Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Lentoliput tulostimesta

Piti tämäkin aika nähdä: napuloit muutaman tovin läppärin kannen alta näppäimiä ja huomaat tilanneesi  matkan Islantiin, tuonne Satujen saarelle, maksanut sen, ja tulostin alkaa työntää lentolippua, boarding passia sisuksistaan. Sen kuin ojennat kätösesi monistetta vastaan ottamaan.

Ja sitten lennetään Satulaan!

Kaksi Suomen mittaa Helsingistä Norjan yli niin perillä ollaan: lähtöaika 15.00, tuloaika 15.50!
Viidessäkymmenessä minuutissa!
No niin tietysti: aikaero 3h.

Islannissa, siellä saagojen Satulassa ollaan ja ennakkoluuloisesti haistellaan: tuoksahtaako maanmura Keflavikin lentokentällä sille itelleen:
"Kuuma vesi haisee pierulle. (Hassuinta on se, että hajua ei muutaman vuoden asumisen jälkeen enää huomaa.)"
Niin toteaa houkuttelevasti Islannissa asuva Satu Rämö Mondossa.

Jos teksti-tv-toimittaja Matti Rämö katseli kuukauden Islantia polkupyörän satulasta, me katsomme Satumaata tavanomaisemmin, tosin asiantuntijan, oman tyttären, maassa asuvan, opastuksella.

Saas nähä mitä nähhään  eli - nähhään!
Sjáumst þar!
1h/11 h



maanantai 22. huhtikuuta 2013

Pekka Puska purki syöntään

Aurinko jopa lämmitti ja ajoi ensimmäisen kerran ulos pihatöille. Hangen alta paljastunut rankakasa keskellä puutarhaa ei ole koristus, sen päälle viskatut kuusen oksat vielä vähemmän koristelevat kokonaisuutta: edes ne kassaralla pois, ulkosaunan eteen sytykkeiksi.

Koivuhalkopinot olivat talvehtineet hyvin, nyt lumesta kuoriuduttuaan tosin kieroutuneina ja notkollaan, kapuloita maahan pudottaneina. Eivät nekään iloina silmille. Eikä se lastujen, pikkupilkkeiden, sahajauhojen sekasotku mikä oli jäänyt syksyn kiireissä talven yllättäessä haravoimatta.
Haravalla, haravalla sipaisu sieltä täältä, ja johan näytti toiselta!

Kompostikin oli talven jälkeen herännyt täyteen tohinaan. Vesi virtasi puutarhan halki tulvien ruohottuneesta ojanteesta pitkin puutarhaa. Muutama lapion pisto,  ja vesi löysi paikkansa, jatkoi purosena metsän laitaan.
Sitruunaperhonen imi maasta siivet yhteenliitettyinä energiaa. Jokunen lintukin pyrähteli paikalla. Ja naapurin Reiska vaihtoi renkaita.
Kevättä alkoi olla.

Pekka Puskaa piti rientää kaupunkiin kuulemaan: 'yksittäiset tutkimukset näyttävät mitä näyttävät, netttiin älkää takertuko, yhden tutkimustuloksen painoarvo ei kovin luotettava voi olla, tutkikaa kokonaisuuksia, niitä pinoja joissa on paljon tohtoreiden papereita laajalti ympäri maailmaa - ne kyllä näyttävät oikean suunnan eikä jokin yksittäinen tutkimus eläinrasvojen terveellisyydestä, kun se niin ei kuitenkaan ole, vääjäämättömästi on toteen näytetty eläinrasvojen epäterveellisyys, samoin tupakoinnin, alkoholin, ja todettu liikunnan ennaltaehkäisevyys, karppaukset onneksi tulevat ja menevät rumentamasta hyvään suuntaan osoittavia tilastoja...'

Paljon hyvää on neljäkymmentä vuotta vanha Pohjois-Karjala projekti aikaan saanut. Nyt sitä tarvitaan maailmalla.

Vietettiin sydän iltapäivää yliopiston juhlasalissa, Carelicumissa, jonne oli kokoontunut Iivari Monosen symposiumiin puolentuhatta kuuntelijaa, suurimmalla osalla jonkilainen sydänvaiva tai pelko tulevasta. Puolet porukasta olisi jo haudattu ilman osaavaa hoitohenkilökuntaa ja nykytekniikkaa lääkkeineen leikkauksineen.

