lukea, ja paras kun tyytyy kerralla pariin kolmeen sivuun moneen kertaan lukien, siitä huolimatta että sen jokaisella sivulla on tekstiä vain runon verran.

Ja ennen kaikkea, kuten tämän päivän potun ensivirke antaa ymmärtää:
ei siellä kaapilla sovi joka päivä käydä!
Niin pysyy aine kirkkaampana ja oma pää jalompana, tai oikeastaan toisin päin.

Muistaa myös täytyy, että on uskallettava Kilven takaa Hurmeen lailla kaivaa se mahdoton määrä huumoria mikä kirjoituksiin sisältyy - paitsi tähän viimeiseksi jääneeseen emmintään. (Julkaisivat ne tosin Suljetuilla porteilla kirjan jälkeen vielä kirjailijalta kesken jääneen fabuloinnin Gulliverin matka Fantomimian mantereelle.)
Vaan seuraavan epävarmuuden säkeen/säkeistön vuoksi minä nyt tässä innostuneena liikkeellä hääräämässä, melkein koko yön sitä hokeneena, että ai että!, noinhan se on että tuskin sanoista mihinkään, ei edes välttävään likiarvoon, täsmästä nyt puhumattakaan:

'koskas on tuulta kaittu aidanpälkein, katiskaa paaluttu upiulappain pohjattomiin,
 
elämänmieli karsinoitu sanakirjainten saivaroin?'

*****
 

PS 
tänään oli tosin lumitilanne hupenemaan päin -
lunta enemmän suksen päällä kuin alla.
30 km kasassa.




lauantai 21. marraskuuta 2015

Tasanteella Taipaletta ja Jerofejeviä

Suunnitelma päivän pääasiasta: Nyt näyttää hyvältä - maa valkeana. Hiihtoneuvot aitan parvelta alas ja eikun rantatietä hinkkaamaan Hyytsaareen - eikös pian matkakassa ala karttua. Entinen taksa: kilsa per euro - tavoitteena se vuotuinen tonni.

Alas siis on tultu ja ylös noustu, muttei korkeuksiin saakka. Asumistasanteelle jääty. 
Lokoisaa palata päiväjärjestykseen remontin jälkeen! Mikäs tässä nyt taas pällistellessä, kun kourassa vasaran paikalla kirja, sahan paikalla kirja, taltan paikalla kirja, poran paikalla kirja. Enemmän kirjoista irtoaa kuin nuista samperin kaluista ja ruosteisista naulanpäistä. Nuista muista muuta saa kuin tetanuspiikin käsivarteen.

Kahta vähemmän tasaista äijää tässä tasanteella rinnan kuljettelen: Viktor Jerofejevin Miehet, Ilkka Taipaleen Venäjä mon amour. Jerofejevin kiukkukirjoituskokoelma on kymmenen vuoden takainen, Taipaleen uunituore. Persoonaa pelissä aimo annos molemmilla. Venäläinen maailmankansalainen ei maataan mairittele, suomalainen samanmoinen suomettumatta sitäkin enemmän lääpällään itään. Mutta olihan Ilkka ihastunut kirkon puu-ukkoihinkin: Kauppalehti Vaivaisukot ja -akka Kerimäellä kohta 08.06.2013 - 12:00.

Parempi näiden jyrkkien äijien seurassa keskellä tasannetta pysyäkin, sillä horjahtamisvaara, ylös ja alas, on jonniinmoinen.

Helsingin kirjamessuilla, missä aiheena Venäjän kirjallisuus, taisivat olla kumpainenkin. Jerofejev sai kai kutsun keittiön kautta ja enemmän omasta aloitteesta; syy lie ties missä.

Mielenkiintoinen kaksikko rinnan lukea ja ihmetellä miten monella tavalla venäläinen sielu on liikkeessä ja ennen kaikkea miten monella tavalla tilan voi tulkita. Taipale jos kuka ei sanoja säästele epäkohtiin törmätessä, vielä vähemmän Jerofejev.
Mutta.
Kohteliaisuusko naapurimaata kohtaan jättää Ilkan nyt kakkoseksi; tosin johan Taipaleen kirjan nimikin sympatioita säkenöi sekä esipuhe: "Minulla on resepti suomalaisille. Hankkikaa ystäviä. Venäläiset ovat hieno kansa."

