Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, lautamies, emeritus ope

tiistai 21. helmikuuta 2017

Pulpetin molemmin puolin

*** myös
5.8. -77 (pe)

On ollut levotonta. Tällä viikolla en ole lukenut yhtään kirjaa, vaan olen puuhaillut uuden harrastuksen parissa: olen laatinut ristisanatehtäviä huvikseni. Laatinut.


Viime yönä nukuin ehkä kolme tuntia, en tarkalleen tiedä, koska kelloni ei kesällä käy. Mietin ja yritin laatia sanojen oikeita sanontoja ja paikkoja paperilla.
Ensin oli hämärää, sitten tuli yö, pimeä, aitan ruutuun ilmestyi kuu, ukkonen, jyrähteli laimeasti, satoi jonkin aikaa, tuulen humina kantautui sisään, orapihlaja-aidan kasvaneet oksat raapivat aitan seinää, pientä kutinaa aiheuttaen - josko joku hiippailemassa. Sammutin kynttilän, kuun valo jäi. Yritin painua uneen. Omituiset sanamuodot hyppivät päässäni, sanat jotka typistettyinä eivät merkinneet mitään. Sytytin ja sammutin tulen yhä uudelleen, raapustin paperille käymättömiä. Uni ei tullut, sanat, osaamattomuus, kykenemättömyys hyppivät jonojenkkaa rauhattomina.

Harakat hyppivät katolla, rääkyivät, herättivät anivarhain. Räksät lensivät marjapensaisiin. Hiiri jatkoi rapinaa seinän takana, lattian alla tai vintillä. Hätäiset auton äänet hurahtivat korviini: yöjalasta joku herännyt ja tullut kiire töihin? Viimein ilmestyivät auringon säteet maailmaan idästä mummolan takaa. Minä  valvoin. Väsyneenä, unettomana, torkahdellen, ratkoen sanalle paikkaa, vesopäiviä, korvauksetonta kahden ylimääräisen täydennyskoulutuslauantaipäivää. Sitten nukahdin kirkkaaseen päivään ja parinkolmen tunnin päästä minut huudettiin kahville. Hiekka ratisi silmissä.

Ajattelin levottomana niitä kammottavia lukioaikoja, jolloin maanantaiaamuisin läksin kaupunkiin, paikkaan, missä en millään tavoin ollut kotonani. Olin vieras, vierastin. Olin turvaton vieraitten oppilaiden, vaativien opettajien joukossa. Oli onnetonta käydä pyhäiltaisin levolle tietäen aikaisesta ylösnoususta maanantaiaamun ankeudessa ennen viittä. Tuskin koskaan sain nukutuksi tuntia kauempaa. Valvoin ja kammosin alkavan viikon koettelemuksia. Kävin poikalyseota satojen poikien joukossa. Seinäkello löi tunnit ja puolet, lopulta se löi viidesti ja oli aika hypätä pystyy, Äiti keitti väkevän kahvin. Join sen tyhjään mahaani ja tunsin pahan olon. Äiti ojensi lippurahan ja raha kourassa kävelin mäelle. Mummolan päätyyn oli syttynyt valo, setä siellä jo lukemassa - pääsisipä joskus tuohon tilaan: saisi lukea milloin, mielii, nousta ja lähteä milloin haluaa! Linja-auto nousi mäelle, minä tyhjään autoon ja auto kaupunkiin mutkien mäkien kautta. Kaupungissa kaikki oli kylmää, vierasta ja tylyä.
Jouduin paikkaan missä minua ei tarvittu.

Samoja ratojako tässä pian mennään?
Lopetahan!
Olet pulpetin toisella puolen. Oman itsesi herra, herranen aika!

maanantai 20. helmikuuta 2017

Taloushuolia

 
4.8. -77 (to)

ELOKUU

Alla yhä Francen Punainen lilja; näkyy olevan ylösalaisin: kuvannee tämänhetkistä välinpitämättömyyttä. En ole näitä elämänhuomioitanikaan viitsinyt viljellä, kun tunnen jonkin sortin yhteiskunnallista painetta.

Alkuviikosta kävin katselemassa uutta työpaikkaani mäellä. Koulu on hajotettu, kaikki on sekaisin ja ylösalaisin remontin jäljiltä, suurin osa tavaroista ressun alla ulkona. Kolmiopettajainen koulu on muutettu lopullisesti kaksiopettajaiseksi. Neljän yläluokan yhdysluokka opetus minulla.


Kesä on lämpimimmillään, nytkin, klo 21:30, ulkona ja täällä aitassa > 20 plussaa. Koko viikon ollut kaivattu helle. Kävimme eilen luodolla, paistoimme makkaraa nuotiossa, keitimme kahvia ja uimme - ensimmäisen kerran tänä kesänä ilman saunaa.


Sulkapallopelit ovat menneet äitiinsä: häviöitä häviöiden perään.
En tiedä missä asun ensi talvena.
Auto on jo niin vanha, ettei se kestä talven rasituksia. Pitäisi ostaa uusi. Rahat jotenkuten riittäisivätkin: pankissa 11 tonnia. Toisaalta opintovelkaa vielä 13 tonnia, jota nyt talven aikana on ruvettava lyhentämään. Suunnittelen yksiön ostoa kaupungista, lähinnä äidille, ja tarvitsisin sitä itsekin seuraavana syksynä, mikäli jatkan opiskelua. Olen laskenut saavani kokoon 25 tonnia, Jos pankki lainaisi 20, jäisi 20 auki. Sisko hätiin kimppaan, luvannut.
Järjestynee.
Toisaalta taas tulisi maksettavaksi suuret korot, sillä lainakorko liikkuu 12 - 15 %:n välillä ja opiskelutalvenahan ei tienaisi kuin 30 % palkasta = 800 mk. Mistä lainan korot? 0,15 x 20 000 mk = 3000 mk! Lisäksi opintolainakorot 1000 mk.
Saas nähä ny!

Ainahan sitä uuteen (työ)paikkaan mennessä tuntee lievää kauhua, kuinka selviää. Pyörii päässä, miten selviän siitä, entä siitä? Totta kai selviän. Itsetunto ja ammattitaito sen verran voimistunut; joskus olisin seinvieriä pitkin jo kulkenut. Onhan siellä ennen kokematonta edessä: johtajan tehtävät, musiikin opetus, asuminen, yhteiset juhlat ...
Tietysti kaikki onnistuu ja järjestyy aikanaan kunhan aikansa kompuroi.
Eiköhän ekaluokkalainen pojannapero tai tytöntyllerö tuliterän reppunsa kanssa vaeltele vähän samoissa tunnelmissa!

__________
*** myös 

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lavalauantai

 
30.7. -77 (la)

Tuli esiinnyttyä radiossa.
Vaatimattomasti vain taputtajana ja huutajan osassa. Lavalta oli suora radiolähetys Lavalauantai.
Ei ihme jos Yleisradion kassa on tyhjillään, nytkin tunnin lähetystä hoitelemassa oli puolenkymmentä Yle-autoa ja pari-kolmekymmentä ihmistä.
Maksaa se!

Heikki Hietamies ja lava sullottuna väkeätäys.
Ihmisten älytön juopottelu jatkuu, lava kuhisi humalaisia.
Iloista töminää ylipäänsä, vaikka turhan monella pellit kiinni ja pelit seis.
Mielikuvituksen puutetta.
__________
*** myös



lauantai 18. helmikuuta 2017

Kouluun, kouluun

 
29.7. (pe)

Kuin lauantai.
Väsynyt ruumis ja saunominen. Sataa, vaikka säätiedotus lupasi poutaa ja yli +20C. Ihmiset ovat erehtyväisiä.