Kardiologian erikoislääkäri Juha Mustonen puhui sydämen värinöistä niin että sydämessä tuntui; ohimennen ennen tilaisuutta oli aamupäivällä ohitusleikannut tahi pallolaajentanut kolme potilasta, välillä piipahti tänne salille puhelemaan, ettei se nyt niin kummaista nykyään enää ole, jokapäiväistä puuhaa ohitella ja laajennella.

Juhahan se minutkin silloin aikoinaan sydämen 'ojitukseen', tykytyksen estoleikkaukseen järjesteli.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kiskot itään, lento länteen

Tarkkoja jos ollaan niin näytelmän nimi oli Kiskot itää, Markku Pölösen ohjaus Joensuun kaupunginteatterissa. Laulut Kai Hyttisen käsialaa, kaikki ennen kuulumattomia.
Tekikö se että näytelmä oli kolmas katsomani neljän päivän sisällä, kun ei oikein iskenyt?

Silti: teatterissa istun mielelläni vaikka näytelmä ei pahemmin miellyttäisikään, koska niin paljon herkkää suoraa hetkeä näytelmä kuin näytelmä tarjoaa, tai siis näyttelijät tarjoavat.

Keskiviikkona on edessä sitten lento länteen taikka luoteeseen, se on valmistelussa.
Ei! ei! ei matkalaukkua pakkaamassa taikka matkavaatteita suunnittelemassa, vaan Laxnessia ja muuta saagaa ja Eddaa luennassa, Rämön pyöräkirjaa kääntelemässä, mukana tuulessa polkemassa, kylmästä kangistumassa.

*********
Lossille tulee 16, eestaas parin tunnin matka, etenkin kun tuulee niin kuin joka päivä oikein puhurina on tuullut, monenlaista mäkeä ja mutkaa matkassa, viimeinen vitonen varsin mäekästä. Vaan en minä valita, sanonpahan vaan, ei se silleen kyrsi. Lossiväylä oli levinnyt satoja metrejä kumpaankin suuntaan, oli jo jäänmurtaja käynyt syväväylän puhkaisemassa.

Metsäkauris pomppi tienlaidasta mäen päältä kuusikkoon. Ihan muutaman metrin päähän päästi, jarru vingahti niin lähti loikkimaan. On se siro ja nopea.
Kolme sitruunaperhosta matkalla yritti tuulessa lehahdella, lentelivät kuin petäjän kaarnaiset holtittomina.

Matsi soitteli yheksän korvissa Urheiluruudun aikoihin jotta vieläkö lähet 'lutikkalaatikkoa' mökille nostelemaan kunnostettavaksi. Ajeltiin ja tuotiin peräkärri kuusiaidan alle. Matsin isällä oli muuten aikoinaan kylän ensimmäinen peräkärrintörö; mitä ois ollu kuuskymmenluvun alkua. Vielä on kuulemma tallessa.
Täysjäässä oli järven selkä. Ei vielä umpipimeää puolikymmeneltä. Mutta kylymänkalseaa kyllä.

2h/10 h


lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kolme sisarta ja pyörällä päästään

Päivät hurahtelevat vauhdilla, perjantai hujahti kokonaan merkinnöittä. Pyörän päällä ja teatterissa. Pyörällä päästään, you know.

20 mielettömän energistä nuorta näyttämötaiteen opiskelijaa oli talven aikana puurtanut näyttämölle Tsehovin Kolme sisarta. Että oli napakka patsku!
Ihan pyörällä päästään oltiin tovi.

Se just tuo näyttämötaiteen pakottama mielikuvituksen moninaisuus tuli taas esille: kun kurssilla parinkymmenen naisen seassa palloilee ainoastaan kaksi miestä ja kaikille pitää saada lopputyöhön osa, niin monistetaan, näytetään sisaret Olga, Masha ja Irina kolminkertaisina ja lavastetaan milloin petivaate liehuvaksi lipuksi milloin ... no jaa, loputtomiin muotoja riittää.
Eikä katselijan koko aikana tarvitse pelätä, että kohta se kurkku katkaistaan ja veri oikeasti lentää, niin kuin elokuvissa.
Saa nauttia mukana olemisesta kaikessa rauhassa, ilman fyysistä tuskaa, kylpeä sielun virvoittavissa vesissä!

