Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Turusen Heikin pesue

Oinosen perheen raivaaja-perreen tarinahan se on eikä Turusten, vaikka paljon on yhtäläisyyttä silmien edessä  sateen liukastamalla lavalla. Ei nyt Heikki Turunen ihan niin yksyhteen tarinoi omasta kattilakunnastaan kuin Kalle Päätalo, joka nimiä myöten kirjoittaa Iijoki-sarjassaan mistä tässä on kysymys. Mutta sinnepäin.

Oinosen puoskista Heino on se Heikki, josta piti taetelija tulla, vaan kun 'ei se piässy sinne Kapernaumiin' oppiin. Vaan ei se Heino tässä Lieksan teatterin Maan veri -näytelmässäkään kummasta ossaa saa, sillä pääosan kaappaa isä, Viljo, joka palaa rintamalta raiviolle, toisesta pulasta toiseen kiipeliin.

Vaimo- ja äiti-Kyllikin on oltava vahva nainen, jotta tuon sodanpieksämän miehen kanssa elo onnistuisi edes jotenkuten ja sinne päin. Ja vahvoilla taikka näkyvästi esillä on myös Saarelan Aaro, jolla olisi tunteita Kyllikkiä kohtaan, mutta kielletty mikä kielletty on se hedelmä.

Eiköhän tuolla selvityksellä käy ilmi jotta kesäteatterissa taas ollaan, nyt Turusen viisiosaisesta Raivaajat-romaanisarjasta koottua näytelmää näytellään Pielisen pinnassa Vuonislahdessa.

Ja tietysti sataa!
Mikskäpä se kesä tavoiltaan pääsisi.

Ei haittaa, sadenutut niskaan ja rantaan:

 
Älyää sadekin hilliytyä ja Koli vastarannalla kumparoitua näkyväksi.
Ollaan paikoilleenvalmiit Oinos-sirkukseen.

Heti tempaa mukaansa, väkisinhän se Turusen kieli, se joka muutaman nirppanokan mielestä rönsyilee liikaa, on hävytöntä ja perkeleitä täynnä ja jossa ei pissata, kakita eikä pyllyillä, vaan ruma sana sanotaan niinku se on: perse ja silleen.
Jos sivistyneesti ilmaisisi tuon kaiken kahdella sanalla: autenttista lev-vey-vessään.

Tapio Kärkkäinen on mitä mainioin ja erinomaisin Viljo: kiel laalaa ja tapahtuu! Ei tarvihe pelätä jotteiko murre ois aitoo. Siinä katsoja puhkuu mukana, sydämestä ottaa ja vihasta riipassoo yhtälailla kun näyttämön Viljolla. Ja kuten sanottu: ei tarvihe pelätä ilimasun puolesta - niin kuin joskus kun ammattinäyttelijä yrittää selvitä vieraalla murteella.
Moni katsoja kävi miestä oikein kädestä pitäen kiittelemässä näytelmän päätyttyä.
Ansaitusti.

Siinä missä Kärkkäinen hoiteli Viljon osan yksin aina kuolemaan, auto-onnettomuuteen asti, tarvittiin Kyllikiksi kolme eri henkilöä, jotta iän tuoma muutos naisen olemuksessa näkyisi. Topakasti nuoremmat Kyllikit osansa vetivätkin, ei tuon Viljon kanssa muuten olisi pärjännyt.

Näitä teatterin katsojan mielikuvitukselle jättäviä ratkaisuja ei jaksa olla ihailematta.
Tällä kertaa ilahdutti ohjaaja Kai Paavilaisen muutama ratkaisu, kuten
tämäkin Kyllikin vaihto nuoremmasta vanhemmaksi:
Virpi Koponen ja Heli Palviainen
Ja vaikkapa katsomossa liikkuva 'toinen ääni kellossa' eli mies joka suomensi ja oikoi meille, miten ne asiat oikeasti ja suoraan sanottuna ovat: puhuipa tuo mitä puhui tuolla alhaalla.

Tragikoomistahan elämä on, sen näyttelijät näyttivät, sen Turunen on aikakirjoihin kirjoittanut: asiat voivat kääntyä päälaelleen yhdenäkin ja ennustamatta.
Ihan niin kuin isänlähtö.

Ja ihan niin kuin säätila.

*** myös

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Mutattaa

Konkarihan tässä jo on - monesko kerta lieneekin istua Olavinlinnassa.
Oopperassa!
- Hei hulinata, hei! saattaa joku tutuhko huudahtaa ja tarkoittaa että 'Jop on aikoihin eletty!'.
Enemmänhän sitä ennen kiinnosti siellä nuo linnantornien huussiulokkeet kuin ...