Kosmopoliitti Jerofejevillä näyttää olevan monenmonia ns. näkemyksellisiä eroja Ilkan jos monen muunkin kanssa.

Tulee hauska retki näiden vanhojen äijien seurassa - vau!
Onneksi pääsi sieltä ylhäältä alas ja alhaalta ylös tälle elämisen tasanteelle taas.

Jos ammatinvalinnallisista syistä ihan ärsykkeeksi pelkästään, tai piruillessaan, liittäisi tähän lainauksen, millaisiksi venäläiset opettajat näkee VJ, joka eli diplomaatin puoskana lännessä kuljeskellen pitkin Champs-Élysées’tä ikätoverien kahlatessa Moskovan kaduilla ja Siperian taigalla:

"He antavat opetusta rappiossa ja täydellisessä rappiossa. Yksi on kännissä, toinen ääliö, kolmannella on tyhjät silmäkuopat, neljännellä hilsettä, viides on huijari, kuudes pukeutunut mantteliin, seitsemäs on kääpiö, kahdeksas on noita-akka jolla on vetoketju auki, yhdeksäs neurootikko, kymmenes herkkä kusipää ja agraari, yhdestoista kannattaa kenraali Vlasovia* ja kahdestoista on jyrkästi vastaan."

*neuvostokenraali, joka siirtyi Hitlerin puolelle ja perusti "Vlasovin armeijan".
Hirtettiin sodan jälkeen Neuvostoliitossa.

 
                                   
 
 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Milloin yllä, milloin alla

Omakotitalon omistajana elely on useimmiten haastavampaa kuin kerrostaloeläjän. On tuosta tullut joskus mainituksi.
Jännää: saa keikkua milloin ylisillä, milloin alisilla.


                                         eilen
                        ylhäällä
                  in
    Nuuuuu-               
                    
 

   Nääää-
                 in
                      alhaalla
                                         tänään


Ylhäällä ettei sadepisara pienoinen otsaan kattopellin reiästä lotskahtaisi sängyllä makoillessa.

Alhaalla sillan alla ettei sama pisara jäätyisi vesiputkistossa, ja jottei Lempiä palelisi talon kivijalassa, kun nyt talvikin tuloillaan ja hiiret sisälle tuppautumassa. Tarkenee sitten Lempi hiirivartiossaan.

'Könyä - ja olet turvassa!' kuuluu kuiske, käskyksi pian muuttuva.

Haalareihin vaan!
Vaikka olisi sunnuntai, vastoin Lassen lurituksia.

torstai 12. marraskuuta 2015

Vanha Äijä


- Sus siunakkoon! sanon, kun susista tässä taho millään eroon päästä, kirjassa vasta tavattu tuo kelkkakonna-Oivo ja heti perään ihka oikia Puruvein saarien susi ja päälle vielä tämä lauma tuolla järvenselän takana.

Kuuskytä-luvulla oli sankarillista tappaa susi.
Kaheksankytä luvulla alkoi olla jo siinä ja siinä.
Sen jälkeen suden tappamisesta on tullut vähintään yhtä suuri synti kuin rasismi, sukupuolinen ahdistelu tai tytöttely.

60-luvulla unkarilainen luonnonhistorian opettajamme Ferenc Bayer marssitutti luokkamme kaupan makasiinin edustalle, minne oli tuotu saarilla Ahosen Teuvon ampuma susi näytteille. Kylymi näky, muttei pyörryttänyt niin paljon kuin sittemmin Pippurin Reinon hevosen salvuuesitys hohtimilla Kauppalan navetan tietämillä 'paskaopin' tunnilla.