Nuoruuden into oli mieletön, ja huuto sanoinkuvaamaton. Niin sitä pitää!

Nauratti niin kun muistelin omia oppilaita omassa luokassa: tuommoista hulvatonta oli meno monesti, ennen kuin sotahuuto, huuto hirmuinen, palautti väliaikaisesti rauhan maahan. Hiljainen luokka tuntui invalidiltä, epäkuntoiselta kehnolta.

Nuoruuteen kuluu railakas, mutta lopulta kontrolloitu meno. Väkivahva esitys. Sitä oli Teatteri Väkivahvan esitys 5 x 3 sisarta Niittylahdessa 19.4.2013 klo 19-.

Pyöräilyä tuulessa ennen teatteria 2 h ja tänään kävelyä 1½ h. Tuulta riittää ja koleutta, mutta lumet sen kuin hupenevat, jäät kestävä kyllä.
3½h/8 h


3 + 3 + 3 + 3 + 3 = 3

Kolme sisarta - varsinainen jytäkkä, energiapatukka

.

.

Enpä ole aikoihin nauranut vedet silmissä - ja vielä teatterin toisella rivillä istuen niin että joillakin näyttelijöistäkään ei pokka pitänyt aivan kokonaan, vaan hymyn kare huulilla, poskilla ja silmillä väkisinkin värähteli, pieni pyrskäyskin pääsi.

Jytinää. Energiaa purkautui näyttelijöistä enemmän kuin omiksi tarpeiksi; melkein tulivuoren laavavirran veroista. Ryöpsähteli.

Näytelmä on vakava, Tsehovin Kolme sisarta, jotka kaipaavat Moskovaan; vaan se juna on mennyt, on jäätävä ja elettävä siellä missä ovat, muualla.

Sisaret Irina, pikkuisin, Masha, keskimmäinen sekä Olga, vanhin ja vastuullisin.

Siinä kollegan kanssa alkukaaosta katsellessamme pian tulimme siihen tulokseen, jotta kuin meidän juhlissa Ilovaaran koululla, kuin luokissamme muinoin: armotonta menoa ja huiskintaa - välillä ilo ylimmillään, välillä huuto hirmuinen kateederin molemmin puolin.

Se jo hymyilytti.

Ja sitten räjähti kun Tshebutykin pisti sisarjoukot riviin ja aloitti sulkeiset: Mos-ko-vaan! Mos-ko-vaan! ...

Ja koska näytelmän sisaria ei ollutkaan 3 vaan tuplasti triplasti tetrasti pentrasti 3 Olgaa, Mashaa ja Irinaa, niin kyllä siinä tanner tömisi ja me armeijan käyneet opettajat saimme vahvistuksen: juuri noin päätöntä se touhu ja touhotus oli Ylämyllyllä ja Kontiorannassa, Onttolassa lie ollut järkevämpää.

Hytkyimme ja sitten - Repesimme. Sulimme. Olimme myytyjä.

Eli:

Ka mitäpä tässä tämän kummemmin selvittämään sisarusten välejä, kyllä ne kaaoksesta rakentavat aivan oivallisen lopun.

 

Siis mistä?

No Anton Tsehovin näytelmästä Kolme sisarta nimellä 5 X Kolme sisarta.

 

Siis ketkä?

No parikymmentä näyttelijätyön koulutuksessa olevaa energiapakkausta: 2 veljeä eksyneinä sisarten joukkoon.

 

Siis missä?

Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahdessa, jossa Teatteri Väkivahva vetää viimeisiä esityksiään ennen poismuuttoaan.

 

Kyllä kuuluu, näkyy ja räiskyy, raikuu laulu!

Menkää ihmeellä töllistelemään ihmettä. Se kannattaa. Elämys on taattu.

Mutta varokaa, jos olette äänelle allergisia, voitte siinä menossa ja meiningissä pökertyä: yksi katsoja illallisessa näytöksessä pyörtyi, mutta virkosi toiselle puoliajalle nauttimaan ja nautiskelemaan.

 

Ja Moskova-Kафе-Pесторан luo väliajalla oman venäläisen tunnelmansa, näytelmän jatkeeksi.

