Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, lautamies, emeritus ope

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hännännosto

Mihail Šiškinin Kaunokirjoituksia-teosta kopeloidessani saan idean.
Nyt voin, aasinsiltaa pitkin, nokkaani nostamatta sanoa - Mitä minä sanoin! ja palata neljänkymmenen vuoden päähän.

Mitä minä silloin sanoin, niinkö?
Kirjoitin Helsingin Sanomien yleisönosastoon:

 
Silloinen erityisopettajaksi opiskeleva
latelee tuommoisia kamalia!

Ei saanut kannatusta, ei yhdeltäkään:

Joku kanssaopiskelija kilahti kuin Kikka
Kuoppamäen kysymykseen Vieläkö viiskymppisenä meinaat pyllyäsi pyöritellä?, jotta enpä oo tota tullu ees aatelleeks.
Opettajien opet,
ne lehtorit ja professorit - Ihatsun Markut, Matilaisen Kaijat, Tuunainenkin - olivat vilpittömästi huvittuneita: jotta kaikenlaista.
 
Vaan niinpähän vain 37 vuotta myöhemmin eli viime syksynä 2016 'unelma' toteutui:

Kaunokirjoituksen opetus loppuu


IS 15.5.2016
***
ps
vai oisko sittenkin aasin hännännostosta kyse?

_________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Probleemia ratkaistavaksi

Vasemmalta: Gallén, Merikanto, Kajanus ja Sibelius.
Noilla Gallen-Kallelan Probleemi eli Symposion -maalauksen kuuluisilla vähitellen kallellaan olevilla herroilla probleemit vähän eri luokkaa kuin yhellä Hiihto-Niilolla, joka ei Kämpin pöydissä notku, vaan sauvojen varassa Jänisselillä ja milloin missäkin pienemmässä piirissä yhdessä toisen, sen Siiri-armaansa, kanssa.

Mitäs kun nuo veikot: pitkiä päiviä ja öitä istuivat pohtien kahta kummempia ja syvällisempiä taiteen ja hela maailman olennaisuuksia.
Kajanuskin kävi välillä Pietarissa johtamassa orkesteria ja parin päivän reissulta palattuaan löysi saman sakin samasta paikasta istunnolta. Sibbekös nuhtelemaan: "Mitä sinä Kajus koko ajan niissä ovissa kolaat. Istu alas ja juo niin kuin muutkin!"

Tai no joo, on siitä muitakin versioita mm. täällä. Kannattaa poiketa, suosittelen.

Hiihto-Niilomme aivoille riittää yllinkyllin ratkaistavaa pienemmissäkin ongelmissa.
Nyt ysisatasen täytyttyä hän on rentona retkottaessaan pohdiskellut vähäisenläntää probleemia, mitätömpää kuin mitä nuo kuvan viisaat miehet lienevät maailmantuskissa kieriskellessään pohtineet - eli koko viikonlopun on päässä pyörinyt HS-RISTIKKO (HS 2945 17.3.2017) ja Auliksen asettama sanakyssäri:
  • KASVI NINEVAL


_________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Hiiriä pyydystämättä

Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri,
 
tuopa on oikein lystikäs hiiri,
sarvetkin päässä on sankarilla
juuri kuin pässillä puskurilla.
Oivan paistin ma siitä saisin,
kun siihen koskea uskaltaisin.
---
- Koetappas koskea, sarvilla pukkaan
ja kynteni isken pörrötukkaan.
 
Oon suurempi herra kuin hiiri vainen,
min’ olen koppakuoriainen.

Immi Helléniä, muistattehan. No nuo nyt tietsikkapöydän hiirimatolla kopistelevat, mitäs noista...

Mutta mutta
- Voiko tää olla totta! Imposiiple ja uskomatonta!

 
 Palaveroimme:
-EI tuo nyt koppakuoriainenkaan ole, hitossa! vakuuttelee Lempi.
- Eikä se Volter Kilven Suljetuilla porteilla torkottava, se, muistakos se
 'Sarvea torkottaa kuorimöyriäinen', pistän minä keskusteluun sivistyksen mittani.
Yhdessä siinä siunaillaan ja tuumaillaan.
 
Kunnes karvapalloa zuumaillaan:
- Ei perskeles!
  Nyt tintin palloon on kiivennyt ite Musse Musculus! karkaa meiltä kuin yhdestä suusta.
 
*** myös

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Tampereen piligrimi


Siitä ensimmäisestä teatterimatkasta oheisia, kun kerta toisestakin.
Melkein kuin pyhiinvaelluksella olisi ollut Tampereella.

 
 
Tammerkosken sillalla seisoessa ja noita ukonmulukeroita katellessa ei mikään muu voinu ekana puskeutua mieleen kuin Kallen äit-Riitu ja Riitun hävyttömät sanat, joita tähän en ilikiä muklauttaa, mutta jotka Kirjavinkkilinkkiä painaltamalla voipi käydä lukasemassa, heti introsta eli ingressistä.

Punastuttiko painallus?
Ja pitää ottaa huomioon jotta Riitu tunnustaa lestaationoppia:- Jumalan terve! yms.