70-/80-luvun vaiheilla Timosen Martti yhtenä kevättalvipäivänä ajaa kurautti rajakoulun pihaan ja toi näytille juuri ammutun suden: no ei muuta kuin pusakot päälle ja penskojen kanssa höyryävää raatoa katsomaan. Ei kylymäny, vaikka putkahtikin mieleen, jotta olisihan tuo ryökäle voinu rynnätä pyöräilevän open puolenpeninkulman pituisella koulumatkalla housunlahkeita repimään ja kinttuja kutittelemaan.

2000-luvulla eipä enää taida juuri kellään olla kanttia kehua noita aikoja, tai tekee kardinaalimunauksen, samanlaisen minkä Ismo Alanko (s.1960) teki opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Kaisa Grahn-Laasosta (s.1983) tytötellessään. Pian saa, niin kuin Ismo sai, rasistiakin leimaavamman, ketkahtavan nimen
Vanha Äijä.

Joten sovitaan että ne olivat tyhmiä aikoja, yhtä tyhmiä kuin Ismon lapsus: parempi juosta sutta/opetusministeriä pakoon kuin käydä kimppuun.

Eli tuhmasti tekivät eilisillan pojat ja varsinkin se pääampuja, pojankloppi Vikke, joka nuorten seikkailukirjassa lasautti Puruveden saarisuden kuoliaaksi, ja sitten vielä Lehikoinen - maisterismies! - kehumaan:
"Kuollut ... Ja kuollut susi on paras susi."
Oli miten oli, hyvin viihdyin kämmenen kokoisen Veikko O. Haakanan Mykiösaaren mysteerin parissa, en niinkään tuon suden jahtaamisen takia vaan sen kesäisten tuulahdusten takia, joita kirja sivu sivun jälkeen haisteltaviksi nostattaa.

Hyvä Veikko Haakana!

Valistuksen painama kirja on vuodelta 1964. Ja se on puolensataa kirjaa kirjoittaneen Veikon, 92 v, kirjailijauran alkupäästä, viimeisin on neljän vuoden takainen Unien kirja.
Melkoinen Vanha Äijä!

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Personifikaatio

 
Montakohan kertaa pakkasaamuna liiterin oven aukaistuani ja puuvuorta katsottuani olen säälinsekaisesti alkanut höpöttää kaikkivaltiaana armahtajana ja hyväntekijänä: "Sinut minä pelastan paleltumasta, ja sinut noukin, ja sinut sieltä tään ison rötkylän alta ... sisälle uunin lämpöön." Oikeasti uskoen halottujen pätkien tuntemuskykyyn: miten kiitollisia ovatkaan kantotelineeseen päässeet!
Rampin kiinni painallettuani kuulen jäljellejääneiden pettymyksen voihkeen.
Onneksi eivät puhua taida - sitä mölinää ei kestäisi edes koulun luokkamölinässä konkaroitunut opettaja.

Että kyllä tässä lukijana
kaikenlaista sanomaa on harjaantunut vastaanottamaan,
ja mielelläänkin vähän realismin proosasta poikkeavaa. Vaikka semmoista Huovisen ilmavaivaista brutaalia bronttosaurusmaisuutta kaatopaikalla. Kafkasta nyt puhumattakaan.

Nytpä  personoituu moottorikelkka opettaja Seppo Kämäräisen opettajainromaanissa Synnöve - tappaja moottorikelkka.
Mustasukkaiseksi kehno, Lapin oudolta Ohvolta ostettu kulkukelkka, heittäytyy kun Karri, nuori opettaja, taitaa rakastua Carolaan, kiertävään enkunopeen. Kelkka antaa oikeat raivokyydit Carolalle kesken verkonlaskupuuhien jäällä, ja lepyttelyä lepyttelyä tarvitsee koulun ulkovarastoon teljetty kelkka.

Koulumiljöössä lomineen joulujuhlineen liikutaan; johtajaopettaja jää jumiin ampiaisten takaa-ajamana kattokorkeuksiin kun tikkaat luiskahtavat ampiaissodassa alta; koulunkeittäjän sopan on syytä maistua jne. Kolmiopettajainen koulu elää.