 



Emma Castren
Elisa Glad
Liisa Hytti
Eija Jalkanen
Taru Jäntti
Carita Kapanen
Minna Koponen
Riikka Koskinen
Miia Mikkonen
Heidi Mustonen
Katariina Mustonen
Martta Mäki-Petäjä
Asko Nurminen
Emma Persson
Martta Pesonen
Kerttu Pyy
Sampsa Timoskainen
Sinimaria Tomperi
Satu Toropainen

jne.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Ilman kuninkaita

Orpo olo 50 'kuninkaan' jäljiltä, joten otetaanpa kerta vielä kiellon päälle. Eli luen Hulluja juttuja, joka on koonta Mielenterveyden Keskusliiton järjestämän vitsikilpailun sadosta kymmenen vuoden takaa, osin totta osin satua.
Niin voimme pysyä kuninkaassa.

Näyttelijä Martti Kuningas oli silloin tällöin hoidossa Kellokoskella. Kerran hän tuli jälleen hoitoon omin jaloin, soitteli ovikelloa ja esittäytyi:

- Kuningas.
Hoitaja ei tunnistanut pyrkijää ja tokaisi:
- Ja minä olen Tasavallan Presidentti.

**************

7,5 km sauvakävelyä vie tunnin. Naurettavan näköistä, mutta huomattavasti monipuolisempaa kuin pelkkä kävely, koko keho saa toimintoa, mielestä puhumattakaan. Saattaa näyttää samalta kuin sen yhden pähkähullun hiihto heinäkuussa hoitolan pihalla, jonka vierellä oli keuhkotautiparantola. Kävivät keskustelun:
- Hullu sun täytyy olla kun hiekalla hiihdät!
- Ne hiihtää joilla on terveet keuhkot! kuului kuittaus.

Aurinkoa ja kovaa tuulta, järven jäät puolimetriset.
Karhua odottelemme pieni pelko takaraivolla ja persiessä, josko se olisi herännyt ja taas näyttäytyisi, ja jos niin toivottavasti etempää kuin viime kesänä.
Sen verran lunta vielä maastossa että eiköhän tuo nuku vielä.
1h/

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Pentti Holappa - kukkulan viimeinen kuningas L


Nykyaikaa hyvin kuvaavasti: viimeinen hautapaikka on varattu miesparille.

Olli-Matti Ronimus vähemmän tunnettuna runoilijana  kuoli ennen aviopuolisoaan ansioitunutta kirjailija Pentti Holappaa (s. 1927 Ylikiiminki), jolle Taiteilijakukkulalla  hautapaikka oli ja on varattuna. Runoilija Ronimus laskettiin hautaan 2005.
Parin kumppanuus alkoi jo vuonna 1953 ja parisuhde rekisteröitiin 2002 Helsingin maistraatissa.
Holapan toive on se, että hänet aikanaan tuhkataan ja uurna sijoitetaan Olli-Matin välittömään läheisyyteen.
Vapaat tuulet puhaltavat ja ovat saavuttaneet myös Hietaniemen hautausmaan ja Taiteilijakukkulan, jonka kaikki 50 hautaa ovat tämän jälkeen lopullisesti täynnä.

Taiteilijakukkulalla-teos on näin kokonaisuudessaan läpikäyty suurella innolla sekä hartaudella, jos pienellä huumorinpilkahduksellakin.
Antero Teronen  ja Jouko Vuolle ovat kirjoittaneet erittäin mielenkiintoisen kuvitetun kirjan mielenkiintoisista suomalaisista merkkihenkilöistä pieteetillä ja kai siksi jättäneet erikseen kuvaamasta kunkin henkilön hautapaaseja, patsaita, kivisommitelmia ja monelaisia muistomerkkejä. Hautarauhan säilyttäen.

Pentti Holappa 11.8.1927 - 10.10.2017
******

Viru-elokuva päivällä elokuvateatterissa. Ja illalla yhden miehen show'na Luolamies: Joensuun kaupunginteaterin Olli-Kalle Heimon uljas ja uroksellinen kiertue-esitys.
Joten eiköhän sielu saanut ja vetänyt tänään pulskanpuoleisesti ravintoa henkeensä.