Tämä päivä on ollut omituinen: mieliala on hyppinyt iloisuudesta maansamyyneen synkkyyteen ja takaisin tyytyväisyyteen.
Filosofialla on merkitystä, se opettaa asioiden tärkeysjärjestystä, muistuttaa ettei mitään lopullista pahaa olekaan. Vaikka yhteiskunta yrittää ampua sinut säpäleiksi, mitään lopullista pahaa ei olekaan, semmoista mikä voisi vahingoittaa sinun sisimpäsi.
Hullu yhteiskunta, hullun yhteiskunnan sorto voimatonta yksilöä kyllä osaa riepottaa ja tehdä yksilön elämästä lenkan, kivuliaan, raskaan, yrittää haavoittaa, muttei kykene nujertamaan sisintä, jos yksilön oma arvojärjestys on kunnossa.
Minun pelastukseni tätä pommitusta vastaan on pako mielikuvitukseen ja sitä kautta sisäiseen rauhaan, pommittakoot!

Yhteiskunta, kouluviranomaiset ovat päättäneet kuormittaa minut työllä vakipaikan maksuna. Työtä enemmän kuin juhta kantaa jaksaa.

Ensi talvi olisi muodostunut minulle siedettäväksi jopa miellyttäväksi, jos ei koulutoimenjohto olisi tieten tahtoen työntänyt kapuloita rattaisiin. Koulu, johon talveksi menen, on toiminut tähän saakka kolmiopettajaisena, mutta, kas, ensi talvena ei olekaan kuin kaksi, vaikka kaikki lait sallisivat kolmannenkin opettajan, joudun tekemään kahden työt yhden palkalla. Mikä on ammattiliitonkanta tähän asiaan? En tiedä. Keneltä kysyisin? En tiedä. Teen työni ja olen hiljaa, olen nöyrä - ja onnettomampi kuin muuten olisin?

Kaiken kivan ohella minulle sälytetään johtajan tehtävät mainitsemattoman pienellä palkalla ja kaiken lisäksi eräiden kierouksien jälkeen joudun toimimaan vielä kunnan ohjaavana opettajana! Voimia vaan, ole hyvä! Onneksi jonkin näköinen sisäinen tyyni sää vallitsee sisimmässäni, mikä estää puhkeamisen, ylistressaantumisen.

Jos yhteiskunta moninaisuudessaan tahtoo, se voi yksilölle tehdä mitä ikinä haluaa: Se voi säätää lain, joka määrää yksilön kaivamaan nenäänsä joka toinen tunti, kävelemään käsillään työpäivän aluksi ja lopuksi - tai mitä muuta mielettömyyttä hyvänsä.
Pakkohan sinun on nuo hommat, jotka määrätty on, tehdä ja suorittaa, mikäli haluat henkesi säilyttää leivällä ja juomalla.
Voi taas kysyä vilpittömästi kuin Job: Mitä pahaa minä olen tehnyt, että minua näin rangaistaan?

Ärsyttää, niin kai pitääkin.


Alla on Anatole Francen Punainen lilja, onneksi jotakin esteettistä vielä löydettävissä tästä ulkoisesta todellisuudesta, ulkoisen todellisuuden tyrmästä.

Kumma kyllä ja kaikesta huolimatta minun on hyvä hengittää.
Tänään minut hierottiin toisen kerran. Oman maailmani hyvyyksiin kuuluu urheilu ja siitäkin minä tänään sain osani, nyt yhteiskunnan tarjoamana: TV näytti tunnin Suomen mestaruuskilpailua yleisurheilussa; on se kaunista katseltavaa!

Sadekin lakkasi. 

Jos kirjoittaisin kaksi kirjaa, joista toinen kertoisi onnellisuuden lähteistä ja toinen onnettomuuksien lähteistä, tulisi onnellisuudesta viidenkymmenen sivun mittainen ja onnettomuudesta viidensadan.
Ei sen takia, etteikö molempia olisi yhtä paljon, vaan sen takia, että onnellisuudesta ei viitsisi kirjoittaa, koska onnellisuuden aiheuttajia ei viitsisi analysoida sen tarkemmin, nehän kuuluvat ilman muuta elämään, niitä ei huomaakaan. Sen sijaan onnettomuuksissa on aina jotakin elämään kuulumatonta, poikkeavaa elämän täyteläisyydestä, esteitä raivatessa kiukun vuodatukset ovat pitkiä ja perusteellisia. Onnellisuus vaan on. Onnettomuutta analysoi, koska haluaa sen poistaa ja raivata lopullisesti tieltään, hävittää, murskata se kokonaan, kuopata, haudata.
Onnellisuus on kesän tyyni järvi, onnettomuus järven myrskyävä pinta. Ja tyrskyävästä pinnasta, muotoaan muuttavasta - vellovasta pinnasta on aina enemmän kerrottavaa.
 