Tässä toki puhutaan herkemmistä tunnoista ja tunnelmista, joita heti Tammerkosken jälkeen oli Kallen jäljiltä aistittavissa:
"En kuitenkaan kääntynyt heti ajamaan Viinikkaa ja Nekalaa kohti vaan jatkan Hämeensillan yli Keskustorille. Ajan torin laitamalle, jossa lukitsen pyöräni erään kauppaliikkeen telineeseen, ja siirryn seisomaan Hämeenkadun varteen kioskien lähelle. Jään seuraamaan kadun liikennettä. Syyskesän ilta-aurinko paistaa vielä lämmittävästi ja tunnen tyydytystä, jollaista olen harvoin kokenut.
Olen kai seisonut ja katsellut varttitunnin taas kotipaikakseni tulleen kaupungin sydämeen, kun näen Raatihuoneen kellosta illan lähentelevän jo seitsemää. Niinpä kävelen pyöräni luokse, irrotan sen lukosta ja käännyn ajamaan takaisin Tammerkosken sillan yli."  - Iijoelta etelään

Tätä ennen tietysti, jo ennen Hullu-näytelmää, piti poiketa Tammelan torille, vaikka mustat makkarat vakuumissa peräkontissa jo olivatkin.


Mutta josko siellä jotain tämmöistä Kallen-aikaista ulottuvuutta vielä tavoitettavissa:
"Matkani jatkuu Tammelan puistokatua ja pääsen Tammelan torille. Siellä pysähdyn kadun viereen oikealla leviävän puiston kohdalle ja jään katselemaan ympärilleni. Tori on tähän aikaan päivästä autio. Puiston penkeillä istuu jokusia ihmisiä. Kaksi rähjäiseltä vaikuttavaa miestä nuokkuu vinoittain puiston halki vetävän jalkakäytävän varteen laitetulla penkillä.
Toria katsellessani muistan Ville Lahtisen, Rousto-Villen, joka oli tuupannut minua ratkaisevasti eteenpäin rakentajan ammatissa. Ville kun meni - "tiämmä" - ainakin vielä neljäkymmenluvun loppupuolella työstä päästyään herkästi Tammelantorille tapaamaan kavereitaan. Nyt Villeä ei näy, eikä liiemmin muitakaan ihmisiä torilla tai torin laitamilla."  - Iijoelta etelään
Kalle on vasta 32 v, huom!
Eletään Helsingin olympialaisten ja Suomen sotakorvausten viimeisen maksuerän jälkeistä syksyä 1952. Taivalkoskelta tyhjin kourin maailmalle lähteneen, muutaman kansakoululuokan käyneen, 5 vuotta sodassa olleen yliahkeran miehen saavutukset: vaimo, oma talo, rakennusmestarikoulutus ja mestarointi Sarviksen tehdasrakennuksella!
Jokohan alkaisivat saaliit olla säkissä jostain pohjoisen korpimailta etelään, kaupunkiin varta vasten - sen yhden haaveen takia - pyrkiytyneellä sotainvalidilla?


Ehei! Ja vielä mitä!
Se haaveiden haave, täyttymysten täyttymys on vielä saavuttamatta - totta ja tuleva vasta kuuden vuoden päästä; sitä ennen pitää ottaa kirjotusmoottori moniaita kertoja esille ja harjoitella ja ponnistella ja elää vielä muutamat pohjarypemiset.

_________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös



keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Enkelimatkailua

Juolahti mieleen Lappeenrannan Niskavuori-teatterireissulla poiketa katsomassa toinenkin katsottava: aikoinaan porua aiheuttanut Reikäenkeli.

Vastahan Tampereen Hullu-reissulla kuikittiin Simbergin Hugon Haavoittununeen enkelin toisintoa - ne tehtaanpiiput - Tampereen tuomiokirkon lehtereiltä:


Miten se peltinen enkelparka talvella tuulessa ja tuiskussa jaksellee?
Onko sillä nyt helpompaa kuin aikoinaan, kun se poistettiin haudalta mm. syystä että haudankaivajaa moinen rumilus pelotti. Niinpä se kyörättiin riidan ja kinan jälkeen pois, piilotettiin lehtikasan alle: tuolloin 'riitelyyn otti osaa myös kirkkoherra Kaiku Kallio, joka väitti teoksen olevan kristillisen tavan vastainen.' Willimies

Lauritsalan kirkko on nimeltään "Taivaan valo".
 Toivo Korhonen ja Jaakko Laapotti. 1969
Sieltä se sitten aikanaan kaivettiin Lauritsalan hyppyrimäen, siis hyppyrimäeltä näyttävän kirkon esipihaan.
Ja siellähän tuo rauta kalisten värjöttelee - kevättä vartoen taivasta tavoitellen.

Koputtelimme, kolkuttelimme  Eikä yhtään pelottanut.


Kauko Räsäsen Reikäenkeli / Särkynyt Enkeli vuodelta 1960
_________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Karismaa vai pelkkää persoonallisuutta

Joissakin on ja joissakin ei. Karismaa. Joku on ja joku ei. Karsimaattinen.
Jako on selkeä, ei välimuotoa: on tai off.