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-
47-
48-
49-

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Laila Pullinen - kukkulan kuningatar 47-50


Eläviä taiteilijoita ei kukkulalle haudata, mutta varaus on voitu tehdä jos ansiokkaan taitelijan aviopuoliso on kuollut ensin.

Lääketieteen lisensiaatti, neurologi Carl-Magnus Ramsay menehtyi jo vuonna 1994, mutta vasta 2006 hänen tuhkansa siirrettiin Taiteilijakukkulalle hänen puolisonsa Laila Pullisen (s.21.7.1933) anomuksesta, jonne anomuksen mukaan myös kuvanveistäjä itse on tarkoitus aikanaan haudata.
Näin on Taiteilijakukkulalla Sallisen, Gothónin ja Pullisen varauksen jälkeen enää yksi hautapaikka jäljellä - joka sekin on varattu.

******
http://yle.fi/uutiset/kuvanveistaja_laila_pullinen_on_kuollut/8432286

******
Ruumis kaipaa liikuntaa siinä missä ruokaakin ja niin kuin sielu taidetta, kauneutta ja filosofiaa.
Niinpä surullisena suksineuvot on hyljättävä ja etsittävä ruumiille muunlaista liikuntoa. Juokseminenhan se olisi ainut ja oikea, se on selvä.
Mutta.
Ikä.
Se on otettava huomioon ja jätettävä tuo jaloin urheilumuoto vähemmälle, ei toki kokonaan vielä hylätä niin kauan kuin nivelet kestävät ja sydän antaa myöten.

Jalgratas! Polkupyörä! No se. Ja tandem, kunhan kesäiset päivät koittavat.

Lossille saakka ylsi ensimmäinen matkamme: eestaas 32 km kelpo mäkineen.
Ruokosalmen sillalle näkyi miten kaksi uskaliasta pilkkijää paineli jäälle intohimoansa tyydyttämään.

Takamus nilellä ja reidet lukossa - puolitoistatuntinen poljentaa.

Aatella: joskus on juostu moista matkaa sen kummempaa kipua tuntematta!
Ikä tepposensa tekee, teppostaa.

 
1½ P/
1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-
47-
48-
49-
 
 

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Ralf Gothóni - kukkulan kuningas 47-50


Aulis Sallisen tavoin toisellekin musiikkimiehelle on varattu paikka Taiteilijakukkulalla: vuonna 1946 syntynyt pianisti ja kapellimestari Ralf Gothóni on maailmalla tunnettu taiteilija, joka on ollut mukana kaikilla merittävillä musiikkijuhlilla ja levyttänyt liki sata albumia.

Gothónin toinen vaimo  Joroisten ja Rauman musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Aila Gothóni menehtyi auto-onnettomuudessa vuoden 1996 lopussa ja hänet haudattiin Taiteilijakukkulalle odottamaan miestään Ralfia, jonka nimiin hautapaikka on varattu. Ralf on avioitunut kolmannen kerran, nykyinen vaimo on viulisti Elina Vähälä*.

Aika näyttää käykö Gothónin kuin Alvar Aallon, joka lepää kummun alla kolmestaan kahden vaimonsa kanssa.

********

Sukset vaihtuivat kävelysauvoihin: pito on varma, mutta matka ei joudu - tunti ja vartti niin vajaa kasi Hyytsaaren sillalle ja takaisin oli kompuroitu. Pyöräilyä haaveksimme, mutta tuuli tuiversi niin että vastatuuleen olisi ollut kampeamista.
Illalla aloittivat Tappara ja Ässät toistensa telomisen, Tappara vei eka pelin: viisi sekuntia ennen loppua pomppi veskari Raannan kypärän yli räkämaali. Selostajat olivat kuin pikkupojat hiekkaläjällä autojensa kanssa: touhua riitti ja innostusta! Mäkisen taukoamatonta selostusta ei jaksa kuunnella, toinen kaveri sentään tauottaa kesken lauseiden, on parempi, vaikka hirmuisen räkäinen ja tikistävä on äänen lähde.

ps
*
http://www.gloria.fi/artikkeli/kulttuuri/elina_vahala_eron_jalkeen 

http://auditoriumkirjat.fi/kirjat/hamahakki/
1h/2
47-
48-
49-

 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Aulis Sallinen - kukkulan kuninkaaksi 47-50


46 taiteilijaa Hietaniemen Taiteiljakukkulalla jo lepää ja 50 haudassa eli kaikissa haudoissa on jo joku haudattuna. Siis neljälle vielä elossa olevalle taiteilijalle on paikka varattuna kuoleman jälkeen: puolisot jo odottavat.

Aulis Sallinen on Salmin pitäjässä 1935 syntynyt musiikkimies, jonka oopperat Punainen viiva, Kullervo, Kuningas lähtee Ranskaan ovat maailmalla tunnettuja. Savonlinnan oopperajuhliin 1975 valmistunut Ratsumies on myös Sallisen säveltämä, libreton Ratsumieheen kirjoitti Paavo Haavikko.

Sen, monesko Taiteilijamäelle haudattava Sallinen on, jätämme Luojan käsiin, ensimmäinen vaimo  Pirkko jo odottaa. Aulis Sallisen toinen vaimo on oopperalaulaja Maija Lokka.

ks. http://www.hs.fi/kulttuuri/a1428458866497

**********
Valokuvaaminen rikkoo ainutkertaisen tunnelman, jo ammattivalokuvaajan paikallaolo, koska silloin tietää että tilaisuudesta jää muukin muisti kuin oma. Oma muisti seuloisi ajanoloon tapahtumasta vaikuttavimmat, mieleenjäävimmät, tarpeellisimmat, muovaisi niitä mielenmukaisiksi.
Nyt valokuva, joka silmiin on otettavissa koska tahansa, kuvaruudulta tai kädestä, albumista, palauttaa tilanteen karummaksi, realistisemmaksi. Voi se silti vaikuttava ja kaunis olla, mutta kultaraamit jäävät uupumaan.
Jos omassa kädessä on kamera elämän käännekohdissa, menettää täysinäisestä kokemisesta tärkeitä palasia, muutaman herkimmän hetken kun ajatus harhailee kuvakulmissa ja teknisissä asetuksissa ... Kai.

Mutta onhan kuolemassa, kasteessa, vihkimisessä koettavaa kuvan kanssa tai ilman!

Illalla kävelimme kylän ympäri, öljysora oli sulaa, hanget kevättalven märät, littaan painuneet, jopa multakokkareita oli sumuhämärissä erotetetavissa, vaikka kyllä lumi vielä voitolla on.
Masa oli nostanut perjantaina verkkonsa jään alta pois, sanoi ettei tänään oikein millään välineellä olisi kulku jäällä enää onnistunut, ei jään ohuuden vaan jään pinnan vesisohjon vuoksi.

Kirjoitin nimen sydänyhdistyksen kokouspöytäkirjaan: edes yksi yhteiskunnallinen tehtävä. Ei aina oma napa. (Tähän laittaisin hymiön, mutta tämä alusta ei hymiöitä jakele.)
1h
1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-
47-
48-
49-

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Eno ja serkku haudattiin tänään - ei Taiteilijakukkulalle

Kukkulan kuninkaat jäävät tänään väliin.
Oli omien läheisten vuoro: viimeinen enoista ja vanhin serkuista olivat poislähtövuorossa. Eno-Lauri saavutti 88 vuoden iän, Pauli-serkku 84 vuoden iän.
Ahkeria pienviljelijöitä kumpainenkin.
Saaren miehiä, joista serkku viljeli maata läpi elämänsä saaressa, siellä Pielisen suurimmassa, Paalasmaalla. Enokin siellä puoleen ikään, kunnes siirtyi mantereelle savisia peltoja viljelemään.

Kolme viikkoa jatkuneet aurinkoiset hankipäivät päättyivät perjantaina. Hautajaispäivänä taivas itki jo vettä kevättä tehden.

Onhan se sanoinkuvaamaton se tunne mikä kappelissa siunaustilaisuudessa vallitsee - lohtu hakusessa.



perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tapio Wirkkala - kukkulan kuningas 46


Tänään olemme läpikäyneet, nyt kun hankolaisen Tapio Wirkkalan (1915-1985) Hietaniemen hautasmaan Taiteilijakukukkulalla tapaamme, kaikkiaan 46 sinne haudattua kuuluisuutta.
Loput 4 paikkaa on varattu neljälle vielä elävälle taiteilijalle, joiden puoliso jo sinne on saateltu.