Tunnustettakoon jotta jotenkin vielä vähän tuntuu synnilliseltä, että ei helevetissä: maalaismoukka vika paikassa. Mutta. Mutta.
Mutta kun.
Mutattaa, vähän ikään kuin anteeksi pyydättää.

Mutta minkäs mahat: Alkuhaparointien ja ujouksien ja ihmetysten väistyttyä sitä istuu ihan jo muina miehinä katsomossa, eläytyy omin nokkineen ja taputtaa kun siltä tuntuu vaikkeivät toiset taputtaisikaan. Nauttii kaukaakin katsellen, ihaillen kuunnellen ihmisten, alansa taitajien, tuottamia monisointuisia satakieliääniä - ja mikä mukavinta: livenä, ja ilman mikrofoneja! (joista melkoinen riesa kesäteattereissa)

'Ilman Rigolettoa ei voi tietää mitä ooppera on.'

Mikä runo!
Mikä lopetus, Vesa Sirénin tiivistelmä Hesarissa!

Jo aiemmin oli selvinnyt, että
  • Rame Lahaj aloitti hitusen tukkoisesti, briljeerasi elostelevana herttuana näyttelijätyössään.
  • Verdin parituurista voisi irrotella laajempaakin dynamiikkaa.
  • Kuuntelin aikoinaan hänen 28 oopperaansa peräkkäin.
  • Hyvän juhlaorkesterin sointi kuulosti normaalia kompressoidummalta.
Tässä pian alkaa ymmärtää Matti Ahdetta, jolle ooppera on ollut intohimo läpi aikuiselämän! Eli ei tarvitse olla sähkömiestä kummempi ymmärtääkseen musiikin päälle. Hyvään alkuun pääsee kun lukee puffeja ja arvosteluja ennakkoon niin tietää mihin kiinnittää huomionsa, eikä katsele eikä kuuntele epäolennaisia, kuten noinko väliajalla drinksulasia pidetään oikein kädessä, taikka nostaakohan tuo harmaatukkainen järjestysmies varmasti ressuoven auki kesken soiton jos hätä yllättää.

Nyt Vesan 'nuotit' käsissä oli helppo suunnistaa paikoille ja harmitella korkeintaan kun se P. vasta nousna viikolla paikoilla.
Mutta mitäpä täällä tämän enempää, koska hommahan on jo selvitelty tuolla julkisella puolella Cityssä.


*** myös

torstai 20. heinäkuuta 2017

Viheliäistä

Nyt on nassesetä vihainen. Taikka oli eilen.
Miten mukava naputella lakanoiden välissä aamutuimaan aamukahvikielin läppäriä ja vilkuilla samalla akkunasta polveilevaa orapihlaja-aitaa, jota - edelleen - käsikäyttöisin pensassaksein puoleenväliin jo silvoin.
Siis samoin menetelmin kuin joka kesä vuosikymmenten ajan, myös samoin telinein.

Eipä pyöri vuoteen yllä kärpäslauma, ei. Paarmoista puhumattakaan. Mitä nyt yks itikka, urhoollinen, inistä yrittää, raukka, ennenku nits! niska nitkahtaapi.
Ei surise, ei pörrää, ei käy kii! Ei. Kärpäsarmeija.
Niinku eilen.

Ensin tuntui jotta mikäs tässä: Napsuttelet. Nipsuttelet. Sinisiä ajattelet. Hikipisaran pyyhit otsaltasi.
Kunnes:
Kostui paita.
Otsa kiilsi.
Hartioilta hiki tipahti.

Kärpäsetkös heräsivät!

Lennähti yksi, hetikohta toinen ja kolmas, neljäs jo syöksyi päälle, viides korvaan työntyi. Kuudennenpa kävi huonosti: tuli huulille, haukkasin välipalaksi.

Kymmeniä niitä lopulta siinä pään päällä pörräsi, pörisi ja kiehui. Kiehuvan pään päällä.
Vähä ettei ope kironnut, kirosana leikkaajan leuoilta livahtanut. - Pannahinen! päässyt, tai peräti Kallen-Riitun Sorsan väittämä siunaus: - Voi sanomapitsi! 

Se Son of a bitch!


*** myös


keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Nälkävuosi


'Mutta kun syyskuun 3 päivän ilta pimeni, alkoi pakkanen, joka seuraavan yön seudussa hävitti melkein kokonaan kypsymättömän viljan sangen laajalla alueella, olletikin maan pohjoisosissa. Tätä tuhoisaa hallayötä seurasi sitten toisia, jotka täydensivät hävitystä.
Nyt alkoi todellinen nälkävuosi kaikkine kaameine surauksineen.'