Persoonallisuutta toki on monellakin.

Noita näyttelijöitä pohdin, niitä jotka eivät telkuissa näy, Putouksissa sun muissa, vaan syrjemmissä valokeiloissa: Tampereella Hulluna, Kajaanissa Annan Kareninana esmes. Silti vaikuttavina näyttelijät Antti Laukkarinen, Eeva Aitta esmes - vaikkei rumpuja päristelläkään.

Ja niinku nyt eilisiltaisen Niskavuoren nuori emäntä -näytelmän Heta Lappeenrannassa. Siinnoin jotain siinä Hetan näyttelijässä! Jotain erikoisen mieleen jäävää olemuksessa ja puheilmaisussa. Sen tarvinnut kuin avata suunsa niin jo heti ensi sanoista läikähti: tuo on ollut jossain, tuon oon nähnyt aikaisemmin, tuo erottuu joukosta, tulee tilaa kun jotain mölähtää/älähtää, vaikka kymmenen muuta ammattitaitoista on näyttämöllä yhtälailla.

No niinpäs!
Rosinana, Juutas Käkriäisen vaimona on ollut Maarianvaarassa ja Unto Monosen vaimona Savonlinnassa näemmä, kun blogeja selailen kotiin päästyämme: Helka Periaho. Helkatin hyvin arvosanoin on selviytynyt ainakin noista kahdesta osasta, Rosina ja Juutas otsikko KL-blogi Hikatusta ... ... sivumerkkejä 7.8.2012:
"Vaan kyllä kirkkaimpana loisti Helka Periaho - minkälainen hökkä osasikin olla! Tuli jo mieleen että jospa se oikeasti onkin tuommoinen, siis Helka eikä Rosina. Katsomo täynnä ja tämä pällistelee ihmisiä, ja tuumaa että onpa herrasväkeä liikkeellä, on on. Ja hienot tamineet kaikilla yllä.

 - On se kumma kun pitää olla rikkaita ja köyhiä! Eikö voisi vähän tasata?

Siihen suuntaan tuumii Helka Rosinana vaan ei vastausta saa. Eikä tunnu siltä että edes tasattaisiinkaan, rehellisin keinoin: kyllä se nyt niin vain on että sinä Juutas alat keittää sítä korven kyyneltä, pontikkata, ei tässä muukaan auta jos elää meinataan, hengissä olla.

- Päivöö! tervehtii ja sanoo muutakin kiännellen, murretta murremmaksi viäntäen, mutta ei kuitenkaan tunkien, jotenkin vaan näkyvästi mutta samalla varovasti vetäytyen.

Mikä muija!"
Pitäisköhän ihan varta vasten ja sitä tehden tehdä uus matka Lappeenrantaan, kun hää on pian ensiltaan tulevass näytelmässä Terijoella pääosas?!
Syynäis vielä että kumpaa: karsimaa vai persoonallisuutta.

_________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös
 
 

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Onko pakko vapaaehtoisesti liikkua


Johdannoksi, edes, asiaa:
"Elintasotautien, kuten ylensyönnin, liikkumattomuuden, tupakan ja viinan aiheuttamat kustannukset peritään meiltä kaikilta, vaikka ylettömiä määriä yhteistä rahaa säästyisi, jos aivostossamme käyttäisimme viisaasti sivistyskansamme jo neuvolasta alkaen nauttimaa kansanvalistusta.
Emmehän me (ainakaan vielä!) sadoin tuhansin – miljoonin ajele tien väärää puolta, emme hypi ikkunoista, emme vartavasin kävelee heikoilla jäillä sulaan.
Jotkut toki tekevät tätäkin!"
Ja lopuksi, myös, asiaa:
"...liikuntaharjoittelu sai solut tuottamaan enemmän proteiineja mitokondrioiden ja ribosomien tarpeisiin. Mitokondriot ovat solujen energialaitoksia, joita on erityisen paljon lihassoluissa. Ribosomit tuottavat solussa proteiineja.
Erityisen voimakkaasti harjoittelu vaikutti eläkeikäisiin eli 65-80-vuotiaisiin koehenkilöihin. Heidän mitokondrioidensa energiantuotannon kyky parani liki 70 prosenttia." 
Ensimmäisen asian kirjoitti kommentiksi Voksi sir 4.3. 2017 Äejän  blogikirjoitukseen Julkisen terveydenhuollon kehukirjoitukseen, jossa Äej kertoo viiltävästi läpikäymästään tarpeellisesta laihdutusleikkauksesta.
Toinen leikkeen tarjoaa jokapäiväinen ystävämme Hesari 8.3.2017.

Mielenkiintoisia ja järkeviä tekstejä kaikin, erittäin

Oma osuuteni tämän päivän delegoituneessa Potussa on vain tuon loogisen kysymysotsikon värkkääminen ennen päivittäistä hiihtopätkäystä:

video
Koivuniemeä kohti - liikkus vaikka edes näin vähän.
 
_________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös