Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

perjantai 1. tammikuuta 2010

Tammikuun 2010 Kauppalehti-blogit

Kouluvalitus on viritetty

8
3
.
Viimeinen savotta V
Tammikuun viidentenä sunnuntaina (-13C)
Mistä näitä tammikuun sunnuntaita oikein riittää? Jo viides!
Kuunkuiskaajat* oli hyvä, asetelmana loistava. Eivät ne neidot Oslossa pärjää, mutta pitäisikökään. Tunti sitten hiihtelimme kolmanneksi uupuneen Eläkeläiset-kombinaatin** rumpali Ema Hurskaisen asuinmökin rappusia hipoen metsälenkillämme. Ei ollut Ema päässyt vielä kotiin asti: vihaisia koiria ei ulkona näkynyt. Monesti ne käännyttävät meidät takaisin metsään. Eman selkäsuoraisesta rummutuksesta pidämme, mutta emme hänen piskeistään.
Yli kahdenkymmenen asteen pakkaspäiviä olivat lähes kaikki tammikuun koulupäivät, laakerit lujilla joutui pyörä pyöräilijäänsä kuljettamaan. Nyt näyttää lauhtuvan, helmikuun aattona.
Aamut ovat olleet pimeitä koulunalkuun saakka, iltapäivän valoisuus  on jatkunut puoliviiden yli. Sittenkinkö valoa kohti kuljemme?
Koulun yläluokkien ikkunoista kauas itärajalle päin avautuvat sanoinkuvaamattoman mahtavat maisemat metsien ylitse: puiden muhkeat tykkylumikuormat sarastavan päivän violetissa. On ikävä jättää tämä maisema, tämä vaaranlaki, toistasataa vuotta jatkunut sivistyksen tyyssija, lukemisen, laskemisen siirtopaikka. Mutta niin se vain menee, kaiken on muututtava, aina kaikki on muuttunut minkä ihminen on ajallaan rakentanut.
Toisenlaiset ihmiset haluavat toisenlaisen menon. Jarrutus ei auta.
Kyläläiset ovat jättäneet neljä valitusta hallinto-oikeuteen valtuuston koululakkautuspäätöksestä, kaksi vanhemmilta ja kaksi valtuutetuilta: Ovatko tila-, ruokailu- ja kuljetusratkaisut kohdallaan?  B  kouluverkon kokonaisuus riittävän laajasti selvitetty?  vaihtoehtoisen opiskelumahdollisuuden saatavuus huomioitu?  esteellisyydet, entisten valtuustojen päätökset unohdettu? Hallinto-oikeuden päätös on kevään korvalla tiedossa, käytännön alasajo aloitettu, ja se on sitten kaikki siinä, kolme vuotta kestänyt piina ja puristus hellittävät.
Uudenlaiset ihmiset saavat uudenlaisen menon: modernimman ja tehokkaamman. Meidän jäärien on aika vähitellen väistyä pois uudenlaisen sivistyksen ja kiinnostavamman opetuksen*** tieltä.
Parempaan suuntaan mennään uskovat päättäjät: resurssien yhdistäminen luo uutta voimaa ja vahvuutta. Epäilijöitäkin on, mutta päätetty on päätettyä ja siihen on tyytyminen ja sen mukaan toimiminen. Vastahanka uudessa tilanteessa on turhaa voimien tuhlaamista, sen energian voi yhtä hyvin käyttää kehittämistyöhön.
Hetkittäin voi sentään vielä siunailla: ajatella, että kylällä, missä on ollut oma terveystalo, oma hammaslääkäri, oma poliisi ja ne kaupat ja kahvilat, ei ensi syksynä ole kouluakaan! Vaan mitäpä tässä rähinöimään, koska mitään ei enää ole tehtävissä; lyheneepähän oma työmatka kun koulu siirtyy kirkolle kodin nurkille. Ei vongu enää takapyörä eivätkä laakerit rutise ensi talven pakkasissa. Ei jää muuta pelättävää kuin Ema Hurskaisen äkäiset rakkikoirat.
"Olin jo tottunut tähän työhön ja saatoin tehdä sitä pitkiä tovia vaikka katselin kokonaan toisaalle ... ... Niinpä nytkin silmäni kulkevat tykkyä kantavien metsien päällä, kun ne alkavat erottua sitä selvemmin mitä harvemmassa näkyy tähtiä. Usein annan katseeni myöskin seurata järveä halkaisevaa viittatietä. Tiedän sen vievän kirkonkylään ja että sitä pitkin pääsee myöskin kaupunkiin."  Päätalo, 1966: Viimeinen savotta
** eläkeläiset III


Lukijatutkimus - nimenomaan yksikössä

8
3
.

http://www.blogilista.fi/img/blogilista.gif 

http://www.blogilista.fi/blogi/hikotusta-8230-8230-sivumerkkeja/29963 

Statistiikkaa

Sijoitus luetuimmat-listalla
366  (noussut sijalta 7207)
Tilaajia
1
Lukijoita viikossa
0
Kuumuus
0.0°

Puhuin viikoittaisella psykologinkäynnilläni psykologini kanssa minusta - kuten aina.
Aluksi olin käynyt keskimäärin joka toinen kuukausi psykologini vastaanotolla, mutta nyt olen tihentänyt tahdin jokaviikkoiseksi.

Eero Heinäluoma toimi pontimena ja innoittajana tihentymistarpeen muutokseen ja rohkenin tihentää käyntejäni.
Eero Heinäluoma kertoi jossakin lähetyksessä käyvänsä parturissa kerran viikossa - tukan lippuussa! Vedin yhteenvedoksi: vähääkin voi hoitaa tiheästi. Ja niinpä minäkin tihensin hoitokäyntejäni psykologini pakeilla.

Tällä viikolla siinä psykologin tuolilla rentona retkottaessa puhuimme näistä blogeista. Kerroin kaiken hänelle ja suurimpana huolenani vielä kaupan päälle sen, että olen suuresti huolestunut puuttuvasta lukijakunnastani.

- Mikäs siinä nyt niin huolettaa? kysyi psykologi osaaottavasti.

- No, katsos, alunalkaen kun tähän julkiseen blogipottuun kakisteluun ryhdyin, tavoitteenani oli löytää yksi lukija. Mutta kuten aluksi näyttämäni Statistiikka Blogilista.fi:ssä osoittaa, kovista ponnisteluistani huolimatta en ole siinä onnistunut. Tilaajia on vain yksi, minä itse, lukijoita ei yhden ainuttakaan, soikea 0! 

- Mutta olethen noussut luetuimpien listalla sijalle 366.

- Vaikka 0 lukijaa! Tilastokummajainen olen, älähdin.

- Jospa lukisit edes itse, saisit sarakkeeseen ykkösen, ehdotti psykologi ja sitten vaikeni, koska ristiriitatilanteissa hänen tehtävänsä on ratkoa ristiriitaisia tietoja parhain päin eikä keljuilemalla.

Niinpä psykologi naputteli taas aikansa konettaan, toi tyytyväisen näköisenä kopioimansa tulosliuskan nähtäväkseni:

         Seuraa blogia
8. Haikuilua 


- Sinähän olet viides tällä listalla, hän iloitsi. 

- Se lista on suuri valhe, se on ollut jumissa koko vuoden. Epäluotettava, selitin.

Psykologi muuttui toivottomammaksi kuin minä: hänen hoitotulostilastonsa tuloksellisuus oli kärsimässä takaiskun. Häntäkin saattoi nyt kohdata kunnalliset potkut. Oli aika minun lohduttaa psykologiani. Ehdotin että hän ilmoittautuisi lukijakseni. Se oli virhe.

-
No en takuulla!
Hän naulasi ehdotukseni. Ja koska vastaanottoaika oli tältä erää ylitetty, minun täytyi poistua palaverista uuden asiakkaan, tuttu hänkin tuolta kyliltä, koputellessa käytävällä. 