Suomen nälkävuodet 150 vuotta sitten: 1867-1868

'Hätäjauhoja valmistettiin nyt erilaisista aineksista: ruumenista ja tähkistä, jäkälistä, petäjänkuorista, oljista, rahkasammalista, vehkoista, kuusenkerkistä, kuusennaavasta, herneenvarsista, puna- ja valkoapiloista, kuivatuista pihlajanmarjoista, suola-, rimpi-, timotei- ja nurmiheinistä, kahilan juurista sekä oluenperistä eli mäskistä.'

Vuosi 1868
  • syntyneitä   43 757
  • kuolleita   137 720

'... kelkkaa vetävää miestä, jonka alastomuutta ankarassa talvipakkasessa peitti surkeat repaleet, äiti perässä kulkien vanhempien lasten ympäröimänä, ja molemmat, portaille saavuttuansa, kaivaen esille ryysyjen muodossa pienimmät, usein sairaat lapsensa ... '

Kerjuulla kulkeneesta miehestä, joka ei enää kyennyt antamaan selkoa itsestään, jäi lautakunnan tileihin maininta, ainoa hautakirjoitus:
Tuntemattoman kiertolaisen ruumiin arkusta 0 markkaa

Vaan 'Miksipä viillettäisiinkään lukijan sydäntä kuvaamalla tuota jokapäiväistä, kuukausia kestävää ...'

Niin miksipä - sulkekaamme  Einar W Juvan  Suomen kansan aikakirjat VIII
ja keskittykäämme jäljentämään netistä huomisretkemme menuista yksi vaihtoehto:


*** myös

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Varma valinta



Jostakin käsittämättömästä syystä ystävämme Onni Rentner (ent. Eläkeläinen) Paratiisista haluaisi Paratiisista pois!
Haluaisi piipahtaa ns. kylymässä maailmassa luonamme, vähän niin kuin nykymunkit ja -nunnat luostareistaan.
Vaihtelua täydelliseen elämään!
- Ruotsiin laivalle, ruotsinlaivalle! rallattelee.
Sinne mieleni hänen tekevi. Käsittämätön, ristiriitainen ajatus - jo ilmiasussa.
Valinnan vaikeus ensin hätyyttelemässä: Viking vai Silja?
- Toisessa oli se, siis s e !
Ehdoton edellytys.
Oli lukenut pyhänseutuna vanhoja Hesareita, kulttuurisivuja, ja käännellessä sattunut ohimennen silmään se maininta, joka nyt ratkaisisi laivavalinnan. Mutta ei muista: kummassako?

Selata täytyy, hakea Hesarit roskiksesta; siis digit arkistosta, moderneja aikoja kun eletään.

Sen Onni muistaa, ettei ainakaan keskiviikon lehdessä, jossa kriitikko päätti juttunsa julistamalla: "Ilman Rigolettoa ei voi tietää mitä ooppera on."
 Myöhemmin oli laivavertailu.

Onkii torstaista eteenpäin. Perjantaina jo tärppää: oikea alakulma.
Se on siinä, tuo ratkaisee laivan, oikein sormella osoittaa:

- Ei kauneushoitolaa! Siljan laivoja ei missään nimessä.
- Ei kauneushoitolaa! toistaa. 
Viking - varma valinta!

Perustelee alleviivaten, ellei piruillen sitten - Näkee kauniimpia ihmisiä.
 
(Paraskin vaatija! latojan huom.)
 
*** myös

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Väärä valinta

Savonlinnassa tätä edellisen kerran käytiin porukalla katsomassa, Unto Monosen Satumaata kuuntelemassa.
Nyt porukka pienentynyt kahteen, ammattinäyttelijät pienentyneet, ei vaan vaihtuneet amatööreihin. Kesäteatteria siis. Katsomo täynnä. Kaunis kesäilta. Tangoa, tangoa.
 
Vaan vaihtoaskel ei onnistunut - meiltä.
 
Omapa oli vika: mitäs menit istumaan niin kauas näyttämöltä! Ilmeet jäivät näkemättä, ne näin herkässä näytelmässä jos missä ovat esityksen olennainen osa.

Surkeista surkein ihminen roikkuu koko kaksituntisen hirressä kun punainen piru, Janna Ryhänen, sitä riivaa ja riepottaa, eikä levollinen taivaanisäkään, Seppo Tolvanen, ennätä vikkelältä pirulta miestä rauhoittaa.