__________
*** myös


perjantai 17. helmikuuta 2017

Alkoholisoituneen puheet

 
28.7. -77 (to)

Sataa.
Tapasin alkoholisoituneen ihmisraunion, Askon, huvilalla järvenrannalla, rintamalla sotineen sotaherran ja dipl.inssin; ei ole oppiarvoihin katsomista elämäntaitajia etsittäessä!
Mies on turvonnut, naama lahonnut, todellisuuden kuvioista poistunut. Koko aikana minkä mies seurassamme istui, ei hän osannut puhua mistään muusta kuin oluesta, viinasta, pontikasta sekä konekivääreistä, pistoolista. Olipa aihe mikä tahansa, päätti ja johti hän juttunsa viinan saantiin:
"Mutta  täytyy sanoa, että kylläpä tällä terassilla on huono tarjoilu, ei edes olutpulloa vieraalle tarjota. Mistä tänne on näin kamalan paljon vieraita tullut, enemmän minulla on kyllä olutpulloja kaapissa. Yksi korillinen on piilossa maahan kaivettuna. Minulla on huonot aamutossut... Katsokaas, kun varpaat vilkkuvat. Pitäisi liimata, pitäisi liimata pontikalla, niin kestäisi. Minulla on aamutossuissa näissä viisi litraa viinaa. Tuossa renkaassa on ruohosipulia aika paljon, meilläpä on enemmän, viisikymmentä kiloa, meilläpä on kotona viisikymmentä litraa viinaa. Täytyy sanoa, että jo on huono tarjoilu vieraalle kun ei edes viskipulloa ole. Jos tuo järvi olisi olutta, vesi viinaa, sukeltaisin ja uisin. Ampuisin konekiväärillä. Sukeltaisin yhtä mittaa ainakin kaksi tuntia. Ja taas sukeltaisin ja ampuisin."

Mies päätti jokaisen ajatuksepoikasensa viinaan, millään muulla ei ollut mitään merkitystä, ei vähäisintäkään kuin viinalla.
Lukenut mies. Jutut meistä suurinpiirtein normaaleista istujista tuntuivat asettuvan alle kouluikäisen lapsen tasolle. Sitäkö mielikuvitusta tämänlainen?
Alkoholinsaanti on elämän alku ja loppu, elämän keskipiste. Ei yhtään ehjää ajatusta pääkoppaan mahtunut, sodat läpikäyneellä upseeri-insinöörillä.

Niinhän se tuppaa olemaan meillä muillakin, meidän elämämme keskipisteajatuksena kenellä mikäkin tärkeimpänä. Raha, varastaminen, vaurastuminen, valehteleminen, kadehtiminen, kerskaaminen, urheileminen, tappaminen, vahingoittaminen, kiisteleminen, pettäminen, häijyily, rehentely, tottelemattomuus, ymmärtämättömyys, epäluotettavuus, kovuus, armottomuus. Siinä ihmisen nautinnonlähteitä jonossa. Eikä pidä unohtaa seksuaalisuutta, elämän voimakkainta aistimusta.
__________

torstai 16. helmikuuta 2017

Mosse mersuksi - simsalabim!

 

26.7. -77  (ti?)

Outoa: näin kesälomalla unohtuvat päivämäärät täysin; joka ilta joudun katsomaan edellisen päivän muistiinpanoista, monettako päivää mennään.

Nyt on taas rauhoittunut olo eilismenonhytkyyn verrattuna. Mikähän pistos lie kynälle tullut?
Urheilimme pari tuntia ja kävimme saunassa. Fyysinen rääkki rauhoittaa - vanha totuus.
Eilen oli Jaakon-päivä, ulkona iltainen lämpötila on sama kuin päivällä, samettinen ilma, lämmin.