Siinä sitä onkin lukijalla paneutumista ja sulattamista aitorealistiseen pitkään rikosromaaniin  upotetussa moottorikelkkafantasiassa. Ja kirjailijalla koossa pitämistä!

Sitä rikosta tässä jään odottamaan koko ajan kuitenkin toivoen ettei mitään tappoa tapahtuisi.
Niin olisi kaikille somempi.
Huumorinhenkikin kun kerran vilkkuu. Please.


tiistai 3. marraskuuta 2015

Rännipellenä


Ei tässä aivan Anni Swanin Ränni-Pellenä enää olla, vaikka kaiholla niitä lapsuuden aikojen luettavia muistellaankin. Isoksi on vartuttu, ylös kiivetty, joten rännihommatkin ovat konkretisoituneet: ei kun otat putsikepin kauniisti oikeaan käteen, kapuat ja alat puhdistella täyttyneitä kouruja jotta syöksyputkille saadaan virtausta, eikä kaikki vesi pitkin seiniä valuisi.

Kiivettävä on tikapuita pitkin melkein taivaisiin! Ei auta. Jottei noita paikkauksia enää huolisi tehdä.


Aikasi hinkkaat ja hankaat niin johan kohisten taas syöksyputkia pitkin vesi lorisee.

Sittenpä illan tullen on aika taas kirjojen ja lukemisten, tuntemattomien ja tunnettujen: Straniusta ja Kämäräistä ensisyöttöön. Vielä pala vahvaa Joelia unen alle: Onnen poikaa - ka, mikäpä sen kuvaavampaa!

Gummeruksen katalogista voi jo enteillä kevättä, mitä sieltä tuleman pitää. Ainakin nämä kaksi on valittava:
  • Marceline Loridan Ivens: Isä et koskaan palanut
  • Milja Kaunisto: Luxus. Historiaa ovat, toinen totta toinen tarumpaa.
Keskitysleiriltä terveisisä  Ivensiltä, Kaunisto on vallankumouksen pyörteissä. Ivens paikan päällä, Kaunisto kiikaroi.

Ja kappas vain! Helsinkiläistynyt Joensuun poika samassa rytäkässä:
  • Otto LehtinenWurlitzer.
Bioanalyytikko Lehtinen pyöräyttää esikoisensa. Siinäpä lienee nielemistä, jo nimessä.

Jotta mikäs hätä tässä: karavaani kulkee ja kriitikot räksyttävät.
Mikäs meidän ei ole ollessamme!


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Almanakka - marraskuu




'...marraskesi-orvaskesi-verinahka.'
Loru melkein kuin hippaleikissä ekahippaa haettaessa. Paha paikka.
( Orvaskeden ylin kerros, marraskesi eli sarveiskerros (stratum corneum) - Sarveistumisen aikana solu käy läpi ohjelmoidun solukuoleman, apoptoosin, joten marraskeden solukko on kuollutta.) WP 

Niinpä.
Eipä muuta voi virkkaa kun akkunasta katseen ulkoistaa: sataa tihuuttaa ja hämäränrenki hiipsii päivät pitkät ulkosalla uhrejansa nitistämässä.

Vaan onko pakko katsoa: vetää vällyjä niskaan ja ottaa esille ihanaisen naisen, Eevan - tarkkailee mitä Kilpi on marraskuistaan löytänyt!

2.11.2002 Pyhäinpäivä, puolilta päivin

Elämä on velvollisuus, joka on suoritettava, jotta saa kuolla.  Eeva 74 v

10.11.2001 Lauantai, klo 10.05.

Kirjat ovat parasta mitä olen aikaansaanut - lapseni on luonto synnyttänyt73 v

29.11.1999 Klo 16.45

Kaikki me olemme sisaria ja veljiä.
Poikanikin: te olette minun veljiäni,
minä teidän sisarenne elämässä.  71 v

29.11. 1993

Riemu täyttää mieleni:
minä en ole onnistunut pilaamaan lapsiani!
He ovat onnistuneet välttämään kasvatukseni.
Kiitoksia, poikani,
te vapautatte minut syyllisyydestä,
erinomaiset miehet.
Minä: onnellinen äiti.
 
Elämän tarkoitus on päästä kotiin.  65 v
 

Näillä pärjäillään hyvinkin joulukuulle.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Syksyinen sää sieraimissa

Lukeminen saa olla silloin kun on aika valmistautua tulevaan. Häthätää muutama sivu Jarkko Ruutua mahtuu viikon iltoihin sekä yhden kokonaisen kirjan nielaiseminen: Hoviseppää Varsovasta.
Viikkomoinen kulahtanut risusavotassa, moottorisaha ja kassara kädessä.


Naapuri kai näki, kalvenneesta naamasta, että tuo mies tarvitsee happea ja raitista ilmaa, ennen kuin sassaroi, ja tarjosi hakkuun jäljet raivattavaksi. Mikäs kun on väkevä vaimo rinnalla, käyhän se meiltä! Sen mukavampaa hommapaikkaa olekaan kuin metsän humina yllä ja kosteahko syksyinen sää sieraimissa. Siinä henki kulkee ja hiki lämmittää.
Harmi vain että moottorisaha on välillä käynnistettävä, eikä sen pärinä korvia hivele.

Mutta on siinä taikansa sivistyksen ulottumattomissa olla, milloin kourassa kassara milloin katse kadonnutta kassaraa etsimässä: - Ootko nähny minne kehnoon sen panin?

Enää puuttuu Mats-metsämiehen piste iin päälle: kannonnokassa sateen tihkussa nautittu  nuotiotulessa lämmitetty hernerokka ja lusikan pyyhkiminen housunlahkeeseen.

Vaan nyt on pihamaa täynnä puuta jos risuakin - ja mieli auvo.

Mahtaapa olla melkoinen vastakohta nousna viikon istuma Svenska Teaternissa: oo Mamma Mia!

 

torstai 22. lokakuuta 2015

Pankin-Ainokin jo lähti

Leikkikaverini lähti.
No ei me enää viimeiseen viiteenkymmeneen vuoteen leikitty. Vaikka takuulla Aino vielä satavuotiaanakin olisi kumartunut lattialle pöydän alle kauppaleikkejämme leikkimään, sen verran leikkiverinen ja iloinen lintu hän koko elämänsä ajan oli.

Mitä sitä suotta suremaan kun ilojakin elämä tarjoaa!
Niin se Aino ajatteli, varmaan. Ja nauraa kiekautti päälle.

Oli elinvoimaa, oli tiedonhalua, oli liikunnanhalua, ja oli ennen kaikkea seuranhalua - ken Ainon seurassa pitkästyi niin melkoinen tosikko piti olla. Aikamoinen verovirkailija!

Tyttöpäänä eli ja tyttöpäänä sadankahden vuoden iässä pani pyörän parkkiin ja lähti. Pankin-Aino. Kaikkine iloineen.
Mitäpä kuolemaa suremaan, kun ilon jätti elämään meihin.

Antaa pappi-Joukon puhua, juhlallisemmin puhuu ja runoilee syvemmin kuin leikkikaveri tässä.

TÄHYSTÄJÄTYTÖT
(omistettu omalle äidille Tampereella ja Aino Hirvoselle Rääkkylässä)
 