 






 

Mokki kieli mitä Mohora teki välkällä

8
3
.
.
.
r
a
i
k
u

Im' hanskastaan lunta,
lum' ol' keltasta
- YÖK!

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksi kutsuttu, on supisuomalaista  verestä runoutta. Runo sisältää n. 12 tavua joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä.)

Antaa mennä kun on alamäki taas

8
4
Aloitus: Täysin myrtsinä yöpuulle kiivettyään petillä selällään maaten harsii muuan opettajaksi itseään luuleva päiväänsä. Ensin etsii kulumat, jotta sitten parsimaan pääsee. (paskat se mikään kunnon opettaja ole)
  1. Alkaa tosissaan ottaa päähän pakkasaamu, toinen toisensa jälkeen. Eikä tietoakaan hyytävän häviämisestä, päinvastoin: tuulenkin siihen tuivertaa. (potkaisee polkupyöräänsä aamupimeässä)
  2. Tuskin on kankeana pyöräilyn jäljiltä koulun sisään astunut, kun linja-autokuski ilmoittaa: "Tuo puoska löi tuota kaveria turpiin." (tietää näkemättä kuka)
  3. Ja tuskin on eka tunnille ehtinyt, kun pihavahti ilmoittaa syvään huokaisten: - Nyt tämä löi tätä. (tietää taas näkemättä kuka ketä)
  4. "Pikkukouluidylli", toteaa muuan kutsumusopettajaksi itseään kutsuva pedagogi. (polkaisee jalkaa laattiaan)
  5. Hyvin skulaa melkein tunnin loppupuolelle kun opetusohjelma Hurrikaanista alkaa olla viimeisillään, kuin myös neljä poikaa. "Hävetkää mölinäänne!" muuttuu opettaja itse hurrikaaniksi ha-haa! ja naksauttaa telkun POKS! Ajaa mölisijät välitunnille ja kiltit vihkotöille näkemästään. (osittain näyttelee)
  6. Osat vaihtuvat vartin päästä. Mölisijät ovat tulleet katumapäälle: "Myö pyyvvettäs anteeks. Ei toistu!" "Saatte", lupaa opettaja ja lohduttaa: "Sattuuhan sitä ja tuo on miehenpuhetta." (muistaa oikean rabin puhetta)
  7. Ussan tunnilla opettajaksi luulija puhuu öylätistä ja viinistä. Joku piirtää Aku Ankkaa. Piirtäjälle räjähtää, hyvä ettei raiveliin käy. ( pikkuisen jo pelkää että pian Ilta-Sanomissa revitellään)
  8. Ruokatunnin lopulla kantautuu opettajainkammariin ölömölöä luokista. "Varmala en mee enää luokkaan! On meno kuin karsinassa. Röhkivät ja päkättävät. Ettekö kuule?" ('eipä siinä muukaan auta' toteavat kollegat lakonisesti)
  9. "Taas te samat samperin hölisijät! Mikä teidän on?" yrittää huutamalla ratkaisua, opettaja, siis luokkaan sittenkin mentyään. "Turhia lupauksia, lupauksen pettämistä, lämpimikseen leuan loukutusta ..." (teatraalinen esitys)
  10. Ope huomaa olevansa pahalla päällä. Kouluavustaja ojentaa oven raosta kännykän. Kysistä soittaa lääkäri ja kysyy: "Mites siellä menee? Olethan muistanut pysyä rauhallisena niin pysyy sydämen rytmi vakaana." "Olen. Olen", vastaa ja valhe nostaa pulssin. (tuokin vielä tähän sotkeutuu)
  11. Luokkaan palattuaan läyryää: "Saatte lisistä kun olette niin kilttejä olleet, voitte lähteä kotimökeillenne."  (suurta valhetta: hyvin olleet pah)
  12. Pukeutuu kolmeen kerrokseen, nostaa koipensa kuin koira (säpsähtää: ai niin sitä ilmaisua ei saisi näillä pihoilla käyttää)
  13. Saa heitettyä saapasruojun satulan yli, vielä vanhoilla päivilläänkin, vaikka pakkanen puree ja kylmä jäykistää liian vetreyden. Siitä vähäsisen ilahtuu. Laskee koulun mäkeä pyörä kitisten.  ('antaa mennä kun on alamäki taas' laulaa loilottaa kurkku suorana torohuulin)
  14.  "On minulla koiran virka", vielä iltapalaksi siunailee.
Lopetus: Vaimo katsoo pitkään vierellään rötköttävää kattoontuijottajaa, virkkaa sitten: "Hyvää yötä!" Ihmettelee kovin kun saa vastaukseksi, ei tosin kovinkaan ärhäkkään, hau-haun.
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif      kopasepa!   http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif 

Malakias Härkäniemi ja Juhani Tamminen

8
5
"Retari puolisortuutissaan oli juhlallinen mies tällä hetkellä, kuin ruhtinas ikään kulki hän miehestä mieheen, kätteli ja puheli, askel piteni ja tanavoitui jokaiselta koron siirtämältä ja kukin sai sanansa kuin kuninkaan parrasta."
Vaasan kaupungissa, mikäli mediaan on uskominen, ei muuta mainittavaa tunnu olevan kuin Tamminen. Juhani, aurinkokuningas. Kustaa Vaasa, kaupungin perustaja, on hänen rinnallaan pilipalipoika.
Kaikki olisi hyvin, vaan kun raha ei riitä. 'Tämmöinen turhanpäiväinen pikkukaupunki' antoi Tamminen jossakin ymmärtää.
Ihanpa piti hätkähtää, että kuinkas sattuikaan: Aloittelin Alastalon salissa kolmattatoista lukua kun tieto Tammisen uusimmasta elämöinnistä tuli julki. Härkäniemen Malakias kertoo tarinan Albatrossista, uudenuudesta fregatista, joka seitsemän vuoden odotuksen jälkeen palaa murjotun näköisenä ensipurjehdukseltaan Vaasan satamaan. Että siis Tammista ennenkin Vaasassa on oltu ja eletty ja outoja koettu!
Härkäniemi kertoo tyhjätasku-Villestä, joka saa kuin saakin kootuksi velkarahaa niin paljon että rakennuttaa kolmimasto-fregatin. Lähettää sen sitten rahaa poikimaan maailman merille, kahvisäkkejä Rion möljästä hakemaan. Sille tielleen jää laiva ja ajanoloon velkojatkin luopuvat toivosta saada Villeltä rikiäkään takaisin. Ville palaa puotipuksuksi Valmqvistin tiskin taakse ja käy joka ikinen päivä vuosi vuoden jälkeen, talvellakin jäätyneen meren aikaan, vilkaisemassa josko Albatrossi olisi palannut.
Toivo on mennyt, kunnes yhtenä harmaana lokakuun huomeltaina satamaan ui merkillinen otus, tuli kuin Turkin sodasta nenä niistettynä puoliupoksissa uiva ränsistynyt laiva: "Totisesti, olipa laiva päässyt haalistumaan! Kylki koko pituudeltaan harmaan hallava kuin savirapakossa rypenyt musta lammas, terva varisevilla suomuksilla niin kuin puolen vuotta tiinun laukassa maannut säynään kyljyspieli! ... Niinkuin pihaton päätyseinä, kun talvinen tunkio on kärrätty pellolle!"
Siitäpä se sitten ilo alkaa. Ja rahaa on!
Tulisipa nytkin jonkinmoinen Albatrossi Vaasan satamaan, niin Tammisen Sport olisi pelastettu! Vaikka enpä luvun loppua tiedä, hyvinkö vai huonosti käy, koska vasta on avattu arkut, maailman rahoja täydet.
"Fregatin riki sillä oli, ja isonen olikin fregatiksi, mutta mastot ja rakapuut jo kaukaa nähden sormenpaksuisessa sammaleessa ja lieneekö kokki ripustellut vanhoja tiskiriepujaan raakoihin, purjeiksi ei ainakaan juljennut niitä homeenmustia riekaleita kutsua, joita mastoissa pärjättiin kokoon siinä kuin alus lipui keskiredille. Albatross se oli, joka siinä ankkuroi, se asia ei muuksi muuttunut, vaikka kuinka tirkisti ja kuinka polvia heikotti." Volter Kilpi: Albatrossin tarina. XIII luku Alastalon salissa, kuvittanut Erkki Tanttu, 1965  

Hui hai Haiti! ja EVVK

8
6
.
.
.
"Etpä usko kun minua ottaa pattiin tuo mantra 'Hui hai Haiti ja Hai hai Haiti!' joka hiton paikassa. Ne kun aina jonkun asian Helssinkilöissä esille ottaat niin kohta kuukauteen ei muuta kuulekaan. Sitä yhen äkin ollaan niin solidaarisia, niin solidaarisia jotta! Mites se nuoriso lausuukaan: EVVK.
Täällä Karjalan vaaroilla jokunen vuosi sitten oli näin talvisin isona haloona tuo rajan taakse jäänyt Karjala ja pakkasen kourinta siellä. Väen paleltuminen. Sortavala jäässä, Kontupohjassa ihmiset jäätyneet lattioille, Helylässä mummot kuolee ja Käkisalmen kerrostaloissa  panee pakkanen niin että putket paukkuu. Nyt sieltä suunnalta ei oo kuulunu mittää vaikka takuulla tilanne ei ole miksikään muuttunut.
Aikasa huudellaan ja sitten vaihetaan kohetta! Varmaan pian Myllylänkin pelastamiseksi pidetään kirkkokonsertteja tasavallan päämiesten kunnioittaessa läsnäolollaan surunaamioin.
Ja mitä etempänä hätä on sen suurempi huuto täällä!
Eläkä luulekaan että oon julmistunut!
tuus Lennart"
No johan pölähti! Ikään kuin Lennullakaan ei muka olisi vara heittää muutamaa satukaista humanitaariseen apuun tai joutaisihan hän matkata vaikka itse henkilökohtaisesti paikan päälle apujoukkoihin, koko eläkeukko!
On tässä nyt ainakin se hyvä puoli ettei siellä ole suomalaisia uhreja, ja siitä huolimatta kansalaiset ovat ottaneet asian omakseen. Vähemmän itsekästä toimintaa kuin Thaimaan tsunamissa jokunen vuosi sitten: aluksihan tuntui ettei siellä muita olekaan kun suomalaisia tai pohjoismaalaisia uhreja - ja siksi riennettiin apuun sankoin joukoin.

Tänään pelataan napilla

8
7
.
 Vain urheiluhulluille! K-muut
Joskus kannattaa unohtaa äly ja antautua pelihimon vietäväksi, ja ettei suurta vahinkoa koituisi pitää unohtaa pörssikurssit ja pelata napilla. Pitkäveto jos mikä helpottaa elämää, siis sen paineita.
Viidenkympin kuukausikassa on huvennut 29 euroon. Ihmeteltävän pitkälle sitä on piisannutkin: tammikuun viimeinen viikko pyörähti käyntiin ja vielä ei pohjaa näy! Sentään satakunta vetoa vedetty. Tarkastetaanpas veikkaus 
pelattu: 128,40 €   
voitot: 109,60 €   
palautus: 85.36 %   
pelit: 83 kpl
Tänään ongitaan näin:
90
Torpedo NN - Lada Toljatti
   1
 
   1,50
 
93
KooKoo - Hokki
   1
 
   1,30
 
97
FoKoPo - Kataja
   2
 
   1,75
 kerroin 3,41  panos 9 € 
Perustelut:
  1. Ihan hihasta: emme me ladalaiset sentään jääkiekkoa osaa pelata!
  2. KooKoolla valmentajana Lehkonen, Tammistakin veempi tyyppi = eivät kouvolalaiset uskalla hävitä.
  3. Kataja on täältä päin. Viime vuoden hopeajoukkue Joensuusta alkaa heräillä ratkaisupelien lähestyessä, jenkkihankinnat menneet pieleen, nyt kohdallaan.
Kolokyt euroa tulossa - ei maha mittää!
Ongitaan moukantuurilla vielä toinenkin voitto, vaikka hyvin on tiedossa se hullujenhuoneen pihavitsi: "Tuleeko sitä kalaa?" kyselee hoitaja lätäköstä onkijalta. Vastaus on napakka: "Ootsie nii hupsu ett luulet jott lätäköst kallaa saa!" 
Mutta aina kannattaa yrittää ja viskataan euro likoon vielä tämmöiseen lätäkköön:
91
Egypti - Kamerun
   1
 
     2,40
 
94
KooKoo - Hokki +1
   1
 
     1,60
 
108
Charlton - Leyton Orient +1
   1
 
     1,95
 
109
Lecce - Piacenza
   1
 
     1,45
 kerroin 10,85
Jos mitään ei tule jää kassaan killottamaan enää vaivaiset 19 €.
(Edellinen asiaan vihkiytyminen: sijoitusvihje iltapalaksi )

Kylmää koulukyytiä

8
8
.
Viimeinen savotta IV
Tammikuun neljäntenä sunnuntaina (-27C)
Ilta-Sanomissa jatkuu alikersantti Orpanan rintamapäiväkirja talvisodan ajoilta: "Sunnuntaina 21.1.40 Sunnuntai luminen, pakkasta on enää 13. Mieliala on vähän alakuloinen, kun ei ole mitään seikkailua."
Nyt tasan 70 vuotta myöhemmin on kaksi kertaa kylmempää ja seikkailua kyllä riittää liiaksikin!
En minä ainut urhea Possu Ponteva ole, koulunkäyntiavustaja Mustikka on toinen: hänkin käynnistää koulupäivän aseistautumalla turvaliiveihin sekä toppiin, polkemalla autojen seassa pimeässä aamu kuin aamu saman kympin kirkolta koululle, vartin verran ennen minua.
-20  -22  -24  -23  -25  =   viikon 4 koulupäivien pyöräilyasteluvut, kilometrejä kertyi ne sata kuten aina. Pakkanen on ollut niin ennen joulua kuin myös koko alkaneen vuoden pureva, koska nykyisin ei juuri tuuletonta päivää ole. Korvanipukat, poskipäät, varpaat sekä nenäntoro ovat olleet kovilla, vaikka muutenhan ruppi on lopulta hiestä märkä ja höyryää jo puolesta matkaa asteista riippumatta.
23-asteisen aamun jäljiltä kysyn toiselta urhealta:
- Vieläkös avannossa käyt?
- Sen jätin tältä talvelta väliin.
- Jokos huomenissa autolla? Mikä on siun pakkasraja?
- Ei veikkonen vielä! Kolomekymmentä se on.
- No sitten pitää laskea minunkin rajaa ettei naisille häviä. 
Ja niin me poljemme ja pakkanen paukkuu yhä kiristyen, se suorastaan intoutuu leikittelemään meillä ruikkimalla tammikuun ilmoille asteen pari lisää edellisen aamun lukemaan.
Talvi on ankara. Talvi on tuima kuin talvisodassa 70 vuotta sitten. Josko tämä onkin sen myöhästynyt jatke ...
Jotenkin tässä pakkasen motissa nauttii kun yhä pystyy painumaan jäätävään pimeyteen aamu aamun jälkeen, eikä vielä jää raatona tuleen makaamaan. Jotenkin lämmittää polkiessa ajatus ettei isokaan ihminen, ei Väyrynenkään (Karvisen Joukosta en olisi niin varma), pysty halutessaan tätä äkäistä luontoa taltuttamaan niin kuin toisen ihmisen pystyy. Luonto se ei kysele, polttaako, viluttaako, saako sataa, pimetä, paistaa, porottaa, myrskytä, mylviä, salamoida; tiukan paikan tullen Pörssiherrallekin löytyy Herra, eikä UPM:n osakkeella silloin euronkaan arvoa ole, tahi sen omistajalla.
Olisihan kylässä kaksikin taksia, jotka kuljettaisivat, jopa yhtä höylisti kuin Rantiilin Pekka pirssillään ennen vanhaan, silloin kun väki hänelle rinteeseen soitti, kuului seinäpuhelimen luurista lupsakka ääni ja lempeä lupaus: "Tulen, tulen." Ja kohta oli jo Popeda pihassa ja Pekka ovea aukomassa.
Vaan emme me sentään pirssillä raaski ajaa! Pois se meistä! Me poljemme ja palelemme - vaikka uhmalla!
"Kahmin havunsilppua kenkärajojeni alle ja hautasin jalkani pohkeita myöten tuonkionhöystöjen sisään, mutta siitä välittämättä minun piti lähteä pirttiin. Näin talonväen silmäyksistä, ettei lämmittelemään tuloni ollut heille mieleen, mutta kun ketineeni olivat melko anhittomat, ei minua juuri uloskaan käsketty. Kiskoin sarviksi jäätyneet lapikkaankuvat jaloistani ja menin istumaan uunin eteen, sekä nostin jalkapohjani lämpiämässä olevaa pesää kohti. Vähän päästä rupesi varpaita pistelemään ja minun piti purra hampaitani, etten olisi valittanut." Päätalo, 1966: Viimeinen savotta.


Kuitusen laukku jo pakattu

8
8
.
.
.
"Huomasitkos  Hesarista:
Kuume pitää Kuitusen sivussa - Harmittaa todella paljon. Laukku ja varusteet oli pakattuna Keuruulle lähtöä varten, Kuitunen virkki.
Laukku pakattu - hahah-haa! Eikös se oo jo yks siellä urheilumuseossa, se huoltoasemalta löydetty?
                                     Pyhiä!  tuus Lennu"
'Tuo se aina eppäillöö, tuo muuan!' vois jo Lennusta sanoa, mutta toisaalta vähän sama kävi mielessä itellänikin kun uutista Hesarin alakulmasta lueskelin. Joku näissä hiihtäjissä yhä mättää.
ps Ja tuollahan tuo laukku näkyy olevan: http://www.urheilumuseo.fi/
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama  enkuks   http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif 

Valeopettaja on vaihtanut maisemaa

8
9
.
Vuodenvaihde oli siitä merkittävä, että silloin vapauduimme lopullisesti SP:stä. SP keräsi kamansa, otti ja lähti kaikkine kouluineen, Ilo- ja Suruvaaroineen, kiluineen kaluineen toiseen paikkaan temppujaan esittämään. Suuri riesahan hän oli ollut meille kaikille: olemme syvästi helpottuneita hänen poismenostaan.
Hän sen kummemmin hyvästejä heittämättä keräsi kimpsunsa ja kampsunsa, niin voi sanoa: sirkuksensa, pystyttääkseen sceneen taas uudelle seudulle, esittääkseen koko repertuaarin seurueensa kanssa uudelle yleisölle. Lyhyesti sanoen: hän oli ja on valeopettaja vailla vertaa, ja mikä näkyvintä - henkeen ja vereen!
Luulenpa, ettei kovin kauan kulu, kun kuulemme hänestä jälleen median välityksellä: SP ei, sikäli kuin hänet tunnen, kertakaikkiaan voi olla ärsyttämättä uudenkaan paikkakunnan päättävää poliittista kermaa, sitä varsinaista 'älymystöä'. (Toden sanoakseni: lupasi hän pitää tavalla tai toisella yhteyttä minuun siitäkin huolimatta vaikka sanoin hänelle ettei sillä niin väliä ole. Ilmaisin asian neutraalisti koska en halunnut hänestä vihamiestä itselleni, se se tässä vielä puuttuisikin.)
Me emme häntä enää tänne kaipaa. On niin mukava tehdä opetustyötä ja opiskella ilman ainaista rähinää, sovinnossa kaikkien kanssa; hienommin sanottuna: parempi suvannossa kuin  kosken pauhuissa. Se vähä aika mikä jäljellä enää on.
Elämme koulun normaalia arkea ja nautimme arkiaskareista: milloin Markku seurakunnasta käy kertomassa enkeleistä, milloin luemme Ollin oppivuosia ja katsomme filmiä tuosta orpopojasta. Käymme alakerran kirjastossa, pidämme yökoulua. Tänään laveerasimme talvisen luonnon paperille ja lauloimme Rati-riti-rallaa.
Rauha on laskeutunut kummullemme nyt kun saimme häädettyä tuon muuan hyväkkään, SP:n, kiusan hengen toisiin maisemiin.
Siitä iloitkaamme!
Henkilökohtainen helpotus on sanoin kuvaamaton: oli painajaismaista elää SP:n kanssa käsikynkkää ja hyvä ettei samoissa housuissa, niin kuin jo monet ehtivät luulla ja kuvitella, niinkin kauan.
Rauha hänelle ja meille kaikille. Shalom!

Ruokalassa kahakka - taasko Jeyssi?

9
0
.
r
a
i
k
u
.
Röhnötti miun paikala
- silipasin!

Vertailu: Sopisi myös  tapaukseen = Mika Myllylä pahoinpiteli kaksi naista pizeriassa? Ja ope/polliisi tutkii kuka löi ensteks  tämänkin  videon avulla
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksi kutsuttu, on supisuomalaista  verestä runoutta. Runo sisältää n. 12 tavua joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä.)

Konjakkia postitse

9
1
.
.
.
Tänään toi posti Suomen rumimmasta kaupungista arvokkaan paketin: Kirja-Kissa Raisiosta toimitti - ei, ei konjakkia vaan Volter Kilven Kirkolle 1. painoksen, vuosikertaa 1937. Siis no tavallaan: kirjallista vuosikertakonjakkia. Mukana ikään kuin kylkiäisenä seurasi Tapio Koivukarin Luodetuulen maa, romaani Kuuskajaskarin ensimmäisten asujain elosta ja elinpiiristä.
Kirkolle-kirjan takakanteen on sanonut Aaro Hellaakoski painavat sanansa: "... kiitollisena niistä unohtumattomista riemun päivistä, joita hänen kirjojensa ääressä olen viettänyt ja edelleen jatkuvasti vietän."
Suuri runoilija -  ja samaa mieltä! Vähäistä blogipottuun kakkijaa naurattaa: todella RIEMUN PÄIVIÄ ovat olleet ne päivät joina Kilven käteensä on ottanut, kirjan kuin kirjan.
Ja yhä uudelleen on muistutettava: älä hyvä ihminen lue kerralla kuin parikolme sivua - ei makeaa mahan täydeltä! Muuten kiertää sydäntä ältö ja vahingon täpäryys.
Tahti on pysynyt suunnitellussa. Alastalon salissa, tapaninpäivänä aloitettu II osa on menossa sivulla 59, josta alkaa kahdestoista luku ja selitys luvun alussa: " Välipalanen, jossa ajatellaan omia ja valmistaudutaan enempiin sillä aikaa kun odotellaan ja verissä on hieman humausta."
Hieman humausta, niinpä: Alastalon isäntä Herman on tarjonnut salilliselle kylän isoisia kunnon konjakki/rommitotit parkkihankinnan liukastukseksi.
En voi ymmärtää, totta totisesti en, niitä jotka eivät Kilpeen tartu, Härkäniemen viiskymppiseen poikamiesisäntään ihastu! Miten voisi olla nauttimatta Härkäniemen mukana itse Härkäniemestä ja Härkäniemen nautinnosta:
"Eihän Härkäniemi mikään leilinkupu ollut ja sienenhoto märkää imemään, mutta lasinsa hän sentään aina kaatoi täyteen, ja myöskin tyhjensi sen, koska jumala kerta oli suun hänellekin nenän alle poikittain antanut ja suuhun semmoisen kitalaen, joka maistoi hyvän."
Eivät Härkäniemen Malakias ja kiiru ole luodut samana päivänä - ei totta tosiaan! Eivät myöskään Kilven lukeminen ja kiiru ole toisilleen soveliaat, yhteen sovitettavissa.
Ah Volter Volter, olen myyty yhä uudelleen ja uudelleen! Totta tosiaan.

"Hänen 'Alastalon salinsa' on tyylin loistolta ja komposition puhtaudelta korkeaa kansainvälistä luokkaa. Surkea vahinko vain on, ettei se koskaan voi löytää tietä kielirajamme ulkopuolelle. Se elää ja kuolee suomenkielisen kulttuurin mukana." Aaro Hellaakoski, Suomalainen Suomi nro 1/1937

Jarmo Korhonen

9
2
.
.
.
"Katoitko Nybergistä illalla: Ei pyri mihinkään. Mikä lierojen liero!
Omaa tahtoa ei muka tippaakaan: 'Puolue päättää', 'Ei minulla mitään mielessä' ', 'En ole ajatellut asiaa', 'Kesällä toiset päättävät'... Minuuden vähättelijä. Niin tyypillinen perunakuoppa-kepu-korhonen kuin olla ja voi, pahin kaikista. Kavala kamala.
Tuus  L"
Vaikka vähiten kepua sympatiseeraan, niin ei se nyt ihan noin ole voinut mennä - en kyllä katsonut Artoa. Lennu tapansa mukaan liioittelee ja turhaan panetellee.
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama  enkuks   http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif 

Kylä koulun ympärillä

9
3
.
Viimeinen savotta III
Tammikuun seitsemännentoista päivän sunnuntaina (-10 C)
Puolet kuuta ylitetty. Lämpenemään päin? Tilapäistä. Alkavan viikon sääksi ennustavat jatkuvaa kolmattakymmentä tiistaista: pyöränketjut sinkeällä.
Nykyvaatteilla tarkenee, välituntipakkasrajaa ei ole. Oppilaat möyrivät kolmella talkkarin työnnättämällä lumikumpareella: pienemmät laskevat liukureilla, isommat kaivavat omaansa tunneleita, vanhimmat haluaisivat painiskella kukkulan kuninkuudesta. Hiihtolatu on käytössä, jääkenttä sileimmillään. Ei palele kun liikkuu. Maisemassa huurrekuorre koreimmillaan.
Viimeistä talvea viedään Koulun mäellä; vilinän paikalle laskeutuu liikkumattomuus, autuus ja pyhä hiljaisuus. Niin on parempi äänin 13 - 8. Ja pulinat pois!
Jäähän kylä.
Katsellaanpa mitä jää. Ajetaan nopeasti nykyinen kyläkeskus tutummaksi, pysytellään kuitenkin puolen kilometrin säteellä, ettei tunnilta myöhästyttäisi. Hypätkääs pehkuihin!
Lähdetään liikkeelle tuosta Laakkosen Reinon ja Yrjön poika-aikaisen maatalon pihalta. Otetaan samalla Tassin mutkasta hevonen ja liistereki ja ajaa karautetaan kylän poikki vanhaa tietä niin nähdään mitä elävää on jäljellä. Juokse, humma, juokse!
Vasemmalla rinteensuojassa on puutalojono, liikekyltit kerätty talteen: Osuuskassa, Kauppa Oy ja Posti. Toisella puolella yhä kuin uhmalla sinnittelemässä Rautakauppa polttoainetankkeineen entisen Oma-Avun ja vanhimmam Osuuskaupan tontilla. Tässä seis!
Kaupunkiin menevän tien ylitys, sinne saattaa jokin auto ajaa hurauttaakin, tai kalja-auto laskeutuu mäkeä - kuskaa kirkonkyläläisille janojuomaa. Ja sitten risteyksen yli kulkuset kilahdellen eteenpäin. Uusi Osuuspankki, tiilestä, lopetettu - ainoastaan parturi enää leikkaa ja palvelee. Risteyksessä kiinni vastapäätä vasemmalla myös uudempi Osuuskauppa, lopetettu.
Kas kummaa: elävä paja! Siinä vierellä putkana toiminut talo, poliisin oma, myyty. Käännymme tästä, koska vanhan tien varressa hajalla vain muutama asuintalo ja autio Kopran liikekiinteistö, kaksikerroksinen, pusikoituneena.
Koukataan risteyksestä ylös oikealle kaupunkiin päin; alaspäin ei toinna mennä, siellä on rivitalojen alapuolella entinen huoltoasema ja kirkolle vievä tie.
Siis käännös kaupunkiin päin, josko Laakkosen Yrjö ottaisi entisen kotikylänsä porukan majoitukseen: hevonen talliin ja reenpäälliset seimeensä. Ei hennota hevosta rääkätä, turhan pitkä olisi hevosen matka juosta, puolensataa kilometriä, rekikin vaatimaton, eikä vällyjä matkaajien päälle.
Vilkaistaan nämä lähimmät mäellä. Koulu ylimpänä vaaran laella luonnonihanine puutarhoineen, urheilukenttineen, kiekkokaukaloineen, valaistuine latuineen. Kivikoulu kolmikerroksinen uljas uilakka taivasta tavoitellen. Koulun jälkeen Seurantalo, melkein yhtä suurena; sekin nuorisolle rakennettu. Sitten mutka ja Mujunen. Siitä kiepsaus takaisin, ettei innostuttaisi: pian hölköteltäisiin Lapin mailla ja kohta Kompakan kaupalla. Ptruu! Ptruu takaisin!
TVH:n tukikohta, lopetettu, hammaslääkäri-terveystalo, myyty. Alkupuolella ylärinteessä uuden uutta omakotitaloa, hoidettua, siistiä, lämpimiä. Ei tarvitsisi hölköttää kuin sama matka mitä kaupunkiin tuonne itään niin johan olisi rajantakainen rykelmä koleita asumuksia, kesällä sielukkaita, talvella hyisenjäisiä. Tulevan kylän malli?
Kuulettekos? Koululta raikaavat lasten äänet, kuuletteko, kurvataan sinne sekaan. Yhdytään iloon ylimpään, riemuun raikkaimpaan kun vielä voimme.
 "... olin ohittanut elämäni varsitiellä mahdottoman määrän karmeitakin paikkoja. Elämä on lisäksi minulle opettanut senkin, ettei lähestyviä vaikeuksia kannata murehtia, vaikka ne olisivat jo näkösällä hiilihanko kädessä ja sarvet päässä. Parasta on odottaa viimeiseen asti ja vasta kun on jalkoihin joutumassa, terästää itsensä. Niinpä nostin veltin reunan leukaani asti ja ajattelin: näkyypähän ..."  Päätalo, 1966: Viimeinen savotta


Viivi Pumpanen ja muuta silmänruokaa

9
3
.
  • PUMPANEN
  • HALME
  • SELÄNNE
  • HAITI
  • KOIVU
  • VÄYRYNEN
  • LEHTOMÄKI
Pumpanen on Viivi, missi -  toiset tunnemmekin.
Viikontäyteinen  solokkusankko tiskipöydän alla on kukkurallaan julkkiksista, pikkuisen tuoksahtaakin. On taas nautittu josjonkinlaista sekameteliä hengen pitimiksi. Pakko pukeutua pomppaan ja toppahousuihin, painua pihan perälle pakkaseen ja käydä sankko kumoamassa, navetan taakse tyhjentää, jotta ensi viikon nimekkäät taas mahtuvat tarkastuksenalaisiksi ja siitä sitten taas sankon täytteeksi.
Pakkasta pitää. Vaan ei itkut auta ei: Sinne hulahtavat tunkiolle navetan taakse kaikki kaikkinensa kiluineen kaluineen. Väyrynen, tietenkin, jää päällimmäiseksi polleilemaan, nyt kun Paulakaan ei ala.  Ai  Hjalliskinko se sieltä kurkuilee ... aivan unohtua meinasi koko Rusina.
Kaikenlaista sapuskaa sitä viikon mittaan tulee nieleskelleeksi - ja vapaaehtoisesti! Vähän kuin perhealbumia kääntelisi kun lehteä selaa; ovat kuin sukulaisia nämä matit, maurit, karit, jarit, laurat ...
Oikein muistikirjassa lukee viikolta 2:
  • Lempi: muikkuviikko, istui kukkaruukussa
  • Viivillä kisat su klo 19.30 MTV3, muista!
  • Toni tappoi itsensä
  • Temeltä murtui leuka
  • Lapsyn luona to 
  • Haitissa järisi maa, jopa 100000 kuollut
  • Sakun polvi sökö
  • Mummolle potkuriin ruuvin kiristys 
  • Harkimo: infarkti Afrikassa
  • Pate ministeri viidellä vuosikymmenellä, tyrkyllä pj:ksi - ei pyri!
  • Paula ei kepun pj.kisaan
  • (Pukkila sai konjakkinsa Alastalossa, Päätalossa Vikke Nilo Pyrjähtämättömän Einarin kanssa kopukassa hupailee)  

Tuunatut housut

9
4
.
Tuossa aamun ensimmäisellä välkällä yksikseni istuskellessani huomasin housuntaskun päällä pitkän viirulian. Yritin toki sitä raaputtaa ja kaaputtaa, mutta minnekäs se vaatteeseen imeytynyt läikkä lähti!
Siinäpä istuin ja ihmettelin: mitäs nyt tehhään, mitäs nyt?
Jotakin joka tapauksessa tehdään, ettei sijoitus koulun parhaiten pukeutuvien miesten listalla rojahtaisi ja joutuisin kuiskuttelujen kohteeksi. Hylkyobjektiksi.
Ei muuta kuin tussi käteen ja tuunaamaan: harmaiden lökäpöksyjen oikeanpuoleisen - housunkantajan silmikon sisältä katsoen vasemman - lahkeen etutaskun pinta sai uutta hohtoa, kun käsi väkersi vihreällä tussilla vihreätä miestä. ET:n tapainen olio siitä tuli, tulitikkulaatikon kokoinen. Ja mikä mukavinta: piirtäjä oli piirrokseensa tyytyväinen. Ja tyytyväisenä ja vähän ylpeänäkin hän harppoi opettajainkammarista alakertaan tunninpitoon, sukelsi Suomen vesistöjen kimppuun.
Mutta kukaan ei ollut yhtään kiinnostunut Paatsjoen eikä Vuoksen eikä Kokemäenjoen eikä Iijoenkaan vesistöjen kuvista, vaan jokainen halusi nähdä opettajan housuntaskukuvan lähempää, niin että open piti kiertää luokka ja pysähtyä jokaisen oppilaan luona tovi kuvaa näyttämässä.
- Suahaanko myökii piirtee siun housuun kuva? kysyi Sosoi
- Ette saa ja omaanne ette saa ainakaan!
- Miten niin sie sitten suat?
- Koska minä olen opettaja, vastasin ja ryhdyin mannekiinikierroksen jälkeen taas opettamispuuhiin. - Katsokaas, lapsukaiset, tämä tässä on Kokemäenjoen vesistö. Tässä on Paatsjoen, Inari on sen pääjärvi. Saimaa on meidän eli Vuoksen vesistön suurin järv...
- Vuan eikö myö suatas kumminnii piirtee siun housuunpliis! heräsi Nuamakin anelemaan.
- Mikä siis meidän suurin järvi on? Marppa, ole hyvä! Ja Jeyssi sekä Johora, suu kiinni!
- Anna myö piirrettään lahkeeseen kuva. Annathan? Sitten luvataan olla hiljoo.
- No hyvä on. Keväällä kun on viimeinen koulupäivä niin kaikki saatte yhden kuvan taiteilla.
- Hei myö suahaan taitteilla jokkainen yks kuva open housuun! Jee!

Linkit  Suomen suuret vesistöt   opettajan tuunatut housut

Opettaja nuhtelee Jeyssiä, joka on kohdellut kaltoin Onua

9
5
.
r
a
i
k
u
.
Et saa purra
korvasta
- vain pakkanen saa!
(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksi kutsuttu, on supisuomalaista  verestä runoutta. Runo sisältää n. 12 tavua joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä.)

Ilmainen sijoitusvihje iltapalaksi

9
6
.
On pikkupaheen paljastamisen aika. Pst pst älkää kertoko kenellekään, että ope harrasta uhkapelejä.
- On pelaamisen aika, sanoisi Paavo Väyrynenkin. - Pelinpolitiikan paikka, täydentäisi P-Veli.
Ensin uusimmasta Veikkaajasta 2/10 luetaan tsemppi päälle:
"Hän (Ruutu) otti sen vastaan miehekkäästi. Hän lähti tappeluun ja teki sen, mikä jääkiekossa vaaditaan. Ikävä kyllä hän loukkasi itseään siinä, mutta pelikaverit kunnioittavat häntä nyt vieläkin enemmän, kun hän teki mitä piti."
Ja sitten veikkaamaan! On tarkoitus hävitä viiskymppiä per kuukausi. Saas nähä monenteenko päivään tammikuun viiskymppinen riittää. Vuoden alusta tähän päivään kassa on karttunut himpun yli lähtötason: 53,70 €.
Pitkäveto
pelattu: 36,00 €
    voitettu: 40,90 €
    voittoprosentti: 113.61 %
    pelejä: 26 kpl
Pelkkiä Veikkauksen pelejä pelaan, lähinnä pitkävetoa vetelen - kumma hinku tukea kotimaista kansanterveyttä ja oopperaväkeä.
Näillä napeilla ei rikastu ei köyhdy. Mutta se oikein-osumisen ilo! Siinä koko ydin. Ja se tappion karvas kalkki. Sen nielemisen imelä tuska! Sekä jossittelun ihana autuus ennen ja jälkeen pelien. Melkein Kilven veroista!
Juuri muita kuin singlekohteita ei kannata veikata, singlen osuminen tuo 70 - 80 %:n voiton. Pistä miljoona niin saat liki kaksi! Pitäisi riittää ahneimmallekin.
Tänä iltana liotellaan nuo pelikassan viiskymppisen yli olevat hilut eli 3,70 € näin:
16
Kärpät - JYP
1
   2,10
panos 1 € 
12
Ilves - KalPa
2
  2,00
panos 1 €  
9
HPK - SaiPa
1
    1,80
panos 1,70 €
Jotta vähäistä on sijoitustoiminta vanhalla warrettajalla tällä haavaa!
ps Muuten tuo tappelija Ruutu ei ollut tämä ikuinen pukari Jarkko vaan hänen kiltti söpöveljensä Tuomo.

EKG:n pitkäaikaisrekisteröinti (Holter)

9
7
.

Opettaja kirjoitti päiväkirjaansa sydämensä asioiden kulun, onnistuen vasta kolmannella yrityksellään kirjoittamaan asiallisen tekstin asioiden kulusta. (Tylsästä kynästä johtuen?)

***

Ensimmäinen yritys epäonnistuu omaan mahdottomuuteensa


”Pian on kulunut kolme kuukautta kastraatiostani. Eikä ääni vieläkään ole ylennyt falsettiin.
On aika tutkia, mikä ja missä mättää.
On aika astua kompleksiseen rakennusryhmään sairaalan mäellä.
Halsterin ahteriin islemiseen astun, mittaavat onko kastraatio onnistunut.”

Toinen yritys tyssää sikseen


Ei vainkaan, otetaas uusiksi vain ja ainoastaan totuudessa pysyen. Ei ole naurun asia ihmisen terveys, ei varsinkaan oma. Opettaja tietää että on tyylitöntä tehdä pilaa vakavalla asialla, edes omalla.

”Opettajan katederiablaatiosta on kulunut pian kolme kuukautta ja on aika tutkia joko sinusrytmi on löytynyt vai vieläkö rynkyttää sekaisia sointuja, pysyykö paikallaan vai lyökö yhä mambon tahtiin. Sen takia minuun asetetaan hamsteri vyölle, 24/7.”

Kolmas yritys toden kertoo


Ei hitto, ei vieläkään. Ei se noin mene, vaikka nyt oli parempi ja totuudellisempi esitysyritys.
Kynä terävämmäksi ja kerran vielä pojat, ja nyt silkkaa totta.

Katetriablaatiosta eli ’sydämen sorkkimisesta’, oikeammin hermo-oikoratojen kiinni polttamisesta, hitsaamisesta on kulunut kolmisen kuukautta. Sydämeen tehdyn viiden sentin viillon on pitänyt estää impulssien joutumista väärille radoille ja estää rytmihäiriön synty. Sen tutkimiseksi asetetaan vuorokaudeksi holter vyölle ja sen viisi piuhaa rintakehälle EKG:n sähkökäyrän pitempiaikaiseen rekisteröintiin. Käytetty elektroidi: Blue Susan. (Vau mikä nimi!)  Asennuksen jälkeen saan ohjeen päiväkirjan pitämiseksi:
Kirjatkaa aloitus- ja lopetusajat tekemisestänne; liikunta, kaikki työtehtävät, levot, ruokailut, kahvin ja teen juonnit sekä nukkumaanmeno- ja heräämisaika. Lääkkeiden ottoaika merkitään erilliseen taulukkoon.

***
Tuo kaikkihan tapahtui siihen aikaan kun Kauppalehti uusitun blogipohjan perusti ja pohja petti eivätkä blogit ilmestyneet. Asiat ja tapahtumat saivat kehkeytyä kaikessa rauhassa ja huomaamattomuudessa, huomiota herättämättä.
Valitettavasti tilapula estää 24-tuntisen intensiivisen jopa intiimin päiväkirjan esille tuomisen tässä yhteydessä; siinä sitä vasta olisikin mielenkiintoista tirkisteltävää. (aij jai jaa!) 

”Miehen puheille naurahdettiin, mutta joku vanhempi jätkä sanoi: - Älä puhu, poika, tuommoisia. Ei ole herkkua, kun jätkän terveys valskaa. Kyllä on Nilokin mennyt maan alta nostetun väriseksi.”  Päätalo, 1966: Viimeinen savotta

Kyläkahviloita ei enää ole

9
8
.
Viimeinen savotta II
Tammikuun kymmenennen päivän sunnuntaina  (-18 C)
Loppiaiskeskiviikko katkaisi vuoden ensimmäisen kouluviikon sopivasti. Joulunajan kynttilät koulun ikkunoilta sammuivat viimeisen kerran. Pakkaspyöräilyt piristivät; kulki  kevyemmin kun vaihdoin eteen kesärenkaan talvirenkaan paikalle.
Entisin miehityksin, pitkästä aikaa, jatkoimme opettamista; koululaisia ilmaantui kaksi lisää. Kolmelle opettajalle riittää kullekin kaksikymmentä oppilasta yhdysluokkaan sekä eskariopelle jää vielä kymmenen. Täystyöllisyys on taattu sydäntalveksi. Luppoaikaa ei jää. Vaikka ainahan jostain kumman raosta irtoaa tovi: aina on aikaa kahvikupposen verran.
- Tiedättekö, että tässä kylässä on ollut neljäkin baaria? Oma-Avun kahvila Kaupparinteessä. Siimes-baari oli tuolla rautakaupan bensatankkien tienoilla Osuuskaupan jäliltä. Vinkalo uudemman lakkautetun OP:n kellarissa. Alaristeyksessä Teboilin huoltoaseman baari.
- Ja nyt ei yhtäkään!
- Ei aivan ainutta.
"Tavallisimmat työt, joita joudun näin talviaikana Lehvässä tekemään, ovat halonteko ja havujen hakkuu tunkiolla. Tänä aamuna kun menin havutukin viereen, seisoi tähtitaivas täydessä kirjavuudessaan ja pakkanen napsahteli tavallista äreämpänä metsän puissa ja rakennusten seinähirsissä. Jo ennen päivän nousua rupesi jalkojani palelemaan."  Päätalo, 1966: Viimeinen savotta

Lasten kanssa iloitsimme

9
9
.
.
r
a
i
k
u
Satanen
- pieneni ysiysiksi.
JEP!

(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksi kutsuttu, on supisuomalaista  verestä runoutta. Runo sisältää n. 12 tavua joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä.)

Koulupäivien pyöreä luku jäljellä

1

0

0

.
.
r
a
i
k

u

 

100
    makea määrä alas ammuttavaksi!


(Raiku-runous, myös tusina-runoudeksi kutsuttu, on supisuomalaista  verestä runoutta. Runo sisältää n. 12 tavua joko useisiin riveihin ripoteltuina tahi yhden rivin pötkynä.)

Tanja Vienonen se kävi ennen Nurmioa täällä

1
0
0
.
.
Oli se jo ennen tätä miesliutaa, paljon ennen Tottia, Ollia ja tätä nykyistä. Se kulki silloin vielä omalla nimellään. Siis ajan on ollut oltava (!) missivuosi 1991, kruunusta päätellen.
Keittiössä joimme aamukahvia kun ihan mahoton kopina ja uikutus alkoi kulua avonaisen ulko-oven hyttyshetaleiden takaa, semmoinen enemmän sääliä kuin häiriöä herättävä ääntely kesäisessä aamussa. Oli käytävä vilkaisemassa.
Nainen kuin merenneito makasi puoliksi eteisen lattialla, pitkät raajat ulkorappusten puolella, ja vaikka pää oli verta valuva ja haavoilla, kasvojen kauneus oli silmiinpistävä. Vaatteet, mikä niitä nyt enää jäljellä oli, olivat repaleina, reikäisinä ja hiekan hankaamina. Itikkaparvi innitti ympärillä kiusana.
Pihamaan läpi oli kynnetty ura heinikkoon ja hiekkaan. Maantieltä on ryöminyt tähän rapuille, on täytynyt olla kivulias ja aikaa vienyt matka tuolla voinnilla.
Siinä se uikutti mahallaan ja sätki pitkillä raajoillaan, sen verran sai sanottua, jotta selvisi että auto oli sitä kolhinut aamuyöstä tuossa kuusiaidan kohdilla. Se osoitteli sormellaan pihalle päin ja näytti kuusta kohti, me arvelimme että se vain houri järkytyksestä.
Välähti mielessä että nimmari tältäkin pitäisi vihkoon saada, mutta kun katsoi sen kärsimystä niin eipä sitten tohtinut. Kohta jo ulisi ambulanssi pihaan ja korjasi uhrin.
Pintahaavoilla ja ruhjeilla se tuntui siitä selvinneen kertoivat kyläläiset tuoreeltaan. Se taas että se oli varmasti se selvisi kun jonkin päivän perästä ruohoa leikatessa karahti leikkuri kiveen ja sammui kuusen alle. Tarkemmin kun katsoi niin ei se ollut kivi vaan säpäleiksi rikkoutunut kruunu; siksi se oli kuusta osoitellut!
Ikuiseksi arvoitukseksi jäi mikä sen tänne jumalanselän taa oli lennättänyt ja vielä yksin - eikös kuuluisuuksien tulisi olla kuuluisimmissa paikoissa, näkyvimmillä näkyvillä. Vaikka on täällä nähty sittemmin myös tuomari-laulajakin, se yön ainoa valopilkku, makailemassa aamuyöstä venesatamaan vievällä tiellä keskellä tietä mäennyppylällä täydessä unessa.
Mikä kumma niitä tänne kiskonee ...
http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif    sipasepas sama enkuks: http://66.102.9.104/translate_…palehti.fi    http://gfx2.hotmail.com/mail/w3/ltr/emoticons/smile_angry.gif

Virpi Miett...eikun Kuitunen

1
0
1
.
.
”Keskeyttää Tourin ja palaa Suomeen harjoittelemaan. Silleen. Eikä raha ole koskaan merkinnyt mitään! Köyhän miehen luo palaa miettinen ’harjoittelemaan’.
Muistatkos kun aikanaan tämä Vähäsöyrinki hehkutti ruutu rutisten: Kiitos Virpi! Kiitos Virpi!  Niin  mites siinä sitten kävikään. Tais Tuppurainen olla Tappuraisen takuumiehenä…

On nää veitikoita. Virpi

 Tuus L

Panettelee Virpiä. Siis Lennu. Jos joku tuommoisesta ilon ottaa, niin vähiin ovat ilot huvenneet. Eiköhän Lennun ois aika vilikasta peiliin. Tai teksti-tv:hen: Punkkinenkin sitä mieltä


Kylä muutoksen kourissa

1
0
2
.
.
Viimeinen savotta I
Tammikuun kolmannen päivän pakkassunnuntaina (-28C!)
Alkavat taas loman jälkeen ylänumerot  huveta: 102 koulupäivää enää jäljellä, sitten panevat puomin koulun tienhaaraan, pöngän koulun ovelle ja laudat koulun ikkunoihin; koulun 112-vuotistaival on ohi tässä kylässä. Koulu ei kuole oppilaiden (+70) puutteeseen, vaan kunnan rahanpuutteeseen (-3 milj.€).
Kylään jäävät rautakauppa, parturi, paja, korjaamo sekä metsäkoneyritys. Kaksikerroksinen kivitalo, seurantalo talkoilla rakennettu, naapuritalo -  koossaan melkein koulun veroinen. Katuvalot ja jalkakäytävä, jonka tomerat koululaiset parikymmentä vuotta sitten hommasivat määrätietoisella toiminnallaan: koulun mäeltä kirkolle johtavaan alaristeykseen asti. Pururata, valaistu viiden kilometrin latu-ura, kenttä ja  kiekkokaukalo, jonka talonmies on tähän saakka taikonut luistelukuntoon jokaikinen talvi.

Iso on muutos edessä kylälle ja kyläläisille. Viimeinen  talven ja kevään kestävä savotta käynnistyy aikaisin huomisaamuna. Jäämme seuraamaan lentojätkänä lopun lähenemistä.

”Ihmisauksuuni on alkanut. Mies, jolla on valkea kaulus ja siisti puku päällään, on kirkonkylästä ja piti auksuunia viime vuonnakin. Pari muutakin miestä istuu pöydän takana. Toisella on kynä, jolla koukkii edessään olevaa paperia. Kirkonkylän herralla on pieni puuvasara kädessään. Lisäksi hänellä on sellaiset silmälasit, jotka pysyvät nokan päällä, vaikka niissä ei ole sankoja, eikä edes villalankaraksia takaraivon ympäri, niin kuin mummujen laseissa.” Kalle Päätalo, 1966: Viimeinen savotta

Ei parempaa!

1
0
2
.
.
Purjehdustaidottomana sisämaan eläjänä olen oppinut Kilven Alastalon salista asiaakin. Nyt tiedän laiva-arvojärjestyksen mitättömimmästä uljaimpaan:
  1. JAHTI
  2. KALJAASI
  3. KUUNARI
  4. PRIKI
  5. PARKKI
Parkin hankinnasta on puhe Alastalon salissa, jossa äveriäisyysjärjestys, monella perinnönhometta tallella, näyttää seuraavalta, isoisin ensin:
  1. Langholma kapteenien kapteeni, pitäjän napamies 
  2. Karjamaa  kahden manttaalin pihi isäntä
  3. Krookla puolentoista manttaalin mies, silti kirkossa etupenkinpaikka
  4. Mattsson  Alastalon isäntä-Herman
  5. Pukkila  kateellinen vastarannan kiiski 
  6. Härkäniemi  myhäilevä vanhapoika
  7. Lahdenperä  lautamies jonka metsästä mahdolliseen parkkiin laudat
Sali on isäntiä täysi, mutta muut jäävät huomaamattomiin ja iso osa nimeämättömiinkin.
Naisia ainoastaan kaksi, jotka tarjoilevat pian kuumat totit, jotta asiaan päästäisiin: 
  1. Eevastiina  Alastalon topakka emäntä
  2. Siviä  Alastalon sievä tytär
Näillä eväin on päästy Alastalon toisen osan alkulehdille.
Yhä sadattelen että näin vanhaksi piti elää ennen kuin uskalsi pelotteluista irtaantuneena imautua Kilven kylkeen. Jos ei vielä ole tullut mainituksi (he-heh): Mahtava mies tämä Kilven Voltteri! sanoineen päivineen - on siinä hilkansuikua kerrakseen, siinä tapahtumattomuuden runsaudessa.
Olisipa sitä sanattomaksi jäänyt jos Volter olisi väliin jäänyt. Päätalon, Haanpään sekä Mukan jokaisen sanan lukeneena ja luulleena ettei ilmeikkäämpiä sanoja eikä esittäjiä enää voi olla, on mukava erehtyä ja havaita että on: Kilpi on.
Kirkolle-kirja oli jotenkin sees ja ihmiset lämpimimmillään, Kilven viimeinen teos. Pitäjän pienempiä -kirjassa karahdeltiin rajummin, ihmiset olivat inhimillisesti heikoilla. Alastalon salissa istuu itseellinen miesjoukko ja jokainen itsetunnoltaan sitä luokkaa, että 'ensin tulen minä, kumminkin'. Huumorin määrä on valtava piiloudessaan, sen löydettyä on pakko yhä uudelleen ja uudelleen palata ja lukea taaksepäin. Ilmankos ei lukemisen harppa edisty kuin korkeintaan viisi sivua päivässä!
"Suurenmoinen romaani elämän ja mielen kompleksisuudesta, Suomen Proust", ilmoittaa professori Matti Klinge mielipiteenään.
- Höh, mitenkä sitä taas tähän samaan rysään sotkeutui - Kilpi ja Kilpi ja Kilpi ja - vaikka on uusi vuosi jo toista päivää! Sitäpä pohdiskelen kahdenkymmenen asteen pakkasta ikkunasta ihastellen, metsähiihdolle valmistaudun, sarkatakkia ylle jo sovittelen, harmittelen kun ylänappi ei tahdo pysyä kiinni. Ja ihmetellen kiittelen joululahjaani ja sen antajaa: nyt minun kaapissani on se 1.painos Pitäjän Pienempiä  - saaristoväkeä arkisillaan.

ALEKSIS KIVELLE 
"Seitsemän Veljeksen" kuolemattomalle runoilijalle omistettu hänen satavuotis-muistopäivänään 10. X. 1934. Volter Kilpi
Kenelle on Suomen kansa kiitollisuuden velassa siitä kielensä ja henkensä jalosta ilmaisusta ja korkeasta kaunistuksesta, jonka Aleksis Kivi Seitsemässä Veljeksessä on sille elämänsä lahjana jättänyt? Tietenkin Aleksis Kivelle itsellensä ja sille kohtalon armolle, joka hänet kansallemme soi kirjallisuutemme huomenissa."





Presidentin uuden vuoden puhe

1
0
2
.
.
"Sais tuo Halonen nyt edes kerran vuodessa ilmestyä kansalleen livenä. Puheen pitäs tulla suorana tv:stä kuten Kekkosen aikana.Tuntu olis toisenlainen kuulijalla: se tuossa ja mie tässä, molemmat tällä hetkellä. Se ois sitä läheisyyttä. Nytkin jäi akuutti asia käsittelemättä.
Kaikesta huolimatta. Hyvää Uuuuutta Vuotta Sinulle ja pressalle!
Tuus  Lennart"
Kiitos - samoin Lennulle. Muistaapa kirjoitella. Eppäilen kyllä ettei Lennun terveiset Tarjalle tätä kautta mene.