Epätoivoisesti yritin eilen väännellä käännellä juttua, osaapa olla hankalaa ja kyvytöntä. Ylioppilastodistuksen jäi ainekirjoituksesta kymppi (10) ja ylioppilasaineesta tuli laudatur, mutta kun ei lähde niin ei, toivotonta kamppailua. Yskäistä.

Mietin sellaistakin asiaa mielikuvituksesta, tuosta samperista, että voiko todella tuntea, kokea kaiken todellisena, voinko tuntea todella mansikan maun suussani, jos oikein olen syövinäni. Luulen että voin. Mutta, voinko tuntea ajavani mersulla mossen rattia vääntäessäni, mosse mersuksi muuttua - simsalabim!
Ky-Kyllä niin käy.
 
Mielikuvitus saa aistit liikkeelle, jos jonkintapainen ote ja väline todellisuudessa on käytössä.
Ja mielikuvitus voi todentaa kaiken ilman välinettäkin, kun mielikuvitusta oikein koulii ja harjaannuttaa, silloin tunnen hajun, maun, kosketuksen, kuulen ja näen vaikkei mitään kosketuskohtaa ulkomaailmaan olisikaan.

Kehittihän japanilainen aliluutnantti Hiroo Onoda aistinsa näkemään ammutun kuulan lennon ja tunsi ihmisen, vaaran, liikkeen kilometrin päähän. Onodahan joutui II maailmansodan loppupuolella Filippiineille ja antautui vasta 1974 luullen koko ajan sodan jatkuvan.
Vaara terästi aistit.
Myös mielikuvitus voi tehdä saman, miksi ei voisi? Siksikö, ettei sitä järki tajua?!
Johan on yhtä perkelettä jos en tästä mieliaiheestani saa vielä pitempää tarinaa kokoon!
Eipä ole yksitoikkoisuudesta pelkoa, totta totisesti, omassa elämässä mielikuvituksen kanssa.

Intialainen lehmänmöllikkä katsoo minua ihmeissään, kuin konttia, P.T. Rajun Intian filosofian kannessa.
Hautukoonhan vielä.
__________
*** myös

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Mielikuvituksen huutava puute

 
25.7. -77 (ma) 
jatk.

Kukaan yhteistyöhaluinen, sosiaalisuutta, kanssakäymistä ja toimeentuloa vaativa kansalainen, terve ihminen, ei voi sanoutua irti noista Neljästä vaatimuksesta (rehellisyys, puhtaus, epäitsekkyys, rakkaus), yhteiskuntamme ei tule sallia säilyäkseen noiden Neljän periaatteen laiminlyömistä, eikä kukaan käytännössä, todellisessa arkielämässä voikaan tasapainon saavuttaakseen Neljän arvoa kieltää.


Kun nyt on varmaa, että Neljän noudattaminen ei miellytä kaikkia, vaan itsekukin jossakin elämänsä vaiheessa yrittää joka tapauksessa kiertää noiden Neljän asettamaa velvoitetta, tarvitaan yleisesti hyväksytty kiertotie, jolloin voidaan tehdä toisin eli olla Neljää vastaan.

On lupa olla Neljää vastaan! Mielikuvituksessa.

Mielikuvitus on se hyväksytty kiertotie. Mielikuvituksessa voimme kiertää kaiken päälaelleen ja tehdä toisin päin kuin mitä todellisuudessa vaaditaan. Mielikuvitus on pakopaikka, henkireikä todellisuutta vastaan. Mielikuvituksessa voidaan olla vaikka kuinka epärehellisiä, siveettömiä, itsekkäitä ja rakkaudettomia, mikäli yksilö niin tuntee.

Mielikuvitus on kuin ukkosmyrsky, joka raikastaa ilman. Mielikuvituksessa saa möyriä, salamoida ja ottaa muilta luulot pois sekä palata sitten raikastuneena todellisuuteen.
Joku huutaa jo: - EI TOIMI!

Toimii, jos on opetellut mielikuvituksen käytön. Kompensaatio on oltava, jokainen todellinen asia on korvattavissa, mikäli tarvetta kompensaatioon on. Todellinen kompensaatiopaikka on mielikuvitus, jokaiselle, se on turvallinen paikka, joka ei aiheuta vahinkoa sen enempää itselle kuin ympäristölleen.

Nykyisestä romuihmisestä, joka katselee maailmaa stereoittensa, tekniikkalaatikoittensa takaa, tuntuu aluksi sadulta, mielettömältä, uskomattomalta koko väite mielikuvituksen todellisuudesta sen takia, koska häneltä kaikki mielikuvitus on kitketty pois ja hänelle on sanottu: "Et saa paeta kosketeltavaa todellisuutta: jos pakenet, petät itsesi ja ennen kaikkea kanssaihmisesi!"

Ihminen on kasvanut, varttunut lapsesta nuoreksi ja nuoresta lapseksi jälleen, vaikka nuoruuden jälkeen olisi tullut aikuisuuden vuoro abstraktioineen, kuvittelukykyineen. Vain lapsi tarvitsee auton vierelleen liikuteltavaksi uskoakseen sen autoksi. Aikuinen pystyy kuvittelemaan tuon auton, mutta: kun ei niin ei! Nykyihminen, joka korskeasti nimittää itseänsä aikuiseksi, tarvitsee lapsen lailla tuon auton vierelleen uskoakseen sen autoksi, ja mikä kaikkein pahinta: nykyihminen tarvitsee tuon auton itselleen, omaan talliinsa, omistukseensa, uskoakseen, että tuo esine on auto.
 
Samoin hän tarvitsee kuvittelukyvyn, mielikuvituksen puutteessa sen kaiken roinan, jota maailma tuottaa, omaan kammioonsa, uskoakseen niiden olemassaolon ja uskoo vasta sen jälkeen olevansa onnellinen.
Täten ei koskaan, ei koskaan ihminen voi tulla nykymaailmassa onnelliseksi, sillä niin paljon on romua ja roinaa ja niin vähän elinvuosia tuon kaiken haalimiseen.

Siinä ukko-Piaget heittää teorioineen monen kohdalla häränpyllyä!

Minä omistan amerikkalaisen superraudan, minä omistan sen etuistuimella istuvan kiihottavan blondin, minä omistan tallin tuolle autolle ja minä omistan talon tuolle kiihottavalle vaalealle ja minä omistan Villan ja minä omistan mitä ikinä rahalla vain saa ja minä omistan vielä paljon sellaistakin, jota rahan mahdillakaan ei saa, JOS ja KUN: Minä omistan mielikuvituksen ja kun panen sen toimimaan, niin minä omistan nuo kaikki, romun, inhimillisyyden, animaalisuuden ja kaiken mitä ikinä ja kuuna kullan valakeana haluan tullakseni onnelliseksi, tyytyväiseksi ja tasapainoiseksi. Minä omistan tuon koko roskan, milloin ikinä sen omistaa haluan, vaikka silloin kun ajan venäläisellä, lakkoilevalla autollani, kalkkeutuvan rumistuvan vaimon kanssa pitkin kuoppaista soratietä kotiini, jona toimii ennen sotia rakennettu rapistunut kerrostalo ja tallina mosselleni on ressukatos lätäkköisen pihan perillä, huvilanani on sataman laituri ja rahanani viidenkympin vekseli. 
Aamen!

Tai ei ei vielä:
Minä nautin tästä lyhyestä elämästäni ja pystyn elämään myös todellisuudessa; palaamaan mosseeni aina kun tarvitaan; pystyn menemään työhöni ajallaan ja pystyn suunnittelemaan ja kannattamaan kaikkea parannusta tässä yhteiskunnassa. Mutta mielikuvitukseni ansiosta osaan suhteuttaa, pystyn jättämään liiallisen katkeruuden, liiallisen kateuden, vihan, pelon, liiallisen häijyyteni itsestäni.

Luin Roomalaiskirjeiden I luvun toisen kerran tänä päivänä ja minusta karisi himonrippeetkin pois ja usko ihmisen laa...


__________
*** myös