Kantarelli-maljakko, Ultima Thule -lasisarja, Finlandia Vodka -pullo, markan setelirahat, olutpullot, ketsuppipurkit jne. ovat Wirkkalan kädenjälkiä.

Tukholmassa syntynyt itävaltalaisen perheen tyttö Rut Bryk Timon vaimona muodosti Tapion kanssa yhteenliitymän, joka ei jäänyt pelkästään avioliiton tasolle: keramiikkataiteilija Rut oli monta kertaa jo keskeneräistenkin töiden kriitikkona solmukohdissa. Rutin omista töistä viimeiseksi jäi keramiikkareliefi Jäävirta presidentin asunntoon Mäntyniemeen.

Lappi, Sevettijärven seutuvilla, ja tietysti Italia, kuten kaikilla kuvan ja käden kanssa työskentelevillä taiteilijoilla, olivat erittäin tärkeitä paikkoja Wirkkalan elämässä ja taiteenteossa.
Käden tekemisen merkityksestä Tapio kertoi arkkitehti Juhani Pallasmaalle: - Käsillä tekeminen merkitsee minulle paljon. Se on maailma, jossa näkökyvyn pettäessä silmät sormenpäissä tuntevat liikkeen ja geometristen muotojen jatkuvan muutoksen.

Näin on jäljellä siis 4 puolityhjää Hietaniemen Taiteilijamäellä. Niiden mysteerio avautunee huomenna.

*************

Moneen moneen viikkoon aamuherätyksenä ei ollutkaan auringonpaiste. Räntää ruikkii taivas ja hämärää valaa ilma. Pois sukset ajatuksistakin - on tulossa vapaa päivä. Päivä ilman liikuntoa. Näinköhän tonnikakssatanen jäi hiihtämättä? Mutta enkat, 1183km/€, joka tapauksessa hiihdinja tienasin, vaimo vielä muutaman kilsan enemmän.
No hyvä näin, nivunenkin vähän arka.
Pyörä lienee lähiaikoina kiillotettava, tuskin vielä tänään. Tänään on suittava itsensä hautajaiskuntoon: se eno ja se serkku, huomenna hautaan.

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-
47-
48-
49-

torstai 11. huhtikuuta 2013

Timo Mikkilä - kukkulan kuningas 45

Jos eilispäivän vainaja ei kukkulalle aivan mittojen mukainen olisi ollut, niin Taiteilijakukkulalla on paikallaan ainakin pianotaitaiteilija, professori, pedagogi Timo Mikkilä (1912-2006), synnyinkaupunki Lahti.
Konsertoinut maailman huippumuusikoiden kanssa: Yehudi Menuhin, Tibor de Machula jne.
Chopin oli Mikkilälle SE, kaikki kaikessa.

Sibeliuksen tuttu, mistä tosi tarinaa tapaamisesta Ainolassa: Menuhinille Sibelius oli juuri sanonut "Onnittelen, teillä on suuri tulevaisuus edessänne.", Mikkilälle mestari totesi heti perään, että "tehän olette kasvanut pituutta".

Mikkilä jätti vaimonsa Salmen sekä viisi lastaan skandaalimaisesti ja meni naimisiin  nuoren nätin naisen, viulunsoiton opettaja Seija Salmelan kanssa. 75-vuotiaana sormia koukistanut sairaus esti pianon soittamisen ja Timo jouti ruuanlaittajaksi pariksikymmeneksi seuraavaksi vuodeksi nuorikolleen.

Seppo Laamasen mukaan, asuu taiteilijakoti Lallukassa Timo Mikkilän ennen avioeroaan asustamassa huoneistossa,  Mikkilä oli pianistina hyvä mutta säestäjänä aivan huippu.

**********

Keväthankiaurinko sen kuin porottelee, jäällä hanget ovat aallokoilla; eteneminen tyssää yhdenäkin rähmälleen menoon kun ketteryyttä ei ole niin kuin kerran ennen. Sen verran pehmyttä kova hangenpinta kuitenkin on että se vaimentaa turvalleen menon: ei muuta kuin ylös ja eteenpäin!


+4 10/1183 km/€
47-
48-
49-