Kunpa olisin älynnyt istuttaa itseni ja tämän porukan toisen jäsenen, sen ainoan, alemmaksi, lähemmäksi näyttämöä. Olisi helpompi ollut säilyttää intensiivinen ote; mites ne sanovat: syönyt esittäjäin kädestä?

Nyt tuli seulottua runsaslukuista yleisöä takaa ja sivulta päin:
"- Ahaa Tasikin on lähtenyt, eipäs tullu perjantaina Ahvenaiseen, Avenissa oli Sirpansa kanssa muinoin. - Kato eikös tuo oo Ritva? - Bjarne ei tänä vuonna isonaan istu! - Pietulla on Sandels-oluttölkeistä hitsattu hattu päässä, kato kato! Jännännäköinen. - Missä Riitta? On. Pitääpä esitellä tauolla ihtesä josko kaikuna toistaa ..."

Ilmankos ne koulussakin levottomimmat ja luovimmat täyttävät takapenkit! Tuommoista veivaamista ajatuksella poikasineen, vaikka pitäisi keskittyä itse asiaan: kehua edes Arto Tarkkosen haitarointia, Juha Ilmakarin mahtavaa karppasmaista olemusta ja ääntä.

Itse Taivahan Jumala istuu pumpulipilvessä ylinnä korkeuksissa ja tekee kaikkensa, jottei Unto tekisi sitä, kun taas tuo punainen piru näykkii yllyttämässä.
 
Ja ampuihan Unto, kaksikin kertaa, itsensä: näytelmän alussa ja näytelmän lopussa.
Takaumia siinä välissä, niin oli Hannu Virolainen sen ohjannut.
Sai erittäin tehokkaasti Someron baarin verkkoikkunan läpi pilkattua Unton kuolemaan.
Mikä näytelmällinen, vaikuttava loppujakso!
Jopa takapenkkiläinen unohti muut katsojat ja paneutui Unton myllertävän sielun syövereihin. Harri Hiltunen muuttui hetkessä Untiksi.

Anne Vänskä Unton Sirkkana oli napakka; Unto sai mitä Unto ansaitsi: Lemput. Sitäs valitsi taiteen, pillerit ja pullon! Eikä Rovaniemen rehevä varaheila-Leilakaan miestä kauan katsellut, Katri-Helena Sorsa antoi palaa, ja narsisti sai kuulla kunniansa.

Tuli sekin mieleen että nyt Anne tuolla lavalla Unton vaimona laulamassa noin hyvin, ja joskushan palautin hänelle V65-raviveikkausta kahvilan tiskin taakse ...

Opetus: pitää valita oikea paikka katsomossa ja - elämässä.
Ei toinna mennä takapenkille lojumaan!

                              https://www.roukalahti.fi/kesateatteri/
 
*** myös

torstai 13. heinäkuuta 2017

Sinun valintasi

Kaksi kantta, kaksi lehteä.

Kumman Sinä valitset?
Tenkkapoo?

Ei kahta sanaa, luulemma!

Vaikka toisessa olisi tarjolla ihan kovia nimiä ja vankkaa asiaa:
  • Mauno Koiviston sotakirjeitä kotiin
  • Matti J. Kurosen mainio pakina radion Iltahartauden suorasta lähetyksestä
  • Laulavat Rusasen sisarukset
  • Jukka Kemppisen kolumni tunturivaelluksilta
  • Blaise Pascalin lyhyt ja kiihkeä elämä
  • Birgittalaisnunna Marja-Liisan tarina Turusta, pitää Almasta ja Nightwishin musasta
  • Pohjalaisen kutsumus - Koen että Jumala on lähettäjäni. En voi olla lähtemättä...
Toista sentään lukea Tähkän Latesta ja Harlinin Rennystä! Ja miten Niinimaan Janne bailasi Teme Selänteen bileissä tappiin saakka ja ...
Vaikka kyllä toinenkin tarjoaisi julkkisnimiä tuon kansikuvapariskunnan kautta; eli Anu, Hesarin toimituspäällikkö, ja Anthony, SOS-lapsikylän kasvatti (alkoholisoituneen valokuvamallin poika) ovat kirjoittaneet kirjan Suuria unelmia, jossa kerrotaan unelmien saavuttamisesta monin nimekkäin suin:
  • Elastinen
  • Jenni Vartiainen
  • Cheek
  • Peetu Piiroinen
  • Kiira Korpi
  • Jaajo Linnonmaa 
  • yms.
Nimilistahan on kuin Seiskasta tempaistu!

Vaan kun Askeleen jutut ovat niin samperin pitkiä, niin jäävät lukematta.
Arvaan: Sinä valitset Seiskan - kiirekin kun on.

 
*** myös