Missä ovat ne kirkot ja kirkontornit, jonne te nuoret neidot kiipesitte?
Voi, niitä on kaikkialla, korkeita tähystyskattoja joka puolella.
Te kiipesitte vaikka yösydännä talven viimassa
jotta saitte pelastaa yhdenkin ihmisen.
Te nuoret tytöt, te tähtisilmät!
Teidän nimi oli Aino ja Annikki, Anna ja Marjatta -
teidän korvistanne oli korutkin viety
sotateollisuuden tarpeisiin,
mutta te kuuntelitte, ja te kuulitte kaiken.
Tuonne kirkonmäelle te juoksitte ja tornin portaat kolisivat.
Suntio huusi: ”Älkää teloko itseänne, älkää niitä lankkuja tiputtako!
Kiivetkää varovasti – mutta nopeasti!”
Ja te tähtisilmät kiipesitte, kellotapulin luukut avattiin.
Ette tähystäneet tähtiä te kirkassilmät,
nykytytöt katsovat ja odottavat romantiikkaa tähdistä,
te katsoitte, tarkasti katsoitte ja kuuntelitte
tuleeko tähtien välistä kauhea pommikone.
Moni teistä tähystäjätytöistä on Taivaan Isän luona
ja katselee rauhan rantaa, mutta joku teistä,
tähystäjistä, tulee vielä kirkon penkkiin
sen korkean kiipeilytapulin alle,
nyt ilman pelkoa, ja te huokaatte:
Varjelkaa lapset elämää,
katsokaa lastenlapset niin kauas kuin silmä kantaa,
mutta varjelkaa elämää,
Taivaan Isä meitä kaikkia rakastaa.

    Jouko Lehtonen


lauantai 17. lokakuuta 2015

Maisemanvaihtajia Pujolla*

Tasamaan tallaaminen jos kyllästyttää, on vaihdettava maisemaa.
Kiivettävä ylemmä.

Sama kuulas ilma, raikas sää täälläkin, missä niin Minna Canth, Juhani Aho, Oskar Merikanto kuin Järnefeltit ovat aikoinaan kansallismaiseman kanssa tuttavuutta hieroneet ja anturoillaan astelleet. Eikä maiseman arvo lie tärvääntymässä yhdestä vähemmän kunniallisesta Potunpitäjästä, joka joukonjatkoksi nyt perässä pisteli.

Sama pahulainen se täälläkin silmiä kivisti ja aristeli mikä Punkaharjullakin aina: asfaltti. Vaan voi sen välttää kun alas päin aikoessa huomaa mutkittelevan kinttupolun.

Ja on se päällynen hyväksyttävä, sillä onhan se siisti, lipposille kuraton, ja hyväksyyhän ihan mielellään Potullaistuja nuo hyppyrimäetkin viisin kappalein, vaikka mitä noita enää harrastajia koko maasta löytyy: alle sata hyppääjää joka tapauksessa - kertyy siinä hökötyksille hintaa.
Uljasta se silti on, älyttömän uhkarohkeaa kun paikan päältä katsoo eikä television turvin; ymmärtää paremmin senkin eikä ihmeenä pidä jos Mattiakin juotattaa ja laulatuttaa vielä vuosien jälkeen.

Sattuipa niinkin ajankohtaisesti, että osui myös toinen maisemanvaihtaja paikalle.
Siinä alkuasfaltilla tuli vastaan tennarit läpsyen haletti päällä ja käsilaukku olalla: oltiin varmoja että kaupungille laskeutuu asioitaan toimittamaan. Vaan eipä. Hetikohta ohitti meidät, ei ollutkaan jatkanut matkaa liikennevalojen yli vaan oli kääntynyt takaisin mäkeen - mennä paineli niin että helmat maata pyyhkivät.

Eikä kauaakaan kulunut niin jo huohotti taas alaspäin.
 
- Lenkillä se on, totesimme kunnioittaen. - Todennäkösesti niitä uusia pakolaisia.

Sen verran pelokkaaltakin meistä vaikutti.

Luonnonsuojelualuetta keskellä kaupunkia, ihmisiä myös suojeleva - näemmä.
208 ha,
232 m merenpinnasta,
160 m
Kallaved ...Oho! N y t  tuli paljastetuksi paikka, joten pannaan sitten loppuhuipennukseksi ja oikein kuvan kera satusetä Topeliuksen säeylistys vuodelta 1873 *Pujo:

'Täyttä  käsitystä Kuopion kauneudesta ei voi saada ennen kuin on noussut
tuolle kohoavalle harjalle, Pujo-vuorelle,
joka ylöskiipeämisen vaivan palkitsee ihanimmalla näöllä Kallaveden selkien ynnä niiden satojen saarien, luotojen, salmien, lahtien, ruohorantojen, savuavien höyrylaivain ja kaukaa paistavien purjeitten